Radio Suomi.
Sellainen toive vuodelle 2023. Saisko hittimusaa vielä enemmän. Ensitöikseen voisi poistaa alueuutiset kokonaan niin ehti pari biisiä pätkittynä soittaa jokaiseen tuntiin enemmän. Alueläehtysten puheosuudetkin voisi puolittaa. Ehti soittaa 3 biisiä enemmän. Yhteensä 5 biisiä aluelähetyksissä ja muissa 2 biisiä.
Vähemmän asiaa, enemmän musiikkia
14
371
Vastaukset
- Anonyymi
Jääse aivopesukin vähemmälle, kun musiikin määrää lisätään entisestään. Kannatan. Samalla 2023 uusi hallitus voisi päättää Yleveron ja budjetin rajusta leikkaamisesta. ihan max 200 milj. vuodessa kyllä riittää. Eikä sitä ikinä enää korotettaisi. Toki voidaan alentaa, muttei koroteta.
Tai sitten eriytetään Yle asia & uutiset 100 milj. budjetilla ja kaikki muu maksakoon ken tahtoo. Radiokanavaksi vain yksi kanava.- Anonyymi
samaa mieltä
- Anonyymi
Miksi ylen alueuutiset pitäisi poistaa? Ylen tehtävä on lähettää myös alueellisia uutisia! Se on ihan laissakin määritelty.
- Anonyymi
Ylen tapana on ollut viimevuosina vähentää asiasisältöjä ja uutisten kestoja joka vuosi vähemmäksi. Juuri siksi. Alue-uutisten määriäkin on vähennetty ja joidenkin alueiden uutiset kokonaan lopetettu/yhdistetty jo aikaisemmin.
Herää sinäkin todellisuuteen, mitä YLE on tänään. Älä elä siinä mitä YLE oli 10v sitten. - Anonyymi
Yksi hyvä syy poistaa ainakin tv alueuutiset on, että ne eivät useinkaan ole Alueuutiset. Monesti tulee toisten alueiden uutisia. Eli eivät mitenkään koske kyseisen maakunnan asioita tai sieltä kotoisin olevia henkilöitä, yrityksiä.
Tai sitten vain YLEssä maan tieto on luokkaa hylätty. Alueuutiset ja radiossa aluelähetyksien pitäisi olla alueellisille aiheille. Radiossakin lähin musiikkipauhaa suurimman osan lähetysajoista.
Poisvaan kaikki!
- Anonyymi
Ettekö osaa kuunnella mielimusiikkianne jotain muuta kanavaa käyttäen kuin valtakunnan radiota? Itse toivon asiaohjelmia jokaiseen päivään. Juontajat vaihdettava toimittajiin, joilla on asiamukainen koulutus. Ylipäätään enemmän asiapitoista toimitettua ohjelmaa tämän nykyisen whatsappihömpän tilalle. Ja juu, kyllä ihan hiljaisuuskin on hyväksi.
Miksi aina pitää soida? Eikö jalka enää liiku ilman tahtipuikkoa?- Anonyymi
YLE:stä on pakko maksaa. Ei se auta vaikka jättää kuuntelematta. Jos en välitä vaikkapa Apple Musicin tarjonnasta tai palvelusta ylipäätänsä. En mun siitä tarvi pakolla maksaa. Jos en välitä Netflixin sisällöistä ei mun tarvii sitä tilata. Areenaa on pakko!
- Anonyymi
Edellä oli vain ilmaistu miten YLE nykyään toimii. Ainoa oikea keino muutokselle on äänestä 2023 eduskuntaan ihmisiä ja hallitus, joka puuttuu YLE:n toimintaan rahoituksen osalta.
Ruotsissa Sveriger Radio Finskaa tuotetaan minibudjetilla vs Radio Suomi Suomessa. Finskalla on monipuolisemmat soittolistat ja enemmän asiapuhetta ja uutispainotteista sisältöä. Kyseessä on ruotsissa vähemmistölle suunnattu yleisradion radiokanava. Silti siellä on enemmän asiaa. Tämä vain esimerkkinä, ettei YLE tarvitse 600milj tai suurempaa budjettia. Kyse on valinnoista, mihin rahat käytetään ja millaista sisältöä halutaan tarjota kuulijoille.
100 milj. - max 200milj. riittää oikein hyvin YLE:n budjetiksi. Eikä sallita budjetin ylittämisiä. Joten äänestäkää fiksusti 2023. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edellä oli vain ilmaistu miten YLE nykyään toimii. Ainoa oikea keino muutokselle on äänestä 2023 eduskuntaan ihmisiä ja hallitus, joka puuttuu YLE:n toimintaan rahoituksen osalta.
Ruotsissa Sveriger Radio Finskaa tuotetaan minibudjetilla vs Radio Suomi Suomessa. Finskalla on monipuolisemmat soittolistat ja enemmän asiapuhetta ja uutispainotteista sisältöä. Kyseessä on ruotsissa vähemmistölle suunnattu yleisradion radiokanava. Silti siellä on enemmän asiaa. Tämä vain esimerkkinä, ettei YLE tarvitse 600milj tai suurempaa budjettia. Kyse on valinnoista, mihin rahat käytetään ja millaista sisältöä halutaan tarjota kuulijoille.
100 milj. - max 200milj. riittää oikein hyvin YLE:n budjetiksi. Eikä sallita budjetin ylittämisiä. Joten äänestäkää fiksusti 2023.Mistä tietää kuka edustaja ajaa asiaohjelmien lisäystä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä tietää kuka edustaja ajaa asiaohjelmien lisäystä?
Ei kukaan voi sitä ajaa. YLE päättää itse. Eduskunta ja ennen kaikkea hallitus päättää YLE:n rahoituksesta ja pelisäännöistä.
Kun rahaa on vähemmän on pakko miettiä. Jos emme ota tästä ja tästä pois. Ei ole varaa tehdä lainkaan asiasisältöjä. Näin se ohjautuu automaattisesti tai sitten saamme viestin, että YLE tarvitsee vieläkin rajumman muutoksen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan voi sitä ajaa. YLE päättää itse. Eduskunta ja ennen kaikkea hallitus päättää YLE:n rahoituksesta ja pelisäännöistä.
Kun rahaa on vähemmän on pakko miettiä. Jos emme ota tästä ja tästä pois. Ei ole varaa tehdä lainkaan asiasisältöjä. Näin se ohjautuu automaattisesti tai sitten saamme viestin, että YLE tarvitsee vieläkin rajumman muutoksen.Todella simppeliä. Valitsee vain ehdokkaan, joka on valmis leikkamaan ylen budjettia ja näin keventämään myös verotusta siltä osin.
Sillä se hoituu. Ei nopeasti, koska YLE on jo hirttänyt itsensä kalliiden urheiluoikeuksien kanssa nykyiseen budjettiin lähes 2030 saakka. Tosin on mahdollisuus päättää lailla, että YLE joutuisi luopumaan joistakin oikeuksista tai myymäällä ne muille, jos budjetin pienennys saataisiin voimaan jo seuraavan hallituskauden lopulla eli 26 tai 27. Käytännössä noinhan se on pakko toteuttaakkin.
- Anonyymi
Ylen budjetti on koko perintöveron tuotto!
https://m.youtube.com/watch?v=XiatpAIurSY - Anonyymi
Kiitos Yle osittain teittekin näitä uudistuksissanne. Vielä enemmän syksykso, jooko.
- Anonyymi
Jenny ja Alma show ohjelmaan ainoastaan en kaipaisi musaa ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860