toipuvan ruokavalio

onko jossain ohjeita syömishäiriöisille ruokavalion/ aterioiden rakentamiseen??? ja mikäköhän olisi sopiva kalorimäärä? itse olen tässä viimeisen vuoden aikana terapian ja aikamoisen itsetutkailun ja valtavan päiväkirjakirjoitusmäärän avulla nostettua painoani 5 kg ja olen sata kertaa onnellisempi kuin vuosi sitte kun oon saanu setvittyä asioitani. olen itse kehittänyt ja muuttanu ruokavaliotani. pyrin syömään monipuolisesti ja terveellisesti kuitenkin sillai ettei se mene överiksi. ennen kammosin hiilareita, nyt syön ison puurolautasen vähintään kask kertaa päivässä sekä leipää.
kuulostaako nää teistä hyviltä periaatteilta:
päivässä noin 1600 kaloria
viisi ateriaa
liikuntaa 3krt viikossa max tunti kerralla
1455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mun mielestä ainakin kuulostaa ihan hyvältä. Vaikutat selvästikin olevan oikealla tiellä. Ensinnäkin, syöt useamman kerran päivässä, mikä on hyvä. Ja toisekseen, et oo ruvennu asettamaan itselles aivan älyttömiä liikuntamääriä vaan sopivina annoksina sillain, että tulee hyvä mieli. Hurjasti onnea! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ohjeita? kirjoitti:

onko jossain ohjeita syömishäiriöisille ruokavalion/ aterioiden rakentamiseen??? ja mikäköhän olisi sopiva kalorimäärä? itse olen tässä viimeisen vuoden aikana terapian ja aikamoisen itsetutkailun ja valtavan päiväkirjakirjoitusmäärän avulla nostettua painoani 5 kg ja olen sata kertaa onnellisempi kuin vuosi sitte kun oon saanu setvittyä asioitani. olen itse kehittänyt ja muuttanu ruokavaliotani. pyrin syömään monipuolisesti ja terveellisesti kuitenkin sillai ettei se mene överiksi. ennen kammosin hiilareita, nyt syön ison puurolautasen vähintään kask kertaa päivässä sekä leipää.
kuulostaako nää teistä hyviltä periaatteilta:
päivässä noin 1600 kaloria
viisi ateriaa
liikuntaa 3krt viikossa max tunti kerralla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu