Jos ei vielä biokaasuasemaa, niin miksei ensin pelkkä LNG kaasuasema. Näin tänään LNG rekan ja ajattelin, että jos tännekin tuotaisiin ensin LNG kaasua rekalla, ja sitten myöhemmin biokaasua. Jotain kannattaa tehdä, koska maailman tilanne on mikä on ja omavaraisuus on tulevaisuudessa kultaakin arvokkaampaa.
Kaasuasema
Anonyymi-ap
9384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Turha on rakennella noita kaasuasemia, kun ei ole edes riittävästi kaasua käyttäviä ajoneuvoja liikenteessä, silkkaa rahantuhlausta.
Kaasulla voi tehdä sähköä, lämmittää taloa tai tehdä ruokaa. Ohikulkevat rekat ja autot voivat tankata kaasua.
Suomi on omavarainen vain suolikaasun osalta
Tuo biokaasun tuottaminen on ihan fiksua. Kannatavaa ei välttämättä kuitenkaan vaikka vain yhdellä maatilalla, jos tilan koko on pieni, mutta on Suomessa yhdenkin tilan asemia. Kuuluisin näistä lienee Suolahdessa. Tuota biokaasun tuottamista ei vain moni ole hokannut ja yhden asemanhan voisi useampi tila hankkia yhdessä. Siitä saisi kaasua helposti noille tiloille ajoneuvokäyttöön, sitä voisi myydä muillekkin tankkaajille sekä jos liikennekäyttäjiä ei ole tarpeeksi, niin tuottaa vaikka lämpöä tai sähköä lähitiloille. Suolahdessa muistaakseni myös tuotetaan lämpöä noin ja jopa niin, että sitä riittää naapuritiloillekkin.
Ensimmäinen maatilakokoluokan biokaasulaitos Pohjois-Karjalaan!
Pohjois-Karjalassa on parhaillaan rakenteilla biokaasulaitos Lassi Kähkösen lypsykarjatilalle
Valtimolla. Tilan isäntä Lassi Kähkönen on valinnut biokaasulaitoksen omatoimisen rakentamisen valmiin, tehdasrakenteisen laitoksen sijaan.
Biokaasulaitosta rakennetaan tilan isännän ja hänen johtamien kirvesmiesten, urakoitsijoiden ja alan asiantuntijoiden yhteistyössä. Tiimiä on hyödynnetty monipuolisesti niin suunnittelu- kuinrakennusvaiheissa, ja ryhmä on pystynyt luovimaan ohi projektin mahdollisista sudenkuopista.
https://info.pikes.fi/documents/89838/353163/Maatilan biokaasu_julkaisu new.pdf/47764c5f-9918-b985-7fd0-a4e596a4380f
Viekiin myös tulossa.
Nurmeksessa Tehdään joskus tulevaisuudessa...... Biohiiltä... Ei Biokaasua.
Mistähän siihen on keksitty bio sana, onkohan uuni sammutettu liian aikaisin ja hiilet tempaistu ulos, varokaa käyttäjät häkää.
Nurmekseen mahtuu yrittämään.