Velvollisuuksia ja huolehdittavaa on ihan liikaa. Sitten joskus, kun muista huolehtimisen tarve vähenee on jo itse elämän ehtoopuolella ja vaivainen. Vähäiset on ilonaiheet elämässä. Surun taakkaa on kannettavaksi moninverroin enemmän. Kun jaksaisi sen kaiken kantaa ja päästä eteenpäin. Kun voimavarat riittäisivät.
Väsynyt kaikkeen
Anonyymi-ap
2
781
Vastaukset
- Anonyymi
Tuolta minustakin tuntui vähän aikaa sitten. Nyt on alkanut hieman helpottamaan. Vähitellen sain asiat siihen malliin, että pystyin ottamaan huilia. Liian paljon ja nopealla aikataululla. Muista olla armollinen itsellesi.
- Anonyymi
Toivottavasti sinulla on ystäviä jotka auttavat taakkasi kanssa. Surutkin helpottaa hieman, kun ne pääsee purkamaan jollekkin läheiselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647