olen hiljattain eronnut reilu kolmekymppinen nainen ja elellyt hiljaiseloa lasteni kanssa.Viime talvena osallistuin muutaman päivän koulutukseen eteläsuomalaisessa kaupungissa,josta teimme mm.laivamatkan Tallinnaan.Meitä kurssilaisia oli kolmisenkymmentä ja vetäjiä 3,päivisin opiskelimme,iltaisin oli vapaampaa.Yksi vetäjistä,noin ikäiseni nainen muutaman kerran ruoka ym.tauoilla tuli seuraani ja juttelimme monet kerrat muutenkin,huomasin että tunneillakin katseemme kohtasivat helposti,eräällä tunnilla jotain tehtävää tehdessämme hän tuli pöytäni viereen paperiani katsomaan ja laittoi kätensä kädelleni,samana iltana tullessamme
illanvietosta olimme samassa hississä matkalle huoneisiimme,kun olin jäämässä omassa kerroksessani pois tuli hän ja antoi pitkän suukon suulleni ja toivotti hyvää yötä.Huoneeseen tultuani olin hämilläni mitä tapahtui,vastasin hänen suukkoonsa.
En aikaisemmin ollut naisen kanssa ollut näinkään hellässä tilanteessa,ajatellut kyllä olin monasti ja ehkä toivonutkin sellaista.En saanut pitkään aikaan unta tapahtuneen jälkeen ja kuinka pettynyt aamulla olinkaan kun hän ei ollutkaan koko aamupäivänä tunneilla.Onneksi iltäpäivällä taas mukana vetäjänä,illalla joka oli kurssin viimeinen olimme syömässä mukavassa taiteilijaravintolassa ja muutama lasi viiniäkin illan mittaan nautittiin,olihan seuraaava päivä vapaata,ainoastaan päiväristeily Tallinnaan.
Palattuamme hotellille istuimme vielä tovin siinä baarissa ja lähtiessäni sain vetäjältä,Annika nimeltään pienen lapun jossa oli huoneen numero ja aika.
Aika oli noin puolen tunnin päästä ja silloin tiesin,tänä iltana tapahtuu jotain mitä en koskaan ollut tehnyt.Nopeasti huoneeseen,suihkuun,puhtaat vaatteet ja kevyt oloasu päälle ja menoksi,aikaa oli niin vähän etten ehtinyt edes jännittää tulevaa.
Koputin ovea ja Annika avasi oven,emme varmaan kerenneet sanoa mitään kun huulemme jo kohtasivat toisensa.Nopeasti myös saimme toisemme riisuttua,vaikken koskaan ollut ollut naisen kanssa sängyssä,tuntui kuin olisin aina sitä tehnyt.Sinä iltana ja yönä minulle selvisi miksi miehet haluavat aina nuolla,millään muulla tavalla ei pääse toista ihmistä niin lähelle ja toinen antaudu niin kokonaan toiselle.
nyt tiedän miksi miehet haluavat nuolla
Anonyymi-ap
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Nami nami :-*
Lemmenkäinen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959