Olen 22-vuotias pienikokoinen nainen, ruskeat silmät ja tummat hiukset. Viime kesänä ystäväni meni naimisiin ja olin yksi kaasoista. Juhlissa minulla oli polviin asti ulottuva turkoosi mekko, jossa olat jäävät paljaiksi.
Olimme vuokranneet ison kylätalon juhlia varten sekä jakaneet pieniä tehtäviä kaasojen ja bestmanien kesken. Minulle tuli tehtäväksi huolehtia paikalle bändi ja huolehtia että heillä on kaikki hyvin, sekä pitää yleistä aikataulua yllä. Olin kuullut eräästä covereita soittavasta bilebändistä, joten laitoin heille viestiä. Kaikki yhteydenpito meni hyvin ja sainkin hoidettua heidät esiintymään juhliin.
Kirkon jälkeen ystävistä ja sukulaisista koostuva juhlaväki oli saatu juhlapaikalle ja myös bändi saapui paikalle, heidän ohjattiin bändille varattuun takahuoneeseen. Kuulin että he olivat saapuneet ja menin tervehtimään iloisena heitä. Kuitenkin heti kun pääsin paikalle bändin asioita hoitava kosketinsoittaja läppäsi minua takamukselle ja sanoi mulla onkin jo sun puhelinnumero. Hän oli noin viisissäkymmenissä oleva päältä kalju, mutta takaa pitkä tukka, parrakas ja tukeva mies, jolla oli paksut silmälasit. Hänellä oli flanellipaita, farkut sekä näihin huonosti sopivat kuluneet mustat nahkakengät. Suutuin tilanteesta, mikä törkeä ukko! Sen varmasti aisti minusta, mutta en noteerannut sitä mitenkään vaan jatkoin käytäntöjen ja aikataulun selostamista. Lähdin sitten jatkamaan muualle. Olin tästä järkyttynyt ja ihan raivona, sydämeni hakkasi lujaa ja kiukutti.
Bändi aloitti esiintymisensä kuten oli sovittu ja he soittivat tosi hyvin. Juhlaväestä oli melkein kaikki nuoremmat ja osa iäkkäimmistäkin lavalla tanssimassa bändin tahdissa. Kaikilla oli kivaa ja olin tästä tosi hyvällä mielellä. Bändi piti välissä taukoja soittamisesta ja minä kävin silloin viemässä takahuoneeseen lisää virvokkeita siellä lattialla olevaan pieneen jääkaappiin. Kosketinsoittaja virnuili aina kun näki minut, mulla alkoi joka kerta sydän hakkaamaan, kun olin hänen lähellään. Jokin tuossa töykeässä ja röyhkeässä mutta hyvässä soittajassa kiihotti minua. Siinä tauon aikana juomia laittaessani ja vähän siivotessani keskustelimme hänen kanssa lyhyesti että he voisivat mennä nyt jatkamaan soittamista. Bändi alkoi keräämään tavaroitaan. Halusin jututtaa häntä vähän juttelin takaisin että kiva, soitatte tosi hyvin. Muu bändi lähti kävelemään kohti lavaa, mutta kosketinsoittaja jäi vielä kanssani takahuoneeseen. Sitten ihan tuosta vain menin mukamas korjailemaan juomia jääkaapista ja pyllistin suoraan hänelle ja jäin siihen muutamaksi pitkältä tuntuvaksi sekunniksi. Sydämeni hakkasi ja tuntui kuinka kostun. Hän sanoi vain että hyvältä näyttää, nousin ylös ja vastasin hymyn kera vai niin ja kävelin ohi. Olo oli tosi tuhma ja sydän hakkasi kiivaana.
Bändi jatkoi soittamista ja taas ihmiset tanssivat. Myös bändillä oli kivaa ja he päätyivät lopulta jatkamaan soittamista paljon pitempään kuin mitä oli sovittu.
Kellon ollessa jo lähemmäs neljä, oli paikalta lähteneet melkein kaikki muut paitsi minä, bestmanina oleva avopuolisoni, sekä hänen hyvä kaverinsa ja yksi pieni seurue, sekä bändi. Avopuolisoni oli erittäin humalassa, ja sain pienen raivonpuuskan hänelle. Käskin hänen kaveriaan huolehtimaan hänet kotiin, jäisin vielä itse hieman siivoamaan ja kiittämään bändiä. Myös tuo toinen seurue oli lähdössä. Soitin tutulle tilataksikuskille, että hän tulisi hakemaan bändin ja veisi heidät kotiin. Näin kävikin. Kun taksi saapui, kiitin bändiä mutta sanoin sitten hiljempaa kosketinsoittajalle, että meidän pitää puhua siitä mitä tapahtui. Muu bändi ymmärsi yskän ja he menivät kamppeineen taksiin. Jäimme kosketinsoittajan kanssa kahden...
Pettävä kaaso antautuu bändin jäsenelle
5
5948
Vastaukset
- Anonyymi
Sanoin hänelle että mua suututti se kun hän läppäsi mua pyllylle, niin ei saa tehdä. Hän vastasi vain että mitä pahaa siinä on. Ajattelin että ei vitsi mikä törkimys hän on! Taas alkoi sydän ottaa kierroksia. Mutta vastasin että ehkä se oli vaan viatonta ja olen vaan kiukkuinen kun miesystäväni oli taas liian kännissä, enkä ole ehtinyt itse yhtään rentoutua. Kysyin että voisiko hän tanssia kanssani yhden hitaan kappaleen niin kaikki olisi unohdettu. Hän sanoi vain että odota ja käveli ulos taksille ja käski heitä vain lähtemään. Sitten hän tuli takaisin ja laitoin kännykästäni yhden kappaleen soimaan, tartuin häntä kädestä ja toisella kädellä olasta, sekä painoin pään hänen rintaan. Tanssimme rauhassa koko kappaleen ajan. Kun musiikki loppui, halasin ja kiitin häntä että hän ja bändi soittivat tosi hyvin ja sen takia tämä ilta on ollut minullekin kiva. Hän halasi minua takaisin. Päätin että en ole se joka ensin irrottaa. Hänkään ei irrottanut, joten halasimme pitkään.
Lopulta tunsin kuinka hänen kädet alkoivat hitaasti valua alas selkääni. Molemmat kädet päätyivät pyllylleni. Sydän hakkaa ja kiihotun taas, kuiskaan hänelle pitäisikö mun antaa sulle oikein kunnolla persettä. Tuntuu että pyörryn kun sanoin tuon. Sitten tunnen kuinka hän puristaa pyllyäni. Hengähdän hänen korvaansa. Hän puristaa uudestaan ja taas hengähdän. Haluan kannustaa häntä. Hän jatkaa. Hän nostaa mekkoni sivuun ja puristelee nyt paljaita pakaroitani. Tunnen kuinka hänen etumuksensa alkaa kovettua. Painan itseäni häntä vasten. Seuraavaksi hän siirtää stringini sivuun ja vie kättään varovasti vuorotellen pimpilleni ja pepulleni. Olen ihan kiimassa ja annan raskaan hengitykseni kertoa sen myös hänelle. Hän työntää päätäni vähän pois itsestään niin että katsomme toisiamme silmiin. Hän suutelee minua ja minä suutelen takaisin kiihkeästi. Tätä jatkuu pienen hetken ja sitten tunnen kuinka hän liikuttaa kättään pyllylläni ja työntää sormen pyllyyni. Voihkin.
Kohta hän alkaa työntämään minua kohti takanani olevaa vuodesohvaa. Hän ottaa askeleen, niin että minun on otettava taka-askel. Tämä toistuu niin että jalkani osuvat sohvaan. Hän työntää minut kevyesti siihen istumaan. Hän vetää mekkoni pois päältäni ja avaa rintaliivini. Heitän ne lattialle. Katsomme toisiamme silmiin. Hän alkaa avaamaan vyötään. Sitten housujaan. Hän tiputtaa ne nilkkoihinsa ja bokserit myös, ja potkii ne pois jaloistaan. Hänen penis on kovana ja sojottaa kohti kasvojani. Katson sitä pienen hetken ja näen kuinka hän ottaa askeleen lähemmäs, että penis on ihan kasvoillani. Sitten katsomme taas toisiamme silmiin. Hän ottaa kevyesti päästäni kiinni ja osoittaa että haluan että otan sen suuhun. Vähän emmin, mutta teen sen sitten. Otan hänen kullista kiinni ja alan imeä häntä niin että lotina kuuluu. Hän pitää välillä kiinni päästäni liikuttaen sitä kevyesti, välillä toinen käsi käy herkissä nänneissäni. Sylkeä ja muuta valuu suustani leualle ja reisille. Välillä katson häntä silmiin. Olo tuntuu epätodelliselta, että tämä tapahtuu. Kiimani on jo ihan älytön…- Anonyymi
Kun tätä on jatkunut aikansa, hän sanoo mulle pyllistä. Lopetan suihinottamisen ja vähän pyykäisen leukaani. Käyn sohvalle pylly pystyssä. Heiluttelen sitä hänelle ja hän katselee pienen hetken ja sitten alkaa puristelemaan pakaroitani. Hän tarttuu stringeistäni kiinni ja vetää ne pois jalastani. Taas heiluttelen pyllyäni hänelle. Hän läppäsee pyllyäni muutaman kerran ja vie sormiaan pimppiin ja peppuun. Sitten tunnen kuinka hän tuo peniksensä pimppini suulle. Olen ihan litimärkä. Hän työntää sen sisälle ja oih mikä nautinto! Tuntuu että silmissä sumenee ja laukean heti. Voihkin hänen jatkaessa pimppiini työntymistä. Kuulen kuinka hän voihkii myös. Tosi kiihottavaa jäädä tekemään tätä juhlapaikalle muiden lähtiessä. Jos tällä talolla olisi korvat, ne olisivat nyt tulipunaiset.
Sitten huomaan että hän vetää peniksensä pois pimpistäni ja samalla tunnen kuinka sylkeä tippuu peppureiälleni. Tosi nopeasti hän alkaa työntää penistään peppuuni. Se ei mene heti, mutta hän työntää lujaa ja lopulta rentoudun niin että tunnen kuinka penis uppoaa neitsytpyllyyni. Oih, tämä tuntuu! Hän jatkaa peppuni panemista ja minä voihkin entistäkin kovempaa. Tässä on kestämistä, mutta samalla tilanne on kiihottava! Hän panee peppuani jonkun aikaa ja vaihtaa sitten välillä pimppiin ja välillä peppuun. Välillä nopeasti, välillä jääden panemaan toista pitempään. Hetken päästä hän teki näin pepulleni, pani kovempaa kuin aikaisemmin eikä vaihtanut. Tunsin kuinka järisyttävä orgasmi tulee ja lopulta vain tärisin nautinnosta hänen penis pepussani. Hän otti peniksensä hetkeksi pois pepustani, mutta laittoi sen nopeasti takaisin sisään ja jatkoi kovaa panemista. Lopulta kuulin kuinka hän huokailee aikaisempaa raskaammin. Sitten tunsin sen kuinka penis sykkii spermansa mun peppuun. Hän pysähtyy ja vetää lopulta peniksensä pois pepustani. Tunnen kuinka spermaa alkaa valumaan pepustani pimpilleni. Pyllistän edelleen ja hän katselee. Sitten vähän vähän raottelee pakaroitani ja työntää spermaa sormillaan pimppiini. Lopuksi hän vielä läimäisee pyllyäni ikään kuin kuitatakseen että on nyt valmis. Nousen ja annan hänelle halauksen ja alan etsimään vaatteita lattialta päälleni.
Päässä piippaa kaikki tämä tuhmuus mitä on tapahtunut. Molemmat saivat ja molemmille jäi kivat muistot, ja sainpa vielä viestiäkin perään.. Pitäisiköhän laittaa hänelle vielä jotain? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Päässä piippaa kaikki tämä tuhmuus mitä on tapahtunut. Molemmat saivat ja molemmille jäi kivat muistot, ja sainpa vielä viestiäkin perään.. Pitäisiköhän laittaa hänelle vielä jotain?Voi voi kun voihkin ja huokailen. Voihkin ja huokailen. Sitten voihkin ja huokailen saatana.
- Anonyymi
Kaunis ja varattu, hoidat tyylikkäästi kaason tehtävääsi. Hääilta kääntyy yön puolelle, ja juhlapaikka alkaa hiljentyä.
Jättäydyt tekosyyn turvin tuostakin taksista, sanot kihlatullesi ja kavereillesi tulevasi sitten sillä seuraavalla autolla hotellille.
Kävelet pihalta sisälle, tunnet itsesi kiimaiseksi ja tuhmaksi. Mietit, miten rakasteltiin juhlapaikan koristeluiltana. Tänään haluat kauniina kuin prinsessa, antautua uudestaan... - Anonyymi
Tilatkaa Pentti.
Pentti tulee.
Pentti panee.
Pentiltä tulee.
Pentti panee.
Pentiltä tulee lisää.
Pentti panee taas.
Pentti rahastaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057