On pakko kommentoida täällä ja nyt

Anonyymi-ap

Olen itse varakkaasta suvusta ja kaikki läheiseni
ja erityisesti vanhempani näyttävät olevan pahempia
kuin alkoholistit.Aina isäni joka oli upseeri (on kaksi tyyppiä
alkoholisti tai himourheilija ja isäni oli jälkimmäinen)
He aina sanoivat että kaduilla liikkuu köyhällistöä ja
täysin turhia ihmisiä mutta heitä tarvitaan tarinoiden rakentamisessa.
Isäni oli todella rikas ja hänellä ei ollut tunteita.
Hän luterilaisena oli jopa valmis menemään Katoliseen (Nato)
kirkkoon jotta hän saisi menestystä omille bissneksilleen
mutta rahkeet lopulta eivät riittäneet.
Hän on esimerkki todella ihanan julmasta egoistisesta kapitalistista
joka tietää mitä tahtoo ja raivaa kaikki vihamiehet ja kilpailijat
tieltä pois ja "armotta".
Täällä kritisoidaan alkoholisteja,resupekkoja,köyhiä joilla ei ole ollut koskaan
samaa julmaa valtaa kuin isälläni mutta näinhän se menee.
Menin siskoni kanssa yliopistoonb opiskelemaan aivan eri asioita
kuin isämme ja äitimme opiskelivat.Lähdin sisareni kanssa lukemaan
kulttuuria,taiteita ja luonnonsuojeluun liittyviä asioita.
Säälin vanhempiani ja sukuani jotka rakensivat "raittiina" julmia
valtaan liittyviä rakennelmia jotka omassa olemassaolollaan halvensivat
köyhiä ja erilaisuutta.Kannattaa miettiä miten loukkaa toisia vieraita
ihmisiä ja irroittautuu tästä julmasta valheesta jotta löytää merkityksellisen
elämän itselleen on ensiksi leikattava "napanuora" vanhemmistaan ja kun katse kirkastuu hiljalleen sitten tehdä päätökset.
Voin sanoa että luova kasvu aikuisuuteen on monilla kovin erilainen.

19

539

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Menestyvät vanhemmat ovat tyylikkäitä televisiossa
      mutta menkääpä salaa ikkunoista kurkkimaan miten
      heidän lapsensa voivat näiden "menestyjien" kanssa
      kauniissa kodissa.

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        🔞 ­N­­­y­m­f­­o­­­m­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17658373f

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Tervetuloa saduista todellisuuteen.

    • Anonyymi

      Voi voi.Helppoa on mennä harrastamaan taiteita
      ja luonnonsuojelua kun pappa antaa testamentissa
      miljoonia ja miljoonia.

    • Anonyymi

      Tunsin erään tälläisen ihmisen kerran , mutta ei siis kuulu tuttaviin . Mies oli suurisuinen , omisti kaikkea mitä tavalliset ihmiset eivät koskaan tule omistamaan . Tuli tavalliseen ranta ravintolaan eikä ruoka kelvannut, sanoi sitä ” työläisten ruuaksi” ja yksi ystävistä oli mielissään kun tämä oli alentunut vaihtamaan muutaman sanan hänen kanssaan , ja sanoi että ajatella että oli kohtelias minulle tavalliselle ihmiselle , niin että joskus hän sitten vuosien kuluessa häipyi kokonaan näkyvistä. Hänen rouvansa oli kuollut pahassa onnettomuudessa . Joten en tiedä edes josko hän elääkään enää ,uutta muistossa pysyy hänen asenteensa muihin ihmisiin .

    • Anonyymi

      mistäs suomalaisesta 60- luvun elokuvasta tämä juoni on ? Varakas on aina paha ja köyhä on aina yksinkertainen hyvätahtoinen riistetty ilopilleri. sut on aivopesty näköjään.

    • Anonyymi

      Kukaan ei voi koskaan valita vanhempiaan.

    • Anonyymi

      Voisiko olla niin että kun Vaavi ja Taavi saa
      ihanat kiltit vanhemmat niin silloin tätä
      perhettä vasta kiusataan ja kunnolla.

    • Anonyymi

      Tuntuu että tämä meidän planeetta on
      kirottu paikka jossa hullut ja kiusaajat
      ja muut rikolliset temmeltävät.
      Tämä planeetta on rangaistussiirtola.
      Miksi ?!

      • Anonyymi

        sinä se jaksat vaikeroida. byebye


    • Anonyymi

      Lopetan vaikeroimisen kun sinä voit hyvin.
      Sinut on kasvatettu pärjäämään yhdessä.

    • Anonyymi

      Yrittäminen ja riskit ovat osa liikekulttuuria.
      Niistä riskeistä kertominen läheisille ja työntekijöille
      on oikeata asennetta ja se että myös itse kantaa vastuun.
      Mutta ylimielisyys,egoismi ja valehtelu ovat alinta
      mahdollista niljakkuutta joka ei sovi hyvälle suvulle
      mutta aina löytyy mätiä omenoita matoineen.
      Vaikka kuinka osaisi valehdella vaikka omalle
      lapselleen mutta Jumalaa ei petetä.
      Jumala näkee kaiken.

    • Anonyymi

      Valta ja kuten alkoholi sumentaa asiat
      ja saa ihmisen uskomaan asioihin joissa
      ei ole mitään todellisuuden tajua.
      Se erottaa ihmisen muista ihmisistä ja
      todellisuudesta ja saa ihmisen uskomaan
      että on kaikkivoipainen ja kuolematon.
      Että pystyy voittamaan kaiken ja on
      löytänyt maailman kauneimman ja voimakkaan tarinan.
      Mutta se on karmea illuusio ja tämä todella tuhoaa kaiken.

    • Anonyymi

      Aloittelijalle että todella upeata että egoistivanhempien
      jälkeläiset saattavat olla se pelastava geeni ja pelastus
      joka parantaa sukupuun lahon oksan ja saa puun
      taas voimaan hyvin ja kukkimaan kauneutta.

    • Loppututkintosi lienee peruskoulusta.

    • Kapitalistille sana köyhä ei tarkoita mitään rahaan liittyvää. Olin Tukholmassa neuvotteluissa ja eräs ruotsalainen oli kovin huolissaan minun köyhyydestä. Hän kertoi minulle, että kaikki ruotsalaiset ovat todella huolissaan minun köyhyydestä. Tienasin niihin aikoihin miljardin päivässä, mutta se ei ollut riittävästi suomalaiselle. Hän sanoi minulle, että suomalaisen pitäisi tienata kaksi miljardia päivässä että saisi sen köyhän maineen pois. Nostin yritysteni hintatasoa erityisesti Ruotsissa ja USA:ssa, koska he olivat niin huolissaan siitä minun köyhyydestä. Aloin tienaamaan yli 2 miljardia päivässä. Seuraavaksi kuulin, että se suomalaisen köyhyys tarkoittaakin sitä, että käy Hesburgerilla syömässä.

    • Anonyymi

      Isäni oli julma kapitalisti mutta realisti.
      Kun uutisissa oli lasten liivejä
      kaupittelevat tahot joissa käytettiin
      härskisti lapsia ja turvaliivejä niin
      isäni tokaisi että siinä ” yrittäjät”
      saavat uhkailemalla turvaa ja lapsia rahaa
      kalliisiin autoihin ja huoriin.Hän toivoi etttä
      nämä ” yrittäjät” lakkaisivat käymästä
      puhelunmyynti yrityksissä jotta puhelin
      myyjät eivät näkisi heidän kalliita autojaan
      huoriaan ja lapsiaan turvaistuimissa ja liiveissään.
      Tällainen oli isäni ja aloittajalta anteeksi
      tämä koska elämässä on muutakin.

    • Anonyymi

      En oikein ymmärtänyt koskaan että
      isäni sanoi minulle että on monia yrittäjiä
      jotka haluavat korkeaa elintasoa ja siihen
      kuuluvat huorat ja kalliit autot.
      Lasten turvaliivit ja turvallisuus ja uhka
      on tätä vanhaa kapitalistipeliä.
      Isä nauroi kun tuli elokuvia kärsivistä
      lapsista ja köyhyydestä.Hän piti sitä
      heikkoutena ja naiviina.
      Hän sanoi että vanhat suomalaiset elokuvat
      ovat tylsää hupia koska juoni on niin helppo
      mutta mustavalkokuva oli hänen mielestään
      aina Hyvä Kuva

    • Anonyymi

      Pienellä provisiopalkalla ei paljon
      hienoja autoja tai huoria osteta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1127
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1085
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      480
    17. 43
      467
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      438
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe