kateellinenko olen

Voi p...e kun taas suututtaa. Meillä on yksi maailman ihanin lapsi joka oli haluttu yms. Mieheni käy töissä ja minä olen hoitovapaalla. Olin oppisopimuksella ennen äippä vapaita ja määräaik. työsopimus loppui joten paluuta ei ole. Olen siis kotona päivät ilman autoa ja iltaisin joskus käyn kuntosalilla ja joskus ratsastamassa. No siis asiaan. Tulen vihaiseksi miehelleni kun hän on ulkona iltaisin ja viikonloppuisin tuossa pihalla ja tekee puita ja lämmittää taloa yms. Itse voin toki vähän ulkoilla pojan kanssa ruokailujen lomassa,mutta mies on ilta myöhään. Minäkin tahdon olla ulkona puu hommissa. Poitsu nukkuu yleensä vain tunnin päikkärit joten siinä ei paljo ehdi. Iltaisin ois kans kiva ulkoilla yms.Olen kateellinen kun toinen vaan menee ovista ja pyörii ulkona ja minä olen AINA pojankanssa sisällä. Rakastan poikaa mitta silti! Mitä minä teen?
121630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

puet pojan säänmukaisesti ja pistät vaunuun.

siirrät vaunut puupinon viereen ja alat miehen kanssa puuhommiin.

jos laspi on jo sen verran iso, että istuu, laitat istumaan rattaisiin ja taas puulaanille.
kyllä 6kk---18kk istuu ihmeen kauan katsomassa aikuisten työskentelyä kun silloin tällöin heittää muksulle muutaman sanan ja seurustelee.

ja jos lapsi jo juoksee, ota mukaan töihin. pikkukalikka käteen ja nyt sitä mennään viemään pinoon...nooiiiin hienoa ja taas haetaan uusi puu.

miksi istua sisällä yksin, kun yhteistä työtä on ulkona?

Äänestä
  • muksun vaunuihin ja oleskeltiin ulkona paljon. Nyt lapsi on 1v 10 kk ja aina mukana puutarhahommissa, puusavotoissa yms. Tietenkään siinä ei saa yhtä intuitiivisesti tehtyä niitä hommia, kun pitää välillä ihmetellä lapsen löytämää leppäkerttua jne, ja tietenkin pitää häntä silmällä, mutta saapa samalla ulkoilmaa ja juteltua miehen kanssa! Olen myös keksinyt ottaa pieniin kärryihin hiekkaa ja lapion ja kakkumuotteja, sitä kärryä vedetään/työnnetään mukana aina sinne, missä hommia on tehtävänä, niin lapsellakin riittää tekemistä!

    Nyt kun alkaa olla jo valoisaa ja lämmintä, niin varmasti muksu jaksaa mukana! Me lähdetään sisälle viim. 20 aikaan iltapesulle ja ruualle, mies jää vielä jos on jotain sellaista kesken.

    Että sinne pihalle vaan!!! =)

    Äänestä

  • Pistin jo vauvana kirjoitti:

    muksun vaunuihin ja oleskeltiin ulkona paljon. Nyt lapsi on 1v 10 kk ja aina mukana puutarhahommissa, puusavotoissa yms. Tietenkään siinä ei saa yhtä intuitiivisesti tehtyä niitä hommia, kun pitää välillä ihmetellä lapsen löytämää leppäkerttua jne, ja tietenkin pitää häntä silmällä, mutta saapa samalla ulkoilmaa ja juteltua miehen kanssa! Olen myös keksinyt ottaa pieniin kärryihin hiekkaa ja lapion ja kakkumuotteja, sitä kärryä vedetään/työnnetään mukana aina sinne, missä hommia on tehtävänä, niin lapsellakin riittää tekemistä!

    meillä menee viikonloput nyt lämpimillä ilmoilla niin, että me syödään yms. ulkoilun lomassa, ei toisin päin! Eli poikakin tykkää olla pihalla, joten me saatetaan esim. lauantaisin lähteä pihalle klo 9 aamulla, välillä käydä syömässä ja nukkumassa ja pissalla yms. mutta taas heti pihalle ja sisälle vasta illalla n. 20 aikaan! Eli ollaan enemmän pihalla kuin sisällä! Välillä on mukana kirjoja ja istutaan keinussa ja luetaan, välillä ulkohommia!

    Äänestä

  • vähän: kirjoitti:

    ottanut pikkuisesta asti vauvat mukaan sieniretkille, laavuille, mökkeilemään. Ja tiedän vauvan, joka melkein synnäriltä otettiin mukaan perheen purjehdusharrastukseen. Vauvalle tehtiin koppa, joka roikkui veneen katossa sisällä ja siinä hän sai nukkua veneen keinuessa. Reippaasti vain ulos. Kevät, kesä ja syksy on ihan eri asia kuin 30 asteen pakkaset talvella. Vaatetta päälle vaan.

    Äänestä

  • Pistin jo vauvana kirjoitti:

    muksun vaunuihin ja oleskeltiin ulkona paljon. Nyt lapsi on 1v 10 kk ja aina mukana puutarhahommissa, puusavotoissa yms. Tietenkään siinä ei saa yhtä intuitiivisesti tehtyä niitä hommia, kun pitää välillä ihmetellä lapsen löytämää leppäkerttua jne, ja tietenkin pitää häntä silmällä, mutta saapa samalla ulkoilmaa ja juteltua miehen kanssa! Olen myös keksinyt ottaa pieniin kärryihin hiekkaa ja lapion ja kakkumuotteja, sitä kärryä vedetään/työnnetään mukana aina sinne, missä hommia on tehtävänä, niin lapsellakin riittää tekemistä!

    Nyt kun alkaa olla jo valoisaa ja lämmintä, niin varmasti muksu jaksaa mukana! Me lähdetään sisälle viim. 20 aikaan iltapesulle ja ruualle, mies jää vielä jos on jotain sellaista kesken.

    Että sinne pihalle vaan!!! =)

    Se se vasta on mukavaa kun käytellään sivistysanoja ilman käsitystä niiden merkityksestä.

    Tarkistapas joutessasi vaikka sanakirjasta sanojen intuitiivinen ja intensiivinen merkitysero. Voit vaikka yllättyä.

    Äänestä

  • Kiki kirjoitti:

    näitä pilkunnussijoita riittää. Itse toimin viestintäalalla, eikä minun silti tarvitse olla aina oikomassa toisten puheita ja kirjoituksia. Eiköhän tuossakin viestissä ollut tärkeintä sisältö? Sen ymmärsi vaikka yksi sana onkin väärin. Sattuisiko sinulla olemaan jotain rakentavaa kirjoitettavaa vaikkapa alkuperäiselle?

    Äänestä

kaikenikäisten lasten kanssa ulkon melkein säällä kuin säällä ja tekemässä yhtä ja toista.
Et tainnut mainita lapsesi ikää mutta hyppykiikku/kiikku jonnekin roikkumaan,leikkikehän kyhäät jostain lähellesi niin kyllä jonkun aikaa pystyy tekemään vaikka mitä.
Itse olen myös jemmannut ja vaihdellut sitten leluja tälläsiä tilanteita varten niin kiinnostaa kenties pidempään...
Jos on vauvasta vielä kysymys niin kokeilepas auton turvaistuinta vaunun koppaan niin lapsi näkee paremmin ja toki pystyy myös siinä nukkumaan halutessaan....

Äänestä

meillä oli kesäaikaan sellanen iso matkasänky jotain 80x150cm. siihen hyttysverkko päälle ommellen jostain harsosta, kumilngat reunaan. siellä mukulat kölli leikkimässä pihalla ennen kuin olivat jaloillaan ja kyllä välillä sittenkin kun ei ehtiny koko ajan vahtaan muilta hommilta... vauva näki sieltä kaiken ja oli turvassa. illalla saattoi nukahtaakkin muiden grillaillessa.

eikä leikkikehäkään niin paha ole tilapäissijoituksessa..

Äänestä

Jep
Ota avioero, koska sun jutuistas päätellen koko suhde kypsyttää, tietty toi rassaa aika raskaasti et sul ei oo omaa autoa, mutta lainaa mieheltäs autoa ja käy vieraissa, ja hommaa toi avioero, onhan sulla niin paljon ongelmia.
T; pikkusieluiset mulle kaikki nyt heti, odota 10v ku täytät 30, niin ehkä se elämä sullekkin aukeaa

Äänestä
  • että kaikki jaksetaan ymmärtää väärin... Tuskin tuosta oli alkuperäisen kirjoituksessa kyse. Kasvapa itse aikuiseksi, jooko, ja tulet sitten kommentoimaan.

    Äänestä

Ai miksikö sun miehes voi tehdä niin?? Siksi kun se VOI TEHDÄ NIIN! Nyt kuule penska pihalle sinne ukon luokse ja siirry talon taakse odottelemaan, näin vaikka aluksi. Ja siinä sitten se miehes alkaa hoitaa sitä lasta kun sua ei näy missään. Niin se homma menee että sun miehes hoitaa sitä lastanne kun sä vaan annat sen hoitaa. Sehän on fiksu äijä kun huomaa et sä aina vaan hoidat niin sehän sopii sille mainiosti. Jos sä sallit sen että sä vaan hoidat niin sitte sä vaan hoidat! Valinta on sun. Very simple.

Äänestä

Minulla jatketaan sopimusta niin paljon, kun joudun olemaan välillä pois. Sopimus loppuisi muutenkin vasta 2/07, mutta onhan se mukava tietää, että on paikka mihin palata.

Oppisopimus keskeytettiin, kun sitä jatketaan aikanaan, jatkuvat myös työnantajan saamat tuetkin. Luulin, että ko. käytäntö on yleinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

miehelleni kirjoitti:

Voi p...e kun taas suututtaa. Meillä on yksi maailman ihanin lapsi joka oli haluttu yms. Mieheni käy töissä ja minä olen hoitovapaalla. Olin oppisopimuksella ennen äippä vapaita ja määräaik. työsopimus loppui joten paluuta ei ole. Olen siis kotona päivät ilman autoa ja iltaisin joskus käyn kuntosalilla ja joskus ratsastamassa. No siis asiaan. Tulen vihaiseksi miehelleni kun hän on ulkona iltaisin ja viikonloppuisin tuossa pihalla ja tekee puita ja lämmittää taloa yms. Itse voin toki vähän ulkoilla pojan kanssa ruokailujen lomassa,mutta mies on ilta myöhään. Minäkin tahdon olla ulkona puu hommissa. Poitsu nukkuu yleensä vain tunnin päikkärit joten siinä ei paljo ehdi. Iltaisin ois kans kiva ulkoilla yms.Olen kateellinen kun toinen vaan menee ovista ja pyörii ulkona ja minä olen AINA pojankanssa sisällä. Rakastan poikaa mitta silti! Mitä minä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu