Toivon mukaa antaa suojan teiltä.
Ensi viikolla otan yhteyttä katolliseen kirkkoon
Anonyymi-ap
984
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja saa puhua teoistanne. Luin sattumalta niitä asioita muun asian yhteydessä, ja huomasin että tämähän on ihan elämän katsomukseni.
Yleensä kirkoissa on katto.
Se varmaan kannattaa, jos tunnet että vastassasi on paholainen, demoneja, pahoja henkiä. Katolisella kirkollahan on vielä ammattimaisia manaajia, eksorkisteja. Tiettävästi Suomessa toimii ainakin yksi katolisen kirkon manaaja, joten saat heti ammattilaisen tuen.
Kylää nämä on ihan ihmisiä. Tänne ei ole pystyneet tuota tahoa herjaamaan. Yhdessä jo kotia puhdistettiin. Rauha ja ilo palasivat. Hyviä ihmisiä, ajatellaan samoin. En tunne pelkoa tai heidän vihaansa keksimistään jutuista. Älä siis minua pelkää.
Katolinen kirkko opettaa että ihmisen ja Jumalan välillä on muu välimies kuin Jeesus Kristus. Näin ei ole. Pappi ei ole lähempänä Jumalaa kuin muut. Se opettaa myös että pappi voi pelastaa sieluja kastamalla heitä vedessä, ei voi. Sielu pelastuu kun ihminen uskoo että Jeesus on Jumala, kuka vuodatti verensä syntiemme sovitukseksi Golgatalla, että hänet haudattiin ja että hän heräsi kuolleista kolmantena päivänä.
...
2 Korinttolaiskirje 15:1-4
"Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidättte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan ... "
Kaipa se suojaa jos on katollinen. Avokattoiset ei niin anna suojaa.
Ryssän kirkois ladon ovet naukuy
Ei auta,Jumala antaa mulle potkut keväällä,kun ylennys on varma.
Auttakee Jumalan lapset wuaa.......
Voi jumalauta....