Odotin pitkään, että voisin kohdata naisen, sellaisen elämäni naisen, joka sytyttäisi ilon kipinöitä haaveilevan harmaisiin päiviin. Moneen suuntaan on sittemmin tieni vienyt, ja kerran ne johtivat yllätykseen, jota en osannut aavistaa. Kohtasin hänet, johon rakastuin. Luulin löytäneeni se oikean, jonka kanssa voisin kokea ensimmäisen kerran onnea, kaikki palaset näyttivät tällä kertaa osuvan kohdalleen. Odotukset olivat korkealla. Joko viimein oli tapahtunut ihme? Tarina ei kuitenkaan ollut kirjoitettu näin, sillä se päättyi niin, että jokin meni rikki pahemmin kuin koskaan ennen.
Elämä on satuttanut
Anonyymi-ap
13629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Samoin kävi minulle miehen kohdalla. Uskon kuitenkin, että sen kaiken kivun tarkoituksena on opettaa minulle jotain. Uskon myös siihen, että hän palaa elämääni, kun olemme molemmat henkisesti ehjiä ja valmiita, jos niin on tarkoitettu.
Voimia sinulle!
En omi tätä, kun en ole ketään rikkonut. Pettynyt olen minäkin. Käyn läpi erilaisia tunteita. Hyväksyn tilanteen. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo. En jaksa uskoa, että se tuo hänet. Kaikkea hyvää elämässä ap. Ja voimia sekä uskoa tulevaan. Ei tie pääty yhteen pettymykseen.
Ex ei kirjoittaisi tuollaista vaikka kipuilisi erostamme
Pääset yli. Aluksi tuntuu kaikkein pahimmalta.
Hyvä kirjoitus! Sanotaan että elämä on hyvää kun sen oivaltaa, mutta vastoinkäymisiä on jokaisella matkan varrella. Rakkautta odottaa moni ja pettymyksiä ja liian suuria haaveita on monella. Joskus myös olosuhteet ei suosi hyvään suhteeseen päätymistä. Elämässä jonkinlainen nöyryys on hyvä tavoittaa, ei hetken odottaminen tarkoita unelmien hautaamista, eikä itsekkäistä toiveista hellittäminen tarkoita periksiantamista. Onnea on monenlaista, terveys on tärkeä ja ystävän merkitys. Nainen voi sytyttää ilon kipinöitä, on mahtava ihastua ja rakastua, jos sellaisen kumppanin löytää. Se muuttaa arjen ajattelua ja toteuttamistapoja. Arkipyhät ja suurpyhät ovat mukava viettää naisen rinnalla, rakkaan herätessä lämpimänä vierestä, suloisissa vaaleanpunaisissa boxsereissa ja valkoisen pehmeässä laamapaidassa, hiljaiseen hetkeen syntyy merkitystä. Ulkoilun merkitys ja mielekkyys lisääntyy, eikä kahdenkesken matkan pituus vaan sisältö korostuu. Ihmeitä tapahtuu elämässä, koko rakkaus on ainutlaatuinen ihme joka kohdalleen sattuessa, saa aikaiseksi hassuja kommelluksia ja villejä arvauksia. Mutta tarinat päättyvät aikanaan, joskus surullisesti ja enneaikojaan, hetkistä on syytä nauttia täysin sydämin ja toisia arvostaen.
https://youtu.be/ABeWhOcRpKg
Itse heittäydyn mutta mitä sitä liikoja odottamaan antaa mennä omalla painollaan ja katsoo mitä tulee
Ihastuit varattuun, vai tuliko kenties väärinkäsitys. Tekstiviesteillä noin aina kummasti käy.
Kokoo ittes ja lopeta vikinä.
Oma moka on ollut se, kun ihastun johonkin, tuntuu hän heti liian hyvältä ollakseen totta, aina olen myös pettynyt odotuksiini. Kerran ansaankin astunut, se opetti minulle sen, että yksin on parempi olla. Koen jopa katkeroitumistakin kokemastani.
Nainen ja omalla kohdallani, luottamus hyvään, tuntuu mahdottomalta nyt. Elämä opettaa asioita hyvässä ja pahassa. Olen ollut sinisilmäinen ja siten pettynyt myös itseeni, elämä on valintoja ja uskon tehneeni nyt oikeita valintoja 👀
Usein ihminen pettyy, jos luo kovin ennakko-odotuksia toisesta. Yritä jatkossa, jos vain mahdollista, kohdata kiinnostava ihminen ilman odotuksia. Hän voikin yllättää sinut positiivisesti. 🤗
Miehest samoja kokemuksia…😔
Mikä meni rikki? Sydän ja kaikki muu?
Ensisuhteissa näin tuppaa käymään.