Romahdusvaara

Hei!

Ensinnäkin on tärkeää selvittää itselleen, että teillä on edelleen rakastava suhde, vaikka vanhemmaksi tuloon liittyy paljon (raskastakin) vastuuta. Mielestäni on teidän tulevan perheen kannalta ensiarvoisen tärkeää, että pystytte puhumaan avoimesti kaikista asoista, kipeistäkin. Silloin on tärkeää todella kuunnella, mitä toinen yrittää sanoa, eikä takertua yksityiskohtiin. Ja jos on epäselvyyksiä, ei pidä heti tehdä omia johtopäätöksiä vaan kysyä tarkentavia kysymyksiä väärinkäsitysten välttämiseksi.

Kaikille tulee pelkoja vanhemmuuteen liittyen alkuraskaudesta. Ensimmäisen lapsen tuloa ei turhaan kutsuta aikuistumisen viimeiseksi kriisiksi. Itse (nyt rv 10 4) olen suunnilleen joka toinen päivä onnesta soikeena ja taas joka toinen ihan itkun partaalla koko ajan. :)

Todellisen stressin ja huolien lisäksi myös hormoonit muuttavat mielialoja aika tiuhaan tahtiin. On tärkeää, että miehesi tietää tämän. Itse ostin míehelle oman oppaan liittyen raskauteen ja isyyteen. Hänen täytyy tuntea olevansa alusta asti mukana ja tärkeä osa perhettä. Nyt HÄN jo innoissaaan selittää mitä milläkin raskausviikolla minun kehossani tapahtuu!!

Lopuksi: olethan itse onnellinen raskaudesta? Toivon niin. Anna myös miehellesi mahdollisuus alkaa itse iloita siitä, ja yritä olla painostamatta häntä. En kyllä tunne yhtään isää, joka ei olisi omasta esikoisestaan loppujen lopuksi ihan myyty. Se voi vaan viedä vähän aikaa.

Kaikkea hyvää teille, kyllä se siitä!!!

Memma

Et ole ainoa jolla raskaus on rasittanut parisuhdetta, niin meilläkin. Olen nyt rv29 ja edellenkin on tunteet pinnassa ja riitaa saa aikaiseksi turhankin herkästi, alkuraskaudessa sitä oli vieläkin enemmän, joten tasaantuu loppua kohden. Meillä raskaus oli suunniteltu, vaikka tulikin yllättäen äkkiä ja oma väsymys ja pahoinvointi yllätti ja raskaudesta nauttiminen ei silloin oikein onnistu. Kyllä sitä munkin mies on monet kerrat ollut koetuksella, mutta onneksi ymmärtää, että hormoonithan nuo mielialat aiheuttaa raskaudessa, mutta kyllä ne kärjistävät monet tilanteet ja asiat, mistä ei välttämättä viitsisi muuten riidelläkään. Meillä on vielä kummallakin lapsi edellisestä suhteesta ja asuttu yhdessä vasta muutama kuukausi, yhdessä ollaan kyllä oltu kohta kolme vuotta, mutta sopeutuminen ei ole aina helppoa yhdessä asumiselle ja välillä tuntuukin, että hulluko sitä on, kun itsensä tähän tilanteeseen laittanut. Niin paljon muutoksia samaan aikaan! Itse pohdin myös aina välillä, kun on vaikeeta, että ollaankohan enää yhdessä kun vauva syntyy, mutta toivon, että elämä jollain lailla tasaantuu sitten vauvan myötä, onhan se kuitekin toivottu ja miehenikin niin innoissaan ja malttamaton näkemään vauvamme, niinkuin myös minäkin!

Tsemppiä sulle ja tiedä, ettet ole ainoa tilanteesta kärsivä, ymmärtääkseni aika yleinen tilanne pareille, mutta koittakaa päästä sen yli ja yksinhuoltajuus ja uusioperhe tilanteet eivät nuokaan ole helppoja, joten toivon, että selviydytte raskaudesta ja kohtaatte tulevan vanhemmuuden yhdessä! :)

Olen tällä hetkellä rv 6 4 ja mieheni on koko ajan todella ilkeä ja kylmä minua kohtaan,itse olen hirveän väsynyt ja itkuinen.Mieheni ilkeillessä minulle käyn itkemään ja olo on todella surkea.
En tiedä johtuuko tämä käytös minusta ja hormooneista vai jostakin muusta.

Miehelleni on nyt tullut joku kriisivaihe,koko ajan pitää olla menossa kavereiden kanssa ja ryyppäämässä...aikaisemmin todella harvoin.

Lisäksi viikko sitten sain titää mieheni mahd. ihastuneen erääseen naispuoliseen "ystäväänsä" ja pelkään hänen pettävän minua!Valehtelee minulle ja tapa salaa tätä naista.Viestien perusteella heillä ei ainakaan vielä tunnu mitään eroottista olevan tekeillä,mutta mieheni tuntuu olevan muuten kiinnostunut,pelottaa todella paljon.

Perjantaina kännipäissään mies sanoi jättävänsä minut ja muuttavansa pois,koska tarvitsee tilaa ja ei enää jaksa,mutta haluaa silti olla lapselle isä.Sunnuntaina kotiuduttuaan oli aivan toinen ääni kellossa.

Tuntuu kuin seurustelisin aivan vieraan ja eri ihmisen kanssa!Mies on sanonut ettei vielä osaa olla innoissaan raskaudesta ennen kuin näkee lapsen,vaikka ultra-ääni kuvassa!(keskenmeno rv12 puoli vuotta sitten)Myös minua pelottaa ja jännittää keskenmeno koko ajan. Pelottaa myös että,milloin mieheni päättää oikeasti muuttaa pois ja jään yksin tämän lapsen kanssa.Yhdessä ollaan haluttu lasta ja perustaa perhe,mutta nyt aivan muuttunut mies,OUTOA!

Luulen että teidän tilanteessa asiat tasaantuu ajallaan,kuhan raskaus etenee ja totutte molemmat asiaan uudesta perheenjäsenestä.Nyt olisi kuitenkin hyvä jos pystyisitte puhumaan näistä peloistanne ja selvitäämään tunteitanne vaikka jonkun ammaatilaisen auttamana.

Toivon että saatte selvitettyä ongelmanne ja jatkettua elämäänne onnellisina!

Huimat kiitokset rakentavista vastauksistanne.

Lapsi on todellakin tervetullut, siitä ole kyse. Ilmeisesti vain itse kullakin tässä asunnossa on joitain ääneenlausumattomia pelkoja ja olotiloja, joita on syytä käydä läpi.

Viime yönä asioista keskusteltiin. Tulimme siihen tulokseen, että keskinäisessä suhteessamme ei ole mitään perustavaa laatua vikaa. Nyt vain molempien on kyettävä rauhassa ajattelemaan läpi kaikki ne muutokset, joita tuo uusi ihminen meille joulukuussa suo.

Pinna kireällä siis itse kullakin.
Yritetään taas. Ja lohduttavaa on kuulla, ettemme ole ainoita onnettomia. Toisaalta taas pitää olla onnellinen, onhan mieheni kuitenkin minulle mahdottoman hyvä. =O)

Kiitän.