Kirja julkaistu vuonna 1991. Välillä tuntuu menevän ehkä vähän utopiaksi minulla mutta välillä ihan asiaakin kirjottaa Tapio Kaitaharju. Annan kirjalle 4/5. Kirjassa hän kirjottaa ihmisen suhteesta luontoon, ja kirjoittaa myös kuolemasta sekä meitä ympäröivistä ei -mitattavista ulottuvuuksista. Kirjoittaa myös meedioista, selvännäkijöistä, parantajista ja myös näiden ilmiöiden liittyvistä huijauksista. Hän uskoo että mitä henkisempi ihminen on, sitä terveempi hän on henkisesti&kokonaisvaltaisesti.
Tapio Kaitaharju-Yhteytemme elämän energioihin
2
575
Vastaukset
- Anonyymi
Luin joskus Kaitaharjun kirjoittaman Maaäidin kirjan. Siinä hän kertoo monesta maapallolla elävästä pikku veijarista, joita en ole koskaan tavannut. On tonttuja ja henkiä ja muita peikkoja. Vilkuilin vähän kirjaa ja taidan muistaa siitä aika vähän. Kansiliepeestä huomasin Esko Mustosen laatiman kehukirjoituksen. Tämä Mustonenhan juonsi aikoinaan radio-ohjelmaa Sävellahja 22000. Sunnuntaina aina kuunneltiin. Hänkin on kirjoittanut kirjoja rajatiedon alalta. Pitää varmaan kopaista niitä.
- Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17658047D
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1466130
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k253736Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1282931- 492620
- 412560
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262026Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2691924Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt511858- 341633
- 281620