Lpr itäsuomen koulun rehtori kertoo koulussa olevan kolmasosa oppilaista täysin venäjänkielisistä perheistä ja loput on joko puolivenäläisistä tai suomalaisista perheistä. Lisäksi kertoo koulussa opetettavan venäjän kulttuuria ja kieltä ja koulun olevan tavallinen suomalainen peruskoulu.
Nyt on pakko kysyä, että tällaisiako nykyään Suomen peruskoulut siis ovat? Omista kouluajoista on kauan, mutta silloin suomalaiset olivat pääväestöä eikä meille opetettu venäjän kultturia ja kieltä. Niin ne ajat kai sitten muuttuvat.
Helsingin Sanomissa itä-suomen koulusta
9
241
Vastaukset
- Anonyymi
Juu ja näissä itäSuomen kouluissa on lisäksi PakkoRuotsi oppiaineena, hiiih hii
- Anonyymi
Lukiokin on itä-suomen koulussa helpotettu, ei tarvitse suorittaa kaikkia Suomen muille lukioille pakollisia kursseja, koska opiskellaan venäjän kieltä ja kulttuuria.
Kuulostaa omituiselta. - Anonyymi
Kaksi sivistynyttä, kohta Natossa olevaa valtiota mainittu, Suomi ja Ruotsi. Hieno asia!
- Anonyymi
Parempi olisi, että kaikki olisivat suomalaisissa kouluissa eikä olisi omia kouluja tietyn kielen ja kulttuurin mukaan.
Varsinkin venäläislasten soisi kasvaa suomalaisissa kouluissa suomalaisten parissa. Tällöin Venäjän nykyhallinnon vaikutus jäisi mahdollisimman vähäiseksi. Koska tiedetään, että osa Suomessa asuvista venäläisistä kannattaa venäjän hallintoa, ja silloin lapsi varmaan laitetaan helpommin juuri venäläisille suunnattuun kouluun.
Eikö Suomessa pyritä muutenkin siihen, että kaikki käyvät samoja kouluja (erityisluokkiakin vähennetty). - Anonyymi
Paljon panostetaan venäläisiin kun otetaan huomioon tämänhetkinen tilanne ja tuoleja tilanne kun näyttää siltä että yhteydet Venäjään ovat tulevaisuudessa hyvin epävarmat tai jopa mahdottomat.
- Anonyymi
Tilanne siis hemmetin paljon parempi kun mitä noissa monikulttuurisekasotkuissa Hesassa.
- Anonyymi
Aivan. Täällä saat köniisi paikallisilta kansallismielisiltä jos nahka on väärä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan. Täällä saat köniisi paikallisilta kansallismielisiltä jos nahka on väärä.
Peruskoulu on epäonnistunut. Kouluikäiset tekevät vaikka mitä konnuuksia.
"Nuorna vitsa väännettävä" on vertaus vanhoilta ajoilta. Tarkoittaa, että korittomalle on annettava selkäsauna. Muutahan se ei usko.
"Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan."
Joopa turhatoivo hulinat tulevat kasvamaan ja yhä enemmän koulukin on sekaisin. Asenne antaa mennä vaan vallitsee ja hyvä niin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Peruskoulu on epäonnistunut. Kouluikäiset tekevät vaikka mitä konnuuksia.
"Nuorna vitsa väännettävä" on vertaus vanhoilta ajoilta. Tarkoittaa, että korittomalle on annettava selkäsauna. Muutahan se ei usko.
"Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan."
Joopa turhatoivo hulinat tulevat kasvamaan ja yhä enemmän koulukin on sekaisin. Asenne antaa mennä vaan vallitsee ja hyvä niin?Entä ne lapset, jotka saa selkäänsä ilman syytä? Hallitus sallii raamatun levittämisen kenelle vain, ja sen jälkeen ylilyönteihin taipuvaiset pahoinpitelee lapsiaan ollakseen "Jumalalle mieliksi"?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758