Lainaus karjalaisen sivuilta:
"Kontiolahden kunnanhallitus käsitteli ensi vuoden talousarvion omalta osaltaan keskiviikkona ja äänesti ampumahiihtokeskuksen valaistusremontin määrärahasta.
Stadionin valaistusremontti on suunniteltu tehtäväksi vuonna 2024.
Keskustelussa Mika Hiltunen (ps.) esitti Sanna Niirasen (ps.) kannattamana, että ampumahiihtokeskuksen valaistusremonttiin kirjattaisiin investointisuunnitelmaan 1,5 miljoonan euron sijasta 150000 euroa.
Hiltusen ehdotus jäi äänestyksessä häviölle äänin 6-3 Hiltusen, Niirasen ja Pentti Sunin (sd.) äänestäessä muutosehdotuksen puolesta.
Kunnanjohtajan pohjaehdotuksen puolesta äänestivät Jertta Harinen (kesk.), Mari Hälinen (sd.), Mika Kuusela (kesk.), Matti Mäntynen (sd.), Anneli Parkkonen (kesk.) ja Jyry Eronen (kesk.).
Ensi vuoden talousarvion ja tulevien vuosien taloussuunnitelman hyväksymisestä päättää kunnanvaltuusto."
Eikö oikeasti mikään riitä tuossa pohjattomassa AH pyhätössä, mikä noita ihmisiä jotka asioista päättää vaivaa? Onko VIP liput oikeasti niin arvokkaat että tälläisiä päätöksiä pitää tehdä ja päästään pariksi päiväksi täysihoitoon kunnan piikkin?
Kunnassa on lapset olleet vuosia parakeissa päiväkodeissa ja kouluissa, kun rahat eivät ole riittäneet hyviin olosuhteisiin, onneksi tähän on sentään tullut muutos vuosien taistelujen jälkeen, mutta eikö nämäkin AH stadion lamppuihin varatut rahat kannattaisi käyttää järkevämmin oman kunnan asukkaiden tarpeisiin, esim. puntarikoskentien kevyenliikenteen väylään jossa vasta jäi 3 henkilöä auton alle.
Stadionille valoja 1.5 miljoonalla
62
1973
Vastaukset
- Anonyymi
Humpuukkiin kyllä rahaa löytyy. Mutta kun äskettäin valmistuneeseen terkkariin
olisi tarvinnut oviluiskiin kulkemista turvaavat lämmitettävät kaistat niin kaskummaa
olipa jostakin syystä unohtuneet pois piirustusvaiheessa.- Anonyymi
Talonmies hoitaa homman.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Talonmies hoitaa homman.
Ei se kerkeä ne on komennettu AH- lle lunta lapioimaan.....
- Anonyymi
Joensuun seutukunnalla on useampia hiihtoa varten tehtyjä kilpailupaikkoja latuverkostoineen, joita voi kutsua hiihtostadioneiksi.
Noilla paikoilla on pidetty hyvin järjestettyjä suuriakin hiihtokilpailuja kuten SM-hiihtoja.
Noiden stadioneiden investointi-ja käyttökustannukset ovat vain murto-osa Kontiolahden ampumahiihtostadionista.
Etuliite ampuma on se mikä siinä maksaa. On maksanut ja maksaa loputtomasti edelleen. Päätä ei ole näkyvissä.
Normaali hiihtostadion on muina vuodenaikoina käytettävissä samoihin aktiviteetteihin kuin ampumahiihtostadion.
Ohjattu sauvakävely osaamattomille, pyöräily, juoksu, kävely ym, ym .
Ah-stadion on vain ja ainoastaan tarkoitettu ampumahiihdon maailmancup ja mm-kisoja varten, sekä eräiden nokkamiesten ja -naisten glorian kirkastamiseen.- Anonyymi
Huono yhdistelmä on se että hiihtoniiloja istuu kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa.
Näiden stadioniin orientoituneiden pitäisi jäävätä itsensä stadionia koskevissa äänestyksissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huono yhdistelmä on se että hiihtoniiloja istuu kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa.
Näiden stadioniin orientoituneiden pitäisi jäävätä itsensä stadionia koskevissa äänestyksissä.Näin lestamafia toimii muuallakin. Vaikka suurin osa kuntalaisista vastustaa niin kaikki suhmuroidaan läpi ilman mitään kritiikkiä ja kuntalaiset maksaa.
On se kumma kunkuntalaisille tärkeisiin hankkeisiin ei riitä millään rahaa niin täysin turhanpäiväisyyksiin riittää. Eihän tuon pyhätön käyttöaste ole kuin ihan olemattommat hetket ja niitä varten syydetään miljoonia jatkuvasti täysin turhaan kuntalaisia palvelemattomaan toimintaan.
Pyörätiet ei kuulu kunnassa mitenkään suunnitelmiin, vaikka niissä saadaan kuntalaisille enemmän liikuntakertoja kuin tuolla stadionin paskalla on saatu ikinä.
Kylmäoja Lehmon koulu välille saadulla pyörätiellä tehdään pelkästään liikunnallisia käyntejä enemmän kuin koko stadionilla yhteensä / vuosi, mutta kiven takana oli senkin saaminen vaikka silläkin pätkällä taattiin turvallisuutta ja annettiin ihmisille mahdollisuus liikunnan harrastamiseen siellä missä asutaan, eikä jossain HVK:ssa Jaamankankaalla jonne ei pääse kuin autolla.
Seuraavaksi pitäisi rakentaa Puntarikosken ja Utrantien varteen pyörätiet mutta se ei kuulu lestadiolaisen mafian suunnitelmiin.
Nämä samat lestat lopetti Lehmon terveyspalvelut ja nyt vuoden alusta hyvinvointialueen ensimmäinen tehtävä on löytää terveyskeskus Lehmon asukkaille kun kukaan ei halua ajaa Kontiolahteen. No onneksi Joensuu on myötämielinen uusien työpaikkojen luomiselle omalle alueelleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin lestamafia toimii muuallakin. Vaikka suurin osa kuntalaisista vastustaa niin kaikki suhmuroidaan läpi ilman mitään kritiikkiä ja kuntalaiset maksaa.
On se kumma kunkuntalaisille tärkeisiin hankkeisiin ei riitä millään rahaa niin täysin turhanpäiväisyyksiin riittää. Eihän tuon pyhätön käyttöaste ole kuin ihan olemattommat hetket ja niitä varten syydetään miljoonia jatkuvasti täysin turhaan kuntalaisia palvelemattomaan toimintaan.
Pyörätiet ei kuulu kunnassa mitenkään suunnitelmiin, vaikka niissä saadaan kuntalaisille enemmän liikuntakertoja kuin tuolla stadionin paskalla on saatu ikinä.
Kylmäoja Lehmon koulu välille saadulla pyörätiellä tehdään pelkästään liikunnallisia käyntejä enemmän kuin koko stadionilla yhteensä / vuosi, mutta kiven takana oli senkin saaminen vaikka silläkin pätkällä taattiin turvallisuutta ja annettiin ihmisille mahdollisuus liikunnan harrastamiseen siellä missä asutaan, eikä jossain HVK:ssa Jaamankankaalla jonne ei pääse kuin autolla.
Seuraavaksi pitäisi rakentaa Puntarikosken ja Utrantien varteen pyörätiet mutta se ei kuulu lestadiolaisen mafian suunnitelmiin.
Nämä samat lestat lopetti Lehmon terveyspalvelut ja nyt vuoden alusta hyvinvointialueen ensimmäinen tehtävä on löytää terveyskeskus Lehmon asukkaille kun kukaan ei halua ajaa Kontiolahteen. No onneksi Joensuu on myötämielinen uusien työpaikkojen luomiselle omalle alueelleen.Tuli niin pahat suonikohjut siitä pyöränsatulassa istumisesta että olisi kerta kaikkiaan parempi kun turhien pyöräteiden rakentaminen loppuisi.Ei kaikki paikalliset asukkaat niitä halua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin lestamafia toimii muuallakin. Vaikka suurin osa kuntalaisista vastustaa niin kaikki suhmuroidaan läpi ilman mitään kritiikkiä ja kuntalaiset maksaa.
On se kumma kunkuntalaisille tärkeisiin hankkeisiin ei riitä millään rahaa niin täysin turhanpäiväisyyksiin riittää. Eihän tuon pyhätön käyttöaste ole kuin ihan olemattommat hetket ja niitä varten syydetään miljoonia jatkuvasti täysin turhaan kuntalaisia palvelemattomaan toimintaan.
Pyörätiet ei kuulu kunnassa mitenkään suunnitelmiin, vaikka niissä saadaan kuntalaisille enemmän liikuntakertoja kuin tuolla stadionin paskalla on saatu ikinä.
Kylmäoja Lehmon koulu välille saadulla pyörätiellä tehdään pelkästään liikunnallisia käyntejä enemmän kuin koko stadionilla yhteensä / vuosi, mutta kiven takana oli senkin saaminen vaikka silläkin pätkällä taattiin turvallisuutta ja annettiin ihmisille mahdollisuus liikunnan harrastamiseen siellä missä asutaan, eikä jossain HVK:ssa Jaamankankaalla jonne ei pääse kuin autolla.
Seuraavaksi pitäisi rakentaa Puntarikosken ja Utrantien varteen pyörätiet mutta se ei kuulu lestadiolaisen mafian suunnitelmiin.
Nämä samat lestat lopetti Lehmon terveyspalvelut ja nyt vuoden alusta hyvinvointialueen ensimmäinen tehtävä on löytää terveyskeskus Lehmon asukkaille kun kukaan ei halua ajaa Kontiolahteen. No onneksi Joensuu on myötämielinen uusien työpaikkojen luomiselle omalle alueelleen.Mikä ongelma. Voi mennä terkkariin Rantakylään tai Niinivaaralle, lyhempi matka kuin kirkonkylään. Samaa sotea, voi valita terveysasemansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ongelma. Voi mennä terkkariin Rantakylään tai Niinivaaralle, lyhempi matka kuin kirkonkylään. Samaa sotea, voi valita terveysasemansa.
Mutta voisihan myös hiihtää pärnävaaralla tai vaikka vuokatissa. Mikä ongelma?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä ongelma. Voi mennä terkkariin Rantakylään tai Niinivaaralle, lyhempi matka kuin kirkonkylään. Samaa sotea, voi valita terveysasemansa.
Rantakylän ja Niinivaaran terveysasemat on mitoitettu alueen asukaskannan mukaan ja siellä ei ole mahdollista ottaa potilaita yli 9000 asukkaan lähitaajamista Kontiolahden puolelta. Tämän ongelman korjaaminen tulee olemaan PKH:n ensimmäisiä tehtäviä mihin nämä ihmiset tullaan ohjaamaan.
Kontiolahden kunnan päättäjät eivät suostu kaavoittamaan terveysasemalle tonttia Lehmosta, joten se tullaan rakentamaan Joensuun puolelle hyvinkin lyhyellä aikavälillä.
Samalla PKH:n ja kunnan väistä vuokrasopimusta vajaakäynnillä olevasta kirkonkylän terveyskeskuksesta tullaan tarkastelemaan uudelleen ja terveysaseman toiminnan laajuutta tullaan supistamaan merkittävästi.
Palveluiden tulee olla siellä missä on ihmiset ja tämä tulee ohjaamaan terveysasemien sijoittelua jatkossa entistä enemmän, kun näiden käytön hiilijalanjälkeen tullaan laskemaan myös potilaiden aiheuttama hiilijalanjälki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rantakylän ja Niinivaaran terveysasemat on mitoitettu alueen asukaskannan mukaan ja siellä ei ole mahdollista ottaa potilaita yli 9000 asukkaan lähitaajamista Kontiolahden puolelta. Tämän ongelman korjaaminen tulee olemaan PKH:n ensimmäisiä tehtäviä mihin nämä ihmiset tullaan ohjaamaan.
Kontiolahden kunnan päättäjät eivät suostu kaavoittamaan terveysasemalle tonttia Lehmosta, joten se tullaan rakentamaan Joensuun puolelle hyvinkin lyhyellä aikavälillä.
Samalla PKH:n ja kunnan väistä vuokrasopimusta vajaakäynnillä olevasta kirkonkylän terveyskeskuksesta tullaan tarkastelemaan uudelleen ja terveysaseman toiminnan laajuutta tullaan supistamaan merkittävästi.
Palveluiden tulee olla siellä missä on ihmiset ja tämä tulee ohjaamaan terveysasemien sijoittelua jatkossa entistä enemmän, kun näiden käytön hiilijalanjälkeen tullaan laskemaan myös potilaiden aiheuttama hiilijalanjälki.Älä höpötä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rantakylän ja Niinivaaran terveysasemat on mitoitettu alueen asukaskannan mukaan ja siellä ei ole mahdollista ottaa potilaita yli 9000 asukkaan lähitaajamista Kontiolahden puolelta. Tämän ongelman korjaaminen tulee olemaan PKH:n ensimmäisiä tehtäviä mihin nämä ihmiset tullaan ohjaamaan.
Kontiolahden kunnan päättäjät eivät suostu kaavoittamaan terveysasemalle tonttia Lehmosta, joten se tullaan rakentamaan Joensuun puolelle hyvinkin lyhyellä aikavälillä.
Samalla PKH:n ja kunnan väistä vuokrasopimusta vajaakäynnillä olevasta kirkonkylän terveyskeskuksesta tullaan tarkastelemaan uudelleen ja terveysaseman toiminnan laajuutta tullaan supistamaan merkittävästi.
Palveluiden tulee olla siellä missä on ihmiset ja tämä tulee ohjaamaan terveysasemien sijoittelua jatkossa entistä enemmän, kun näiden käytön hiilijalanjälkeen tullaan laskemaan myös potilaiden aiheuttama hiilijalanjälki.Laskekoot nyt hiirijalanjälkiään, moiselle touhulle vieä nauretaan selkäkeikkaa, kuten koko ilmastonmuutoksellekin. Seuraavien vaalien jälkeen viherpunahössötys vaimenee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laskekoot nyt hiirijalanjälkiään, moiselle touhulle vieä nauretaan selkäkeikkaa, kuten koko ilmastonmuutoksellekin. Seuraavien vaalien jälkeen viherpunahössötys vaimenee.
jo tuli olokee hyvilänny kisat muualla tänne valot
- Anonyymi
juhannuksena viimestää valosa laittoo
- Anonyymi
Mitä tulee pyöräteiden rakentamiseen esimerkiksi Puntarikoskentielle, se on valtion tie, eikä kunta siksi tule koskaan ainakaan kokonaan maksamaan sitä pyörätietä, vaikka se olisi ehdottoman välttämätön. Joka päivä melkein sitä ajan.
Lehmon pyörätiekin saatiin aikaan vasta sitten, kun löytyi eduskunnan ”joululahjarahoina” valtion rahoitus.
Ihan humpuukiinko laitetaan hirveät rahat, että saadaan myös Lehmoon yläkoulu?? Valtava uudisrakennus otetaan alakoululle käyttöön kohta ja ensi vuonna jatkuu remppa yläkoululaisille.
Missä on lapsia parakeissa? Kirkonkylälle ainakin tuli uusi alakoulu, ja päiväkoditkin on siellä uusia. Lehmoon tehdään uutta päiväkotitilaa, kun paikoista pula.
Mitä jos joku lämmitys puuttuu, kun saatiin kokonaan uusi terkkari kirkonkylään sen homeisen tilalle? Jotakin suhteellisuudentajua…
Lukekaa nyt vähän sitä talousarviota, kyllä siellä isoimmat rahat menee kouluihin ja päivähoitoon ja nuo ah-stadionin rahat on niihin verrattuna ihan rippeitä.- Anonyymi
Joo ei kuulu kunnalle kuntapalveluiden tuotantoon kuntalaisille pyöräteiden rakentaminen. Kontiolahden kunnan tärkein tehtävä on tuottaa muutamalle ampumahiihtohullulle maailmancupin kisoja ja mm. kisoja. Ne kuuluu oleellisesti Kontiolahden kunnan velvollisuuksiin ja ne ajaa kaiken muun edelle jos rahasta tulee kapelo.
On yhtä perkelettä kun pennuille piti rakentaa Lehmoon koulu. Eikö ne olis voinu hiihtää sinne kirkonkylään ampumahiihtostadionin kautta mutta kun ollaan niin velliperseitä ettei ymmärretä omaa etua, että kaiken pitää tapahtua ampumahiihdon kautta. Siellä olis ollut kunnan kermaperseet keittämässä heille kupin kuumaa...tietysti maksua vastaan.
Nyt pannaan 1,5 miljoonaa valo9ihin joiden polttamoinen on jatkossa ihan jumalattoman kallista ja tässä ei nyt käy selitykseksi mitkään led valot, ne monimetallit mitkä siellä nyt on on ihan yhtä tehokkaita tuottamaan valoa, mutta kun pitää uusia kun värintoisto ei riittää maalimancuppiin. Keneltä sitten tuo 1,5 miljoonaa on pois. No se on tietysti pois kuntalaisten liikuntapaikoista ja kuntalaisten liikunnasta. Ampumahiihtoahan ei käytännössä harrasta kuin alle 10 henkilöä, siinä tulee pelkästä valaistuksesta hintaa harrastajalle 150000€/ harrastaja. Ne kannattasi kuskata harjotuksiin jokainen omalla taksillaan Vuokattiin, sekin tulis halvemmaksi kuin nykymeno. Hiihtämään pääsee ilman tuollaista tuhlausta ja kunnan muut ladut onkin sitten valaistu ikivanhoilla elohopeahöyrylampuilla jotka tosin palaa laduilla läpi kesän. Mutta kun kunnan palveluksessa ei ole yhtään niin viisasta että osais kääntää ne pois päältä kesän ajaksi. - Anonyymi
Niijpä.Älyhiontaan raahttkuluu kaikille vaikka lopputulos on päin persettä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ei kuulu kunnalle kuntapalveluiden tuotantoon kuntalaisille pyöräteiden rakentaminen. Kontiolahden kunnan tärkein tehtävä on tuottaa muutamalle ampumahiihtohullulle maailmancupin kisoja ja mm. kisoja. Ne kuuluu oleellisesti Kontiolahden kunnan velvollisuuksiin ja ne ajaa kaiken muun edelle jos rahasta tulee kapelo.
On yhtä perkelettä kun pennuille piti rakentaa Lehmoon koulu. Eikö ne olis voinu hiihtää sinne kirkonkylään ampumahiihtostadionin kautta mutta kun ollaan niin velliperseitä ettei ymmärretä omaa etua, että kaiken pitää tapahtua ampumahiihdon kautta. Siellä olis ollut kunnan kermaperseet keittämässä heille kupin kuumaa...tietysti maksua vastaan.
Nyt pannaan 1,5 miljoonaa valo9ihin joiden polttamoinen on jatkossa ihan jumalattoman kallista ja tässä ei nyt käy selitykseksi mitkään led valot, ne monimetallit mitkä siellä nyt on on ihan yhtä tehokkaita tuottamaan valoa, mutta kun pitää uusia kun värintoisto ei riittää maalimancuppiin. Keneltä sitten tuo 1,5 miljoonaa on pois. No se on tietysti pois kuntalaisten liikuntapaikoista ja kuntalaisten liikunnasta. Ampumahiihtoahan ei käytännössä harrasta kuin alle 10 henkilöä, siinä tulee pelkästä valaistuksesta hintaa harrastajalle 150000€/ harrastaja. Ne kannattasi kuskata harjotuksiin jokainen omalla taksillaan Vuokattiin, sekin tulis halvemmaksi kuin nykymeno. Hiihtämään pääsee ilman tuollaista tuhlausta ja kunnan muut ladut onkin sitten valaistu ikivanhoilla elohopeahöyrylampuilla jotka tosin palaa laduilla läpi kesän. Mutta kun kunnan palveluksessa ei ole yhtään niin viisasta että osais kääntää ne pois päältä kesän ajaksi.Suurpainenatriumit,monimetallilamput yms. sellaiset poistuu käytöstä sen saman direktiivin takia mikä poistaa ensi vuonna markkinoilta kotien pienloistelamput ja loisteputket. Esimerkiksi pienloistelamppuja ei saa toimittaa enää myyntiin helmikuun -23 jälkeen ja vähän myöhemmin loppuu loisteputkien myynti. Nyt kaikki siis hamstraamaan…
Poistuu pikkuhiljaa myös ns. ammattikäytöstä tällaiset kielletyt lampputyypit niin kuin monimetallit. Elohopealamput poistui jo 2015 ja kunnissa vieläkin urakka katuvalojen uusinnassa kesken kun rahat ei kerralla mitenkään riitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurpainenatriumit,monimetallilamput yms. sellaiset poistuu käytöstä sen saman direktiivin takia mikä poistaa ensi vuonna markkinoilta kotien pienloistelamput ja loisteputket. Esimerkiksi pienloistelamppuja ei saa toimittaa enää myyntiin helmikuun -23 jälkeen ja vähän myöhemmin loppuu loisteputkien myynti. Nyt kaikki siis hamstraamaan…
Poistuu pikkuhiljaa myös ns. ammattikäytöstä tällaiset kielletyt lampputyypit niin kuin monimetallit. Elohopealamput poistui jo 2015 ja kunnissa vieläkin urakka katuvalojen uusinnassa kesken kun rahat ei kerralla mitenkään riitä.Kiitos tiedosta.Sähköä pyydetään säästämään.40 -75 watin hehkulampuista on jo luovuttu vähemmän watteja kuluttaviin kauan sitten...lämpötiloja on laskettu....puutakaan tai muita palavia aineita ei saisi polttaa politikkojen toimesta tai mielipiteen johdosta/tieteellisen tutkimuksen.Heidän mielestä ei tietysti ydinvoimaa myöskään pitäisi olla.No,miten on kun ydinvoimaloiden jätteitä ei enää saa "myydä" muihin maihin vaan on loppusijoitettava omalle maaperälle,varsinkin peruskallioon esim.Kuusamon seismiselle alueelle ja Enoon kaikkein mieluiten Pohjanmaan "säteileviin perunapeltoihin" ? Energiakriisi on todellinen ja joillekin se ei tullut yllätyksenä : kehottihan nykyisessä kaupanliitossa toimiva Mari Kiviniemi (kesk.) itärajalaisia opettelemaan enemmän venäjää ? Mitä "kunnanvaloihin" tulee ne vois ihan hyvin sammuttaa.Autossa on hyvät valot,eikä niitä makseta verovaroilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suurpainenatriumit,monimetallilamput yms. sellaiset poistuu käytöstä sen saman direktiivin takia mikä poistaa ensi vuonna markkinoilta kotien pienloistelamput ja loisteputket. Esimerkiksi pienloistelamppuja ei saa toimittaa enää myyntiin helmikuun -23 jälkeen ja vähän myöhemmin loppuu loisteputkien myynti. Nyt kaikki siis hamstraamaan…
Poistuu pikkuhiljaa myös ns. ammattikäytöstä tällaiset kielletyt lampputyypit niin kuin monimetallit. Elohopealamput poistui jo 2015 ja kunnissa vieläkin urakka katuvalojen uusinnassa kesken kun rahat ei kerralla mitenkään riitä.Monimetalleja ei kielletä mihinkään. niiden valoteho on 130LM/W ja vain parhaat led lamput yltää samaan. Monimetalleja käytetään elohopeahöyrylamppujen tilalla kun niiden käyttö kiellettiin. Vanhoja HQL lamppuja jotka on kiellettyjä kunta käyttää edelleen hiihtolatujen valaistukseen myös Ah-pyhätössä. Eikö ne olisi pitänyt vaihtaa ensin uusiin ennen kuin alettiin vaihtamaan täysin toimivia monimetalleja miljoonilla.
Mutta kunnan päättäjillä on hyvä diili valaisintoimittajan kanssa ja tuohon summaan sisältyy hiihtoniilojen ulkomaan matkoja valaisintoimittajan piikkiin. Pitäähän ne käydä jossain katsomassa miten toimii on perustelu. - Anonyymi
Ah- stadionin puolenmillin kustannus on murto-osa mitä kunta on laittanut perustaessaan yksin pystymetsään ah-stadionin,.alussa n.5 milj. euroa.
Samoin julkisessa kirjoittelussa unohdetaan stadionin ylläpitokustannukset,esim sähkö, vuosittain n.300 te,esilumenlatu 200te ,valot 500te.Joensuu ja osuuskauppa pokkaa kaikki tulot majoitus-ja ravintolatuloista. K-lahti maksaa viulut.Ei pidä jättää projektia kesken,hotelleja mökkejä,kylpylöitä,palloilu-ja palihalleja Höytiäisen ranta täyteen.kunnanisät kävi joskus Vuokatissa opintomatkalla mitä me tehdään,rikas kunta!
- Anonyymi
Mielenkiintoinen määritelmä tuo ”suurin osa kuntalaisista vastustaa”. Kyllä näissä nykyisissä päättäjissä on sen verran paljon ennestään tunnettu kaarti, että heidän näkemyksensä on vaaleissa äänestäessä tiedetty. Jos olisi haluttu, olisi äänestetty valtuustoon toiset tyypit.
Jos ”suurin osa kuntalaisista” vastustaa nykyisiä linjauksia, olisi sen pitänyt näkyä vaaleissa.
Kun on näinkin paljon valittu vanhoja tuttuja, suurempi osa kuntalaisista on siis ollut asioista heidän kanssa samoilla linjoilla.
Siellä oli kunnanhallituksessa perussuomalaiset ja yksi demari jotka jäi selkeästi vähemmistöön äänin 6-3. Sitä sanotaa demokratiaksi, kun enemmistön kanta tulee päätökseksi. Luoja meitä varjele harvainvallasta, niin kuin on itäisellä maalla hallintomalli. Saksassakin puuhasivat vallankaappausta, mutta onneksi ehtivät napata porukan ennen kuin syntyi jenkkien senaatin valtausyrityksen näköistä jälkeä.- Anonyymi
Mikäs oli äänestysprosentti kuntavaaleissa. Ette kait te Lestadiolsiset laske niitä ihmisiä teihin kuuluviksi jotka katsovat, ettei ehdokkaissa ole yhtään äänestyskelpoista ihmistä.
Itse en voisi kuvitella äänestäväni yhtään vallassa olevaa ääliötä, jotka tuijottavat tuota Jaamankangasta lasittuneella katseellaan kuin jotkut hypnotisoidut.
Näillä päätöksillä ei ole kunnassa kuin 20% kannatus.
Jos ette usko niin pannaan kunnassa äänestys pystyyn pelkästään ampumahiihtostadionin rahoituksesta. Se on sitten sitova äänestys ja valot sammuvat samana päivänä kun tulos on saatu selville jos se ampumahiihdolle kielteinen.
Eikös tämä oli reilu peli?
- Anonyymi
Kuka maksaa sähkölaskun?
- Anonyymi
Kunta maksaa sähkölaskun, eihän lehmossa ja lähialueilla näy revontuliakaan kun nykysilläkin lampuilla paistaa taivaanranta kirkkaana pitkälle iltaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunta maksaa sähkölaskun, eihän lehmossa ja lähialueilla näy revontuliakaan kun nykysilläkin lampuilla paistaa taivaanranta kirkkaana pitkälle iltaan.
Ketä lie odottavat saapuvaksi ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä lie odottavat saapuvaksi ?
Ufoja kai.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ufoja kai.
Ufoilla on omat valot ja paremmat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä lie odottavat saapuvaksi ?
Lestoilla on siellä kultainen vasikka jonka loiste on tehty ledivaloilla. Sitä ne tuijottaa siellä kuin yököt aurinkoa ja nostattavat hurmostaan.
- Anonyymi
Niin, toisillahan on lomamökkejä joita voi sitten kätevästi kovalla hinnalla vuokrata kun venäläisiä turisteja saapuu kisoihin ja jollakin tai jonkun sukulaisella tai hyvällä ystävällä on aikoinaan voinut olla pitopalvelua tarjoava yritys jota oon kisojen aikaan tarvittu. Piiri pieni pyörii
- Anonyymi
Etkö ole huomannut, venäläiset ovat hävinneet? Nyt on sota!
Jos harmittaa, niin laita vain mökkiä pystyyn ja ala vuokraamaan!
- Anonyymi
KONTIOLAHTI KUNNAN PÄÄVIKASET VAMMASET PÄÄTTÄJÄT. MISSÄ VIIPYY ONTTOLA - PUNTARIKOSKI , KAUNISLAHTITIE - LEHMO KATUVALOT, PYÖRÄTIE MIKÄ MAKSAA HÄH ? ? PITÄÄ LAITTA PAKOTTEET EDELLÄ MAINITUISTA MAILMAN NEUVOSTOON TAKAAN ETTÄ ONNISTUU TIE LEVEYS MITAT KALTEVUUS OTETTU.
- Anonyymi
PISTETÄÄN AHTAALLE KUNNAN HUUHAA PÄÄTTÄJÄT OIKEISTA ASIOISTA TAKAAN ALLE VUOSI EDELLÄ MAINITUT TOTEUTUU.
- Anonyymi
Nuo tiet ei kuulu kunnalle, soittele ELY:lle.
- Anonyymi
Taidat olla ite aika ahtaalla. Valoja on tuolla tien päällä aivan liikaa. Autoissa on nykyisin hyvät valot ja jalankulkijoille ei heijastimet maksa paljoa, pitäisi vain älytä käyttää.
Haja-asutusalueiden valot voisi ihan hyvin sammuttaa, ainakin joka toisen valaisimen.
EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA LISÄÄ VALOJA HAJA-ASUTUSALUEIDEN TEILLE! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla ite aika ahtaalla. Valoja on tuolla tien päällä aivan liikaa. Autoissa on nykyisin hyvät valot ja jalankulkijoille ei heijastimet maksa paljoa, pitäisi vain älytä käyttää.
Haja-asutusalueiden valot voisi ihan hyvin sammuttaa, ainakin joka toisen valaisimen.
EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA LISÄÄ VALOJA HAJA-ASUTUSALUEIDEN TEILLE!Kaupungit on täynnä valoja ja silti ryöstetään ja murhataan ihmisiä Suomessa eikä esim.murhaajia edes saada kiinni.Prisman kultasepänliike ryöstettiin ja ryöstäjät karkuteillä.Kyllä olis valoille tarvetta mutta oikeassa paikassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaupungit on täynnä valoja ja silti ryöstetään ja murhataan ihmisiä Suomessa eikä esim.murhaajia edes saada kiinni.Prisman kultasepänliike ryöstettiin ja ryöstäjät karkuteillä.Kyllä olis valoille tarvetta mutta oikeassa paikassa.
On se kumma kun kontiolahden kunnanvalttusto ei saa näitä murhaajia ja prisman ryöstäjiä kiinni. valoja vaan polttaavat hiihtoladuilla kesälläkin. persujen ja lestojen vika on saatana tämäasia.kyllä ennen oli paremmin kun oli haapala ja kepulaiset hoitamassa hiihtoasiat

Ei ne siellä ampumahiihtostadionilla uskalla ryöstää,muuta kuin monot pakettiauton takakontista heti kun silmä välttää.Joutuu pyssyn kanssa kulkemaan ja ilman monoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se kumma kun kontiolahden kunnanvalttusto ei saa näitä murhaajia ja prisman ryöstäjiä kiinni. valoja vaan polttaavat hiihtoladuilla kesälläkin. persujen ja lestojen vika on saatana tämäasia.kyllä ennen oli paremmin kun oli haapala ja kepulaiset hoitamassa hiihtoasiat
Ei ehi kunnanvaltuusto selevittelemään kaupungin asoita. Niillä on ihan tarpeeks töetä selevitellessä kunnan virkamiesten sekoiluja ja peitellessä niihen linnareissuja.
Joko lienöö Asikainen piässy linnasta, pittäähän sille joku virka kunnasta löytyvä, sentään lestatiolainen ja parempi immeinen.
- Anonyymi
riittäisi hyvin jos joka toiselle jaettaisiin otsalamput. Paristot tietenkin oltavat omat. Tauluvaloksi riittää ihan mainiosti hautakynttilä.
- Anonyymi
Näin on - kun ne monot jo varastettiin niin mitä pelkillä suksilla tekee ?
- Anonyymi
Elekkee sammuttako valoja . Suomalaisia on kuuluma vielä sakkokieroksilla
- Anonyymi
Eiköhän me muisteta vaaleissa näitä henkilöitä ja heidän puolueitaan jotka tätä jatkuvaa rahanmenoa palvoo vip lippujen toivossa tai muiden syiden vuoksi: Jertta Harinen (kesk.), Mari Hälinen (sd.), Mika Kuusela (kesk.), Matti Mäntynen (sd.), Anneli Parkkonen (kesk.) ja Jyry Eronen (kesk.).
- Anonyymi
40 vuotta on muistettu äänestää ja hyvin onkin äänestetty. Äänestetään vain edelleenkin yhtä hyvin! Kontiolahdella on mennyt koko ajan keskimääräisesti muita kuntia paremmin.
- Anonyymi
Hyvin oli kuulemma Piä Persullekkiin maistunu ruoka ja juoma Vip teltassa useempana päivänä ja ilmankos kun niitä hiihtoniiloja pyssyjen kansa majottaa kontiniemen tien varressa. Eikös tuo oo aika kaksnuamasta touhuu, ensin juuvaan ja syyvvään Vipissä ja seuraavalla viikolla vastustetaan äänten toivossa. Taitaa olla niitä Vennamon peräänkuuluttammii seteliselkärankasii.

Mitä tuossa jos hiihtoukoilta ottaa löysät rahat pois ja samalla syöpi niihen piikkiin mahasa täyteen. Järkevää liiketoimintaa, eikä liikekumppanien kanssa nyt kaveria tarvitse muuten olla.
- Anonyymi
Eihän sille mitään voi että Pohjois-Karjala ja pohjoiskarjalaiset ihmiset tekee kaikki sairaiksi - myös ne jotka eivät ennen ole olleet.
- Anonyymi
Lisää vaan listalle PS Hiltunenkin. Samalla tavalla näytti sillekin VIP tarjoilut kelpaavan. Ja kunnan piikkiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisää vaan listalle PS Hiltunenkin. Samalla tavalla näytti sillekin VIP tarjoilut kelpaavan. Ja kunnan piikkiin.
Oisit toki tullut moikkaamaan jos joka päivä nähtiin.
- Anonyymi
Onneksi Kontiolahdella on hyvätuloisia veronmaksajia, jotka aiemmin muuttivat Joensuusta sinne veroja pakoon.
- Anonyymi
Ei ole apua kunnan rahatilanteeseen Pölösen johtamasta jäähallista. AH:ta ja jäähallia olivat
johtamassa kunnan parraat nerot ja tallousmiehet.
- Anonyymi
Presidentti Niinistön mielestä Suomessa pidetään yllä elintasoa mitä emme ole ansainneet. Se on ansaittu velkarahalla.
Suomessa esimerkiksi on rakennettu ja rakennetaan sadoilla miljoonilla hienoja liikuntapaikkoja joiden käyttäjämäärät ovat vähäisiä. Viimeisimpänä on vireillä Myllypuron pikaluisteluhalli joka on puuhaporukan mukaan "elinehto".
Kyllä selityksiä tarpeesta keksitään.
Harrastajia tuollakin lajilla on kourallinen, mutta niin investointi-kuin käyttökulut mahtavat.
Miljoonia maksaneita hyppyrimäkiä puretaan käyttäjien puutteessa. jne.
Ikäluokat pienenevät ja liikunta noilla spesiaalirakennuksilla vähenee. Ei yhtään auta että paikkoja (ja käyttökustannuksia) lisätään.
Paljonko ampumahiihdon harrastajamäärä on lisääntynyt Kontiolahdella jopa kymmenien miljoonien panostuksella.
Paljonko kontiolahtelaisten liikunta lisääntyy stadionin 1,5 miljoonan lisäpanostuksella valaistukseen. Onko ajateltu muita kenties parempia vaihtoehtoja?
Olen silloin tällöin pimeällä vilkaissut stadionia ja ei siellä ole kuin joskus joku ihan satunnainen hiihtäjä. Häntäkö varten tuo 1,5 miljoonaa on tarkoitus käyttää? Lieneekö peräti sama kaveri joka kerta.
Tulee mieleen Martti "Huuhaa" Innasen laulelma "Hiljaista on, hiljaista on..."- Anonyymi
Kun niitä hiihdon harrastajia on ympäri maailmaa.Kaikki ei kierrä rinkiä juuri heti ja koko ajan Kontiolahdella.Maailmassa on alueita joissa ei kerta kaikkiaan voi kuvitellakaan hiihtävänsä tai luistelevansa.Siksi tarvitaan kunnossa pidettäviä latuja siellä missä perinteisesti on käytetty suksia kun on täytynyt liikkua talvella.Ilmaston muuttuessa eri suuntiin niin sääolojen ennakoitavuus on hankalaa.Se on tehnyt myös liikuntapaikkojen huollosta haasteellisempaa.Harmillisia ovat ihmiset jotka käyttävät väärin tarjottuja palveluja esim.pitävät kuntoportaita liukumäkinä.Harmittaa käyttää ilmaisua mutta "järki on joskus köyhää".
- Anonyymi
Joutaa sammuttaa viimeisetkin valot Jaamankankaalta ei sinne mitään uusia valoja tarvita.
Pärnävaaraa on alettu kehittää harrastajien näkökulmasta ja kyllä jälkeä syntyy. On alan liike ja on kahviopalvelut sekä hyvin hoidetut hiihdettävät ladut toisin kun Jaamankankaan pyhätössä. Kävijämäärät lienee viikonloppuisin yli 100 kertaiset verrattuna Jaamankankaalle.
Ei pitäisi väkisin yrittää tehdä jotain mistä ei ole minkäänlaista kokemusta rahaa kuluu ja kukaan ei hyödy panostuksista.
Pärnävaaran kehittäminen on oiva esimerkki siitä kun hurmoshenkisyys jätetään taka-alalle ja kehitystä tehdään ihmisten ehdoilla heitä kuunnellen. Kontiolahdellahan ei kuunnella ketään muuta kuin hurmoshenkisiä ainoita "oikeassa olevia".- Anonyymi
Tarvitaanko kesällä "neonvärejä" ja muita killottimia kuten esim.heijastimia ?
- Anonyymi
Nyt 6.2.2023 klo 18.00 stsdionilla 1-2 hiihtelijää ja täysi valaistus. Seuraava tapahtuma 19.2.2023 HIPPO-hiihdot, päivänvalossa. Kannattaisko valoja vähentää iltaisin ja miettiä valo-investointia uudestaan
- Anonyymi
Jos joku kontiolahtelainen haluaa hiihtää pimeällä, hänelle löytyy valaistuja latuja pitkin pitäjää ilman stadioniakin, jopa kotiportaiden edestä.
Niinpä puolentoista miljoonan investointi stadionin valaistukseen on tosi törkeää varojen tuhlausta. Eikö tuolle ylimääräiselle (velka?)rahalle löydy tarpeellisempia kohteita?
Työllistymisestä kun vittuillaan, niin tuolla rahalla työllistetään minut ja joukkue pitkäksi aikaa. Onko muka meidän vika, että homma ei toimi?
Yhtään muuta omalla nimellänsä kirjoittavee täällä ei ole kuin minä: Anonyymi täytyisi kieltää rikollisena toimintana välittömästi! Voi v... lähdenkö Espooseen kaatamaan tämän järjestelmän? Tiedän todellakin, että kuinka se tapahtuu.
- Anonyymi
Juu juu. Kyllä kyllä. Tiedät tiedät...
- Anonyymi
Kotiin olutta kaatamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kotiin olutta kaatamaan.
liikunta terveelistä urheilu revitty perseestä kevät tuo muurarin maalarin rakennuksille hanslankarin ja rantojen hampparin syksyllä nälkää näkivät muut paitsi hamppari minkä aamu toi sen ilta vei
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912990Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991716Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21129Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden259877