Tuossa oli

Että tupakan hinta nousee tammikuussa. Ei voi nousta, koska juuri tänään huomasin hinnan taas nousseen!

Onhan röökinpolttajat varakkaita, koska kukaan ei ihmettele sit, että korotuksia näin tiuhaan. Ei siitä kauan ole edellisestä korotuksesta. Aikoinaan hinta nousi kaksi kertaa vuodessa, nyt ainakin neljä, jos ei viisikin kertaa.

Joo, ei tarvitse savuttomien tähän vinkua. Ihmeen paljon jaksavatkin tätä palstaa lukea ja seurata. Itse en juo ollenkaan alkoholia, mutta enpä viitsi sinne mennä saarnaamaan. Juokoot kuka tykkää.
19200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Syyskuussa edellinen korotus.

Äänestä

Sähkön hinta on noussut.
Ruuan hinta on noussut.
Bensan hinta on noussut.

Äänestä
  • Totta tuo, mutta luulin, että tuo röökinhinta on sidottu tuohon hallituksen tekemään tupakkaveronnostoon. Ennen ei noussut hinta näin usein.

    Äänestä

Kyllähän tupakan hintaa korotetaan jatkuvasti.
Tehdään kai suurimmaksi osaksi terveydellisistä syistä.
Vaikka onpa tässä maailmassa paljon muutakin, mikä voi terveyteen vaikuttaa.
Olen itse polttanut todella monet vuodet, ja oikeastaan nyt on tullut ekoja kertoja mietittyä tota hintatasoa, alkaa olla aika arvokasta.

Äänestä
  • Onko nyt oikeasti terveydelliset syyt...?
    Uskon, että tupakkaverolla valtio saa vain huimasti rahaa. Tupakoitsijat myös usein kuolevat nopeasti ja jää eläkkeetkin nostamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onko nyt oikeasti terveydelliset syyt...?
    Uskon, että tupakkaverolla valtio saa vain huimasti rahaa. Tupakoitsijat myös usein kuolevat nopeasti ja jää eläkkeetkin nostamatta.

    Verot toki, mutta terveydelliset syyt siinä mielessä, että tupakoinnista aiheutuneiden sairauksien hoitoon saattaa mennä isotkin rahat.
    Vaikka nopeasti voi kuollakin, mutta, ensin kalliit hoidot ja sitten kuitenkin voi kuolla, ei siinäkään mitään järkeä.
    Hyvä sanoa, vaikka saatan itse olla tulevaisuuden yksi tapaus....

    Äänestä

Toivotaan, että nousee vielä monta kertaa ja reilusti ja yhteiskunta kiittää.

Äänestä
  • Toivottavasti sun sähkölasku nousee niin ettet pysty maksamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Toivottavasti sun sähkölasku nousee niin ettet pysty maksamaan.

    Et sinä tupakkaa tarvitse. Sen hintaa voi hyvin nostaa. Lopeta ihmeessä niin riittää rahat sulla sähkölaskun. Kyllä savuton ne maksaa helpommin kun ei mene rahaa röökiin

    Äänestä

Tupakoivat myyvät vaikka peräreikäänsä että saavat poltella. Ei ole hinnasta kiinni. Lemmikkien lääkärikäynnit ja ruoat jätetään väliin mieluusti, samoin lähes kaikki muukin, halpismakkaraa nassuun ja keitettyä perunaa perään. Samoin lasten vaatteet ja kengät aina viimeiseksi.
Addiktoituneet tekevät mitä tahansa jotta saavat tarpeensa tyydytettyä. Tupakansavusta valittavat nirhataan hengiltä ja käytetään niiden tupakoimattomien asuntoja paskan hajun eliniminoimiseen onalta partsilta ja asunnosta. Eli tehdään näin; sonnat muiden riesaksi, oma kämppä hajuton ja raikas, ei jää kuin muijien ja äijien omien elinten katkut huoneistoihin löyhkäämään.

Äänestä

Hinta nousee kahdesti vuodessa. Riippuu varaston koosta mihin kohti vuotta korotus sitten osuu. LM massin hinta nousi nyt joulukuussa 75 c niin kertoi polttava veljeni maksaa nyt 9.95€ hyvä niin. Hinnan nousuilla saadaan painetta siihen, että tupakoitsijat harkitsevat lopetusta tai sitten polttavat vähemmän tai kärsivät siitä kun kukkarossa pörrää koiperhosia

Äänestä
  • Ei pidä paikkansa, että nousee kahdesti per vuosi. Syyskuussa nousi ja nyt. Varmasti on tammikuu-elokuun aikana myös noussut.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei pidä paikkansa, että nousee kahdesti per vuosi. Syyskuussa nousi ja nyt. Varmasti on tammikuu-elokuun aikana myös noussut.

    Mitä vaan mutta se on fakta. Korotukset on tammikuussa ja heinäkuussa. Voit tarkistaa asian kun käytät Googlea. Se mihin kohti vuotta sitten minkäkin merkin kohdalla osuu riippuu ihan varaston koosta

    Äänestä

röökin hinta tuplaksi, idiotismistä pitää maksaa. Ja itse olen entinen tupakoitsija mutta tajusin lopettaa, elämäni paras päätös

Äänestä
  • Enitenhän tupakoinnista valittavatkin he, jotka ovat itse aiemmin polttaneet, mutta jossain vaiheessa lopettaneet.
    Mistä lie johtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Enitenhän tupakoinnista valittavatkin he, jotka ovat itse aiemmin polttaneet, mutta jossain vaiheessa lopettaneet.
    Mistä lie johtuu.

    Meillä on varaa sanoa

    Äänestä

Tavallista parempien kauppien allwaysuni. Nousu ei olekaan juuri uutinen. Saulia siteeraten aina on nousua.

Äänestä

Kun lukee tätä ketjua niin saa ihmetellä miten tupakoijat jaksaakin valittaa. Kukaan ei pakota polttamaan :)

Äänestä
  • Toi lopettanuthan täällä riitelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Että tupakan hinta nousee tammikuussa. Ei voi nousta, koska juuri tänään huomasin hinnan taas nousseen!

Onhan röökinpolttajat varakkaita, koska kukaan ei ihmettele sit, että korotuksia näin tiuhaan. Ei siitä kauan ole edellisestä korotuksesta. Aikoinaan hinta nousi kaksi kertaa vuodessa, nyt ainakin neljä, jos ei viisikin kertaa.

Joo, ei tarvitse savuttomien tähän vinkua. Ihmeen paljon jaksavatkin tätä palstaa lukea ja seurata. Itse en juo ollenkaan alkoholia, mutta enpä viitsi sinne mennä saarnaamaan. Juokoot kuka tykkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu