On tullu kohotettua kuppia vähän reilummin viimenen vuosi. Lähiaikoina päivässä (illassa) on mennyt semmoset 7 dl viinaa.
Eilen join n.6,5 desiä viinaa. Piti kattoo leffa illalla, mutta väsymys vei joskus klo 21.30 nukkumaan. Sitten heräsin tänään klo 4 aamuyöllä ja yritin saada unta. Nukahdin vähän ennen kuutta kun yhtäkkiä alko väsyttämään ihan sairaasti.
Näin jotain ihan kummallista painajaista. Aika ja paikka ja tapahtumat olivat tietysti ihan ristiriidassa.
Jossain vaiheessa yritin herätä ihan oikeasti unesta, mutta en saanut kammettua itseäni ylös sängystä. Ilmeisesti olin jotenkin puoliunessa. Heiluttelin vain vähän käsiäni ja ynisin jotain. Luulin että kämpässä oli jotain porukkaa, kun näin että makuuhuoneen ovea availtiin ja joku kävi kurkkailemassa sinne ja asunnosta kuului asumisen ääniä. Välillä ovi "avautui" ja joku jannu meni salamavauhtia makuuhuoneessa ja lopulta seinän läpi. Sillä oli ihan sinivihreä naama, ja mä vielä tunnistin kuka se oli. Ja se vain hymyili mulle.
Kun se meni siellä, kuului vain semmonen samanlainen ääni kuin jostain suihkukoneesta. Unessa luulin joutuvani sairaalaan, ja kun yks kaks heräsin niin ihmettelin vaan, että mitä helvettiä mä nyt kotona teen ja missä kaikki on? Väsytti vieläkin, mutta en todellakaan uskaltanut enää käydä nukkumaan. Kun jostain kuului joku risahdus, säpsähdin heti, että nytkö se taas alkaa, vaikka olin jo täysin hereillä.
Ennen kun heräsin, kävi mielessä soittaa äidille, että en uskalla olla täällä yksin.
Tulin suoraan kirjoittamaan tätä. Että olikohan kyseessä vain pitempiaikaisesta univajeesta johtuva painajainen vaiko juoppohulluuskohtaus? Ainakin harha-aistit olivat todella todelliset.

Vastaukset 10
Vanhimmat
täysin viinan aikaansaama painajainen, ja ne on niin toden tuntuisia että hajutkin aistii
tulee useinmiten selvinpäin. Sekokohtaus. Pitäisi olla hereillä, mutta sekoaa. Silmät on pistävät, pupillit muuttuu. Eleet on uhkaavat. Lähimmäisille jopa vaarallinen.
Sinä olet pikku-ukkovaiheessa.
Pikku-ukkoja näit. Muistan itselläni olleen vastaavanlaisia "harhanäkyjä" jonkin aikaa ennen lopullista raitistumistani. Vaarallinen vaihe! Itse yritin itsemurhaa samankaltaisessa tilassa, minut kuitenkin estettiin siitä, onneksi. Tapahtuman jälkeen aloin TODELLA tarkoin harkitsemaan raitistumismahdollisuuksia. Katkon kautta hoitoon ja AA-han. Tässä olen nyt, raittiina, elinvoimaisena ja ja täynnä energiaa! Elän "kybällä"!
Mitäs itse ajattelit tehdä nyt?
Niin, pikku-ukkoja ne saattoi hyvinkin olla. Niiden älämölö ja aiheuttamat efektit olivat nimittäin erittäin realistisia - ja tosi pelottavia. En ainakaan ole ikinä nähnyt mitään vastaavanlaista painajaista.
Itse asiassa olin aamulla niin hermona, etten uskaltanut kunnolla poistua makuuhuoneesta ja myöhemmin en uskaltanut palata sinne laittamaan herätyskelloa kiinni ilman asetta!
Ajattelin aluksi laittaa aseen yöpöydän laatikkoon, mutta mitä hyötyä niitä ukkoja olisi ampua? Päin vastoin, saattaisin vielä ampua itseni.
Mutta mitään pitkäntähtäimen suunnitelmia ei ole. Olen ehkä liikaa tottunut elämään päivä kerrallaan. Tuleva kesäloma pelottaa, sillä tätä menoa se saattaa oikeasti mennä ihan päin helvettiä.
Miten kauan itse olit juonut ja mitä näkyjä näit? Tuliko niitä usein (tuleeko ne huomenna uudestaan)?
Miten raskasta on juopon elämä.Raittiilla ei ole hajuakaan ko.taudista, sillä sairaushan alkoholismi on.Minä pohdin 10v.omaa alkoholinkulutustani vertailemalla muihin ja yleensä niihin jotka käytti vähemmän.Nyt raittiutta takana reilut 2vuotta.Harmi, että elämästäni meni 10vuotta jahkailuun.Alkoholisti olin ollut jo 20vuotta.Tauti eteni pikkuhiljaa.Koko tuona juoma-aikana en ollut täistä pois viinan takia.Eli ei se määrä vaan miten se hallitsee ajatuksia ja valintojasi.
Muista ei ole sinun vika, että sinusta tuli juoppo, mutta olet vastuussa NYT TAUDISTASI,eli hae apua.
Eiköhän tuossa vaiheessa kannattaisi, ihan varmuuden vuoksi, hankkiutua aseista eroon? Joku kerta ovikelloa soittava naapurin mukula saattaa näyttää erehdyttävästi virolaiselta palkaamurhaajalta...
Miten pikku-ukko vaihe eroaa juoppohulluudesta? Itse rinnastaisin ne. Kummassakin oireilija "sekoaa", eli saa jonkinlaisen mielisairauskohtauksen. Vai onko alkoholistilla eri asteita, miten tauti etenee kohti finaalia?
Ei välttämättä ole mitään juoppohulluutta. Itse olen jo lapsena saanut noita "kohtauksia". Eli olen muka hereillä mutta näen kaikkea outoa. Kämppä täynnä mitä mielikuvituksellisempaa porukkaa ja itse makaat sängyssä täysin halvaantuneena ja tuijotat vaan kauhuissasi.
Tietenkin putken jälkeen nämä "harhat" lisääntyvät mutta kyllä minulla niitä on ihan selvästä päästäkin. Itse näen aika paljon niinsanottuja valveunia. Tiedän siis nukkuvani ja saan unessa kerrankin tehdä mitä haluan. Siis vaikka lentää tai harrastaa perverssiä seksiä;) ja pystyn heräämään kun haluan.
Luulen että nämä liittyvät jotenkin unen REM-vaiheeseen eli kevyen unen vaiheeseen jossa uni ja valve sekoittuvat. Alkoholihan muuttaa unen laatua sekin. Eli älä huoli, et ole sekoamassa. Pelottavaahan se toki on, mutta ei vaarallista. Tietysti alkoholin käyttöä on syytä vähentää jos uni ja valve sekoittuvat niin että se itseä pelottaa. Vaan on tästä vilkkaasta unimaailmasta huviakin. Elämä kun muuten on yleensä umpitylsää:)
Itse olen jo oppinut nauramaan näille juoppohulluuskohtauksilleni!
siellä kuinka kivaa on, kun toinen pelkää ja hilluu aseiden kanssa. Vakavasti se on otettava ja mietittävä, mitä tekee.
Join n.30 vuotta. Niistä kaksi viimeistä rankemmin. Pikku-ukkovaiheessa yötä päivää (lähes) 2 viikkoa tavalla että heti kun pystyin pullon pariin hakeutumaan (tärinöiltä ja vapinoilta) join itseni pikavauhtia totaaliseen känniin, useimmiten sammuin. Sitten tuli vaihe ettei mikään pysynyt sisällä viinasta puhumattakaan jolloin aloin pikkuhiljaa selviämään. Silloin näin harhoja, joka puolella minua seurattiin, en päässyt mihinkään karkuun. Olin loppu, pakenin enkä kuitenkaan päässyt harhoista eroon. Silloin yritin hirttäytyä. Avovaimoni saapui kotiin ja hän jotenkin pystyi estämään suunnitelmani. Itse en lopusta muista yhtään mitään. Vaimoni oli piesty koska olin rimpuillut vastaan. (En koskaan ole ollut väkivaltainen) Köysi oli lampunkoukussa...
Silloin tajusin, juomiseni oli tullut siihen pisteeseen että OLI PAKKO tehdä jotain. Pari kertaa piti raitistumisvaiheessa vielä kokeilla uskoakseni etten voi jatkaa...
Lopun sitten tiedätkin ensimmäisestä viestistäni. Ehkä viestini kertoi Sinulle jotain miten voi selvitä.....tai sitten ei?
Paas harkintaan kannattaako jatkaa...