Heippa eloäidit!
Kyselisin vähän teidän oloanne ja tuntemuksianne näin loppuajan kohta koittaessa :)
Kerronpa vähän omistani.
Oon nyt rv 27 2 ja tuntuu välillä, että napa repeää. Navan kohdalla masussa tuntuu sellanen venytyksen tunne, vauva siellä työntää itseään ilmeisesti niin kovasti. Laskettuun aikaan (12.8.) on vielä reilu kaksi kuukautta aikaa ja masu senkun paisuu. Vauva oli jo kääntynyt pää alaspäin lähtövalmiiksi ja hikka monesti tuntuukin alavatsalla ja potkut ja muljautukset ympäri massua. :)
Olo on ihan hyvä, ilmeisesti vielä sitä ns. "keskiraskauden auvoisuutta". Sf-mitta on nyt 24 cm, joten massu ei vielä ole liikaa edessä. Painoa ei ole tullut kuin 3-4 kiloa, joten suhteellisen kevyt olokin on.
Ensisynnyttäjäksi kaikki uudet tuntemukset yms on uutta ja jännää.
Minkälaisia tuntemuksia teillä on? Paljonko on painoa tullut? Kertokaahan tuntemuksistanne ja lisätkää LA ja rv:t mukaan! Niin ja sf-mitatkin olisi kiva tietää! :)
Hyvää odotusta kaikille!
Kyselisin vähän teidän oloanne ja tuntemuksianne näin loppuajan kohta koittaessa :)
Kerronpa vähän omistani.
Oon nyt rv 27 2 ja tuntuu välillä, että napa repeää. Navan kohdalla masussa tuntuu sellanen venytyksen tunne, vauva siellä työntää itseään ilmeisesti niin kovasti. Laskettuun aikaan (12.8.) on vielä reilu kaksi kuukautta aikaa ja masu senkun paisuu. Vauva oli jo kääntynyt pää alaspäin lähtövalmiiksi ja hikka monesti tuntuukin alavatsalla ja potkut ja muljautukset ympäri massua. :)
Olo on ihan hyvä, ilmeisesti vielä sitä ns. "keskiraskauden auvoisuutta". Sf-mitta on nyt 24 cm, joten massu ei vielä ole liikaa edessä. Painoa ei ole tullut kuin 3-4 kiloa, joten suhteellisen kevyt olokin on.
Ensisynnyttäjäksi kaikki uudet tuntemukset yms on uutta ja jännää.
Minkälaisia tuntemuksia teillä on? Paljonko on painoa tullut? Kertokaahan tuntemuksistanne ja lisätkää LA ja rv:t mukaan! Niin ja sf-mitatkin olisi kiva tietää! :)
Hyvää odotusta kaikille!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Täällä minä kärsin närästyksestä, turvotuksesta ja välillä pahoinvoinnista!!:) Taitaa se pahoinvointi kyllä johtua aika paljo siitä et koko ajan on nälkä eikä viittis koko ajan syyäkkään!! Elikkäs nyt on rv 28 4 ja la 4.8. Tänään ois toinen lääkärineuvola ja oottelen innolla et mitä se kaveri siellä tuumaa.. Kasvanu varmaan aika paljo viime näkemältä!:) Edellinen ultra joskus 24 vkolla. Juu täälläkin maha tuntuu ratkeevan! Jos tarkotat tolla sf-mitalla kohdunpohjankorkeutta nii mulla oli jo 26 viikolla 28 cm.. Painoa tullu 10 kg..
Hei,
täällä ollaan, l.a. on 6.8. eli olen nyt just aloittamassa 29. raskausviikkoa :-) Ja tänään on neuvola, edellisessä mittauksessa 3.5. (rv26 3) oli sf-mitta 26 cm, tänään saan iltapäivällä uuden tiedon...
Olo on ollut aika hyvä koko raskauden ajan - nyt alkoi itseänikin naurattaa kun kirjoitin noin.... mutta totta se on. Pahaa pahoinvointia ei ole ollut missään vaiheessa, aluksi oli väsymystä ja sekin on nyt helpottanut. Näitä tyypillisiä vaivoja on kertynyt, hemoglobiini ja verenpaine ovat tipahtaneet niin alas, että välillä huimaa, rautatabletteja syön. Verensokerit oli liian koholla sokerirasituskokeessa ja olen menossa ensi viikolla TAYS:iin kontrolliin niiden takia, olen mittaillut verensokeria kotona, sitä seurataan tiiviimmin loppuraskauden ajan.
Vauva on välillä tosi vilkas, joku päivä tuntuu siltä, että masussa on menossa jalkapalloharjoitukset :-) Ja kiristystä tuntuu koko alavatsalla. Ostin tukivyön mitä pidän täällä töissä ja kävelyllä. Monina päivinä olen nauranut miehelle, että mun nahka ei riitä, kiristää niin paljon... Vauva painaa aikalailla alaspäin, on jo parin viikon ajan selvästi painanut alapäätä.
Mulla oli ylipainoa, kun tulin raskaaksi (painoindeksi 29) ja paino onkin laskenut raskauden aikana, en ole vieläkään saavuttanut lähtöpainoani. Mielihaluja ruoan suhteen ei ole, joudun oikeastaan muistuttamaan itseäni siitä että söisin tarpeeksi usein, ruokahalua ei pahemmin ole. Mutta hyvä kai näin ettei paino ole paljoa noussut kun sitä jo aluksi oli liikaa!
Onko teillä muilla eloäideillä ollut kovasti vaihtelua vauvan liikkeissä? Onko välillä sellaisia päiviä, että vauveli selvästi ottaa iisimmin eikä potki niin paljoa edes illalla? Olisi hienoa kuulla muiden samassa aikataulussa olevien kokemuksia, meillä oli hiljaista viikonloppuna ja minä jo huolestuin, soittelin jopa äitiyspolille, mutta he kehottivat tekemään liikelaskentaa ennen kuin lähtee sinne käymään. Ja toisen laskentatunnin aikana tuli sitten liikkeitä selvästi enemmän kuin olisi tarvinnut.
Oletteko tehneet liikelaskentaa? Olisi hienoa kuulla teidän kokemuksia!
Hyvää kevättä ja äitiysloman alkamisen odottelua!
Kyllä joinakin päivinä on jonkinverran vähemmän liikkeitä, mutta kyllä se muistaa muksautella päivittäin! :)
Ei ole tarvinnut kyllä meillä tehdä liikelaskuja, sen verran vilkas lapsi on, että ei ole vielä tarvinnut huolestua.
Vauvelilla ei vielä ole mitään unirytmiä, tai ainakaan en ole vielä huomannut. Öisin kyllä harvemmin enää herää potkuihin ja muljautuksiin.
Luulempa vain, että teillä vauva ottaa välillä pitkiä unia, eikä aina ole yhtä energinen. :)
Elovauvaa odotellaan täälläkin,neljäs tulossa.
Sairaslomalla olen ollut jo jonkin aikaa,unettomuuden takia.
Painoa ei ole tullut kuin 2 kiloa,tosin ylipainoinen olen muutenkin.
Muuten vointi ollut melko hyvä,supistelee kyllä päivittäin ja kävellessä pitkiä matkoja painaa tuonne alaspäin niin kovin.
Tällä hetkellä raskausviikkoja 27 ja risat.
Heinäkuussa olen menossa lääkäriin jossa määrätään käynnistyspäivä.
On tosi kiva lukea muidenkin eloäitien tarinoita ja jos joku sattuisi olemaan vielä läheltä Nurmijärveä tai Hyvinkäätä niin voisi vaikka pitää muutenkin yhteyttä.
Mukavaa odotusta:)))))
.... unohdin laittaa edelliseen viestiin, että närästys on tullut tutuksi, Rennie-paketti on aina kotona, ilman sitä ei tule toimeen eikä varsinkaan saa nukuttua :-)
Mulla siis LA 29.7, mutta saa nähdä syntyykö heinäkuun aikana, ensimmäisen kohdalla melkeen sama la ja synty elokuun alussa!
Mulla kans tuntuu useesti, että mahaa kiristää ja tuntuu pinkeeltä, toki voivat välistä olla harjoitusssuppareita, mutta tiedän mitä tarkoitat mahan repeämiseltä! Vauva on myös tosi alhaalla jo, vaikkei tunnu muuten, kuin et täytyy rampata veskissä usein, on se kyl jännä tunne, ku potkii virtsarakkoon tai peräsuoleen päin, kumman kestäviä nuo sisäelimet. Kuinka sitä onkaan unohtanut viime kerrasta, kuinka upeelta nuo vauvan möyrimiset ja muljahtelut tuntuu!
Tuo sf-mitta jäi viime neuvolakerrasta (rv27) pimentoon, lääkäri kyl mittasi sen, mutta muiden kohdunsuun tilanteen takia unohti merkata sen äitiyskorttiin, enkä siis tiedä paljonko se oli. Mutta maha on kyllä kasvanut viimisen parin viikon aikana paljon, painoakin kertynyt aika tasesti, jo kymmenisen kiloa lähtöpainosta ja tulee varmaan vielä toiset kymmenet, niinkuin ekassa raskaudessa, vaikken ihan niin hoikka enää olekaan, mutta kesällä yleensä kertyy tota nestettä ja turvotusta niin paljon!
Onnellista odotusta kaikille! :)
Mulla viikkoja kasassa 28 3 ja la 5.8. näillä näkymin. Mullakin on ollut probleemaa sokereissa ja vaikka kotimittaukset onkin olleet hyviä, niin huomenna menen äitipolille koko päiväksi tutkimuksiin. Katsotaan sitten mitä jatkossa seuraa. Kokoarviota varmaan ainakin jatkossa teetetään, mutta ainahan se on kiva vauvaa katsella ultrassa, vaikka ylimääräisenkin kerran. Sukupuoli on vielä epäselväksi jäänyt, mut pahaa pelkään, että se nyt tiuhempien kontrollien myötä selviää ennen h-hetkeäkin.
Mulla ei vielä maha kiristä, johtuneekohan siitä, että oli tuota vatsaa tuossa sopivasti jo ennen raskautta. Pinoa on tullut 3-4 kiloa. Ehti tulla jo enemmänkin, mut diabetesdieetillä laski 3kg ja jäi sitte siihen. SF-mitta viikko sitten 26cm. Hassua, että jännitän verenpaineen mittausta neuvolassa niin paljon, että se on aina siellä paljon enemmän kuin kotimittauksissa. Omalla uudella omronilla paineet 90/60 ja neuvolassa 125/80, ärsyttää, terkkatäti varmaan luulee, että huijaan omissa mittauksissani.
Vauva on tosi aktiivinen, pitää juoksukilpailua harva se hetki. Se on vielä perätilassa ja aika hurjalta tuntuu, kun se tallaa virtsarakkoa. Koko ajan saa rampata veskissä. Liikkeetkin vaan voimistuu koko ajan, välillä tuntuu että koko vatsa kääntyy kun vauva liikkuu. Mitähän varten se hikka iskee aina silloin kun olisin menossa nukkumaan, kun sitte sitä nykimistä kestää minuuttitolkulla?
Närästä ei, luojan kiitos, alkuvaiheessa sain siitä tarpeekseni. Selkä temppuilee joskus kylkeä kääntäessä. Ainoa isompi murhe on se, että olen tottunut nukkumaan selälläni ja nyt on ihan paikat jumissa, kun on niin vähän asentovaihtoehtoja.
Kesäloma alkaa 2 viikon kuluttua jeejee!
Täällä ensimmäistä odotellaan ja paisutaan Tampereen seudulla =) Kiloja on tullut noin 4 ja olo on hyvä. Fundus-mitta oli viikko sitten 26. Masu on viime viikkoina pullahtanut todellakin... Vauvan liikkeitä ja potkuja on mukavaa tuntea.
Huomenna on neuvola ja lääkäri. Lonkat ovat vaivanneet ja huomenna täytyykin jo lääkärin kanssa keskustella mm. synnytystavasta. "Synnytystuolia" olen mietiskellyt, sillä lonkat vaivaavat erityisen paljon makuulla ollessani. Mutta saas nähdä.
Jännää aikaa! =)
Terppa!
Tällä hetkellä meneillään rv 28 6, laskettu aika on 2.8.05 ja esikoinen tulossa. Olen aika muhkeassa kunnossa, siis vatsa on kokooni ja rakenteeseeni nähden aika valtaisa, sf-mitta on kuitenkin 25,5 cm eli ihan pikkuisen keskikäyrän alapuolella. Painoa on tullut koko raskauden aikana seitsemisen kiloa (painoin ennen raskautta 67 kg ja olen 159 cm pitkä) ja näillä näkymin painonnousu toivottavasti tyssää viime viikolla diagnosoituun raskausdiabetekseen ja siitä seuranneeseen ruokavalioon.
Vaavi napottaa perätilassa ja ehtii varmaan vielä kääntyillä moneen otteeseen ennen kuin päättää syntyä. Tämän päiväisen lääkärikäynnin perusteella masuasukin pää oli tuossa sydämen alapuolella, kohtukin kekotti ihmeellisesti yläviistoon sydäntä kohti; taitaa nappula nauttia sydämenlyönneistä.. =)
Vointi näin yleensä on ihan kohtalainen. Olen joutunut käyttämään tukivyötä tässä pian viikon päivät, koska selkä on aika kovilla.. Masu painaa ja liitoskipujakin on aikalailla; pitkän istumisen jälkeen ylös nouseminen ja pari ensimmäistä askelta tuntuu siltä, että nivusia revitään joka ilmansuuntaan yhtäaikaa. Onneksi liikkuminen helpottaa ja aamukampa työpäivienkin määrän suhteen alkaa näyttää jo hyvältä. Kesäloma alkaa ensi viikolla ja siitä jäänkin sitten suoraan äitiyslomalle. Pääsee viimeinkin rauhoittumaan ja toteuttamaan tätä jatkuvasti voimistuvaa pesänrakennusviettiä.. =)
Että tämmöistä odottelua täällä Oulun korkeuksilla. Onnellista loppukolmannesta kaikille elomammoille!
Jep, pullottava vatsa alkaa jo tuntua irtautuvan tyystin paikoiltaan, tosin mulla on ollut tällaista muutenkin alusta asti.. on ollut huonoa vointia, en olisi missään nimessä halunnut valittaa koko raskauden ajan, mutta kun hyvä olokaan ei ole, niin mistäs hyvää oloa silloin voi repiä. - Tosin en ole oksentanut kertaakaan, eikä olo ole ollut sellainen muutenkaan, kaikkee muuta kyllä, kuten nivelkipuja jo tokalta kuulta asti kävellessä, kaikki oletetut ajankohdat eri vaivoille heittäneet muutenkin häränpyllyä, kuten maksa-arvojen nousu neljännellä kuulla, aivan kuin olisin loppumetreillä ollut alusta asti.
Olisi ollut hienoa kokea myös tuo keskiraskauden auvo josta niin paljon puhutaan ja jonka muistan kokeneenikin ekassa raskaudessa, mutta eipä ole nyt kuulunut ja ollaan jo rv 27:ssa. Välillä on epäuskoinen olo, että 'ensi viikolla sen on jo pakko syntyä' kun olokin on halkeamispisteeessä koko ajan..
Vauvakin on liikuskellut jo viikolta 15 saakka sutjakasti niin että tuntuu. Kun ei ole ensimmäinen raskaus, jopa näin voi tapahtua..
Vauvalainen tykkää olla usein skarpisti pää ylöspäin kuin äitinsäkin, taitaa kanssa tykätä työntyä siihen suuntaan mistä eniten ääntä kuuluu..välillä myllätään, eilen oikein hätkähdin kun vastasta kuului ennenkuulumaton äännähdys, aattelin että joko pikkuliina koettaa siellä laulaa vai ehkäpä se olikin vain valtaisa paukku, vauvasta sen ääntäymyksen täytyi kuitenkin olla peräisin..
Eka raskaus oli HELPPO tähän tokaan verrattuna. Fundus kasvaa ja kohoilee 11 kilon painon noustessa mukana viikko viikolta ja kait maha ylettyy kurkkuun saakka elokuulle päästäessä - ja minä olen jättipallo, jolla on pieni puhuva pää yläosassa ja paksut pikkukintut kuin porkkanat alaosassa. Sitten kierin vihdoin ja viimein hengitystäni pidätellen sairaalaan kuin bonuspallo. Ovesta sisälle pyöriessäni jo huudan että 'tehkäähän tilaa, ampu tulloo..'. =D
Viikolla 25 sf oli 25 cm. Sainpa vauvamme oletetun sen hetkisen painonkin tuossa viikolla 23, 670 grammaa. Tällä viikolla menen valittamaan pelkopolille ja aion saada tahtoni läpi asiassa kuin asiassa, olen suorastaan raivokkaan tarmokas ja perusteellinen toisinaan kun tahdon tahtoni läpi..raskaus tuo aina uusia ulottuvuuksia.
Kaikesta huolimatta pikku tyttöseni toivon mukaan on terve ja potra, ilo silmälle ja sielulle. Siinä häntä hoivatessa sitten pitäisi vaivojen pian olla takana päin - tai ainakin hiukan unohtuneet. Pelko siintää kuitenkin jossain takaraivossa niin kauan kuin tämä koko jupakka on synnytyksineen ja tikkeineen ohitse.