Lääkäriliitto: Raskauden ehkäisy ja keskeyttäminen

Anonyymi-ap

"Raskauden ehkäisy ja keskeyttäminen
Vastuullisen raskauden ehkäisyn perusedellytys on riittävä tieto eri ehkäisymenetelmistä sekä sopivan ehkäisymenetelmän saatavuus ja siihen liittyvät terveyspalvelut.

Myös teini-ikäisillä on oikeus luottamuksellisiin ehkäisypalveluihin. Hyvin nuoria tulisi rohkaista keskustelemaan asiasta vanhempiensa tai jonkun muun aikuisen kanssa. Tämä ei kuitenkaan saa olla ehkäisyneuvonnan ja -palvelujen antamisen edellytys.

Lääkärin käsitellessä raskauden keskeyttämistä koskevia kysymyksiä asiaan vaikuttavat myös hänen omat eettiset periaatteensa. Ne eivät kuitenkaan saa vaarantaa potilaan perusoikeuksia, ja potilas on tarvittaessa ohjattava toiselle lääkärille. (Jatkuu)

4

316

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkuu

      ”sosiaalisista syistä”. Alaikäiseltä ei vaadita vanhempien tai huoltajan lupaa.

      Suomessa laki sallii raskauden keskeyttämisen 12 ensimmäisen raskausviikon aikana ja Valviran luvalla sen jälkeenkin 20. raskausviikkoon asti. Jos raskaus keskeytetään sikiön sairauden takia, tarvitaan aina Valviran lupa. Näillä niin sanotuilla sikiöindikaatioilla on mahdollista suorittaa keskeytys vielä 24. raskausviikon loppuun mennessä, jos sikiöllä on luotettavalla tutkimuksella todettu vaikea kehityshäiriö.

      Suomessa suurin osa raskaudenkeskeytyksistä tehdään ennen kahdettatoista raskausviikkoa (93 % vuonna 2018). Niin sanottuja myöhäisiä keskeytyksiä tehdään vähän, vain noin yksi prosentti tehtiin raskauden keston ollessa 20–24 raskausviikkoa. Raskaudenkeskeytysten määrä on vähentynyt. Vuonna 2018 niitä tehtiin 8602, mikä oli pienin määrä raskauden keskeyttämisestä annetun lain voimaantulon jälkeen. Nykyisin Suomessa tehdään suurin osa keskeytyksistä lääkkeellisesti, 97,4 % vuonna 2018. Etiikan tai oikeuden näkökulmasta lääkkeellinen tai kirurginen keskeytys eivät eroa toisistaan.

      Jokaisen raskaudenkeskeytystä hakevan naisen tulisi saada asiallista, tukea antavaa neuvontaa, jossa otetaan huomioon hänen elämäntilanteensa ja -olosuhteet. Tällainen neuvonta ei syyllistä keskeytyksen hakijaa, ja se jättää ratkaisun raskauden keskeyttämisestä hakijan itsensä tehtäväksi. Ratkaisu voi olla naiselle vaikea ja sillä voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia, minkä vuoksi naisella tulisi aina olla mahdollisuus saada keskusteluapua aborttikokemuksen työstämiseen. Merkittävät psyykkiset seuraukset ovat raskaudenkeskeytyksen jälkeen harvinaisia. Joka tapauksessa on tärkeää, että keskeytykseen päätynyttä naista hoidetaan empaattisesti ja tarvittaessa tarjotaan mahdollisuutta psyykkiseen tukeen. Jatkuu

    • Anonyymi

      Jatkuu::

      Ehkäisyneuvonta on pakollinen osa raskaudenkeskeytystoimintaa. Erityisesti on otettava huomioon pitkävaikutteiset ehkäisymenetelmät, kuten kapseli ja kierukka, jos raskauden alkamisen taustalla on ollut vaikeus toteuttaa luotettavaa ehkäisyä esimerkiksi kondomin tai ehkäisypillereiden avulla.

      Lääkärin käsitellessä ehkäisyä tai raskauden keskeyttämistä koskevia kysymyksiä asiaan vaikuttavat myös hänen omat eettiset periaatteensa. Hän saattaa nähdä ristiriitaa raskauden keskeyttämisen ja elämän kunnioittamisen periaatteen välillä. Lääkärillä on oikeus toimia vakaumuksensa mukaisesti, mutta tämä ei kuitenkaan saa vaarantaa potilaan oikeutta saada tarvitsemaansa hoitoa, ehkäisyä tai raskauden keskeytystä.

      Raskaudenkeskeytys tehdään Suomessa Valviran tähän tarkoitukseen hyväksymissä keskeyttämissairaaloissa. Julkisessa terveydenhuollossa raskaudenkeskeytys kuuluu lääkärien virkavelvollisuuksiin. Lääkärin olisi hyvä ottaa tämä huomioon erikoisalan valinnassa ja työhön hakeutuessaan. Myös perusterveydenhuollossa lääkäri voi joutua ottamaan kantaa keskeytyksiin. Lääkäriliitto on antanut omantunnonvapauden soveltamisesta suosituksen, jonka mukaan lääkärin tulee kertoa esimiehelleen ja lähimmille kollegoilleen aikomuksestaan käyttää omantunnonvapautta tietyissä toimenpiteissä. Tarvittaessa asiasta on informoitava myös muuta henkilöstöä ja potilaita, mikäli sillä on merkitystä, kenen lääkärin vastaanotolle potilas hakeutuu. Jos lääkärin vakaumus ei salli sitä, että hän osallistuu millään tavalla raskaudenkeskeytyksen järjestämiseen, asia tulee hoitaa työnjohdollisin ja kollegiaalisin keinoin. (Ks. Professionalismi ja kollegiaalisuus)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1095
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1054
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      912
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      62
      852
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      835
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      745
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      721
    9. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      710
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      47
      642
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    13. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      600
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    15. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      594
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      592
    18. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      583
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      580
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      11
      549
    Aihe