puudutuksista

nyt synnytyksen lähestyessä minua on alkanut pelottamaan synnytyksessä käytettävät piikit yms. aion ottaa puudutuksen jos saan, mutta pelkään, että ne sattuu paljon, eli olisiko jollain kokemusta puudutuksista esim. epiduraalista, sattuiko sen laittaminen ja selässä olo?
onhan tämä noloa vähästä valittaa, mutta, mutta...
9798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei niiden piikkien laitto satu, ainkaan mun mielestä. Epiduraalin laitto voi olla epämukavaa, kun pitää yrittää pysyä paikallaan selkä kaarella. Jos siihen vielä tulee supistus päälle, voi olla hieman ikävän tuntuista. Kun epiduraali on laitettu (tai se letku sinne selkään), sitä ei tunne ollenkaan.

Äänestä

sanon minäkin. Siis epiduraali. Korkeintaan nipistää saman verran kun verikoe. Anestesialääkäri laittaa ensin puhdistuainetta (JÄÄKYLMÄÄ) siihen pistettävään kohtaan ja sitten sitä kohtaa vielä puudutetaan. Mun mielestä ei ainakaan ole sattunut yhtään, tosin on ollut todella taitava laittajakin.

Eikä se letkukaan tunnu siellä ilkeltä, mutta mulla ainakin on se ronkittu kohta tullut seuraavana päivänä kipeäksi. Tuntuu samantapaisena kun lihassärky. Tätä on jatkunut muutaman päivän, mut sitte helpottaa. Muistaakseni ei ole kuitenkaan ollut niin kipeä että olis tarvinnut mitään kipulääkettä ottaa. Ja kipu tuntuu pääasiassa sillon kun selkä on sillai kumarassa kun sillonkin kun sitä laitetaan. Ja jos kolmannen lapsen vielä joskus teen niin aion ottaa saman puudutuksen sillonkin.

Äänestä

mikään muu kuin aquarakkuloiden laitto nipistää lujasti hetken, mutta siinä käytetään vain vettä. Se on sellainen luomu/akupunktiojuttu ja auttaa tehokkaasti.

Äänestä
  • puudutetta mukana, joten ei sattunut yhtään aquarakkulatkaan. Mutta eipä niistä kyllä apuakaan ollut...

    Äänestä

En edes tuntenut koko epiduraalipikkiä. Sitä ei tunne kun se siellä selässä on.
Ja toiseksi, avautumiskivut on niin kovat ettei se pahemmin haittaa jos selässä tuntuu pieni pistos.
En halua pelotella, vaan lähinnä sanoa, että kannattaa henkisesti valmentautua etukäteen. Ei se synnytys mitään kivaa ole.

Äänestä

asennetta naiset! miksi mennään synnyttämään ja jo mennessä odotetaan milloin pannaan paikat puuduksiin? synnytys sattuu ja sillä selvä. se miten paljon on itsestä kiinni osittain. jos menee ja ekana oven välissä huutaa piikkiä niin asenne on aika metsässä. kyllä ensin pitää miettiä sattuuko tämä ja kuinka paljon? kestääkö vai ei jne.. ei ole tietenkään tarkoitus tuntea tuskaa ja kitua, mutta..

miksi nykyään harva käyttää vaihtoehtoisia kivunlievityksiä totaalipuudutteen sijaan? siinä sitten makaat kun et saa liikkua! monasti liikkuminen auttaa jo paljon ja edistää asiaa muutenkin. akva-rakkulat auttaa selkäkipuun monella ja jos ei niin ainakin on turvallinen kokeilu. ilokaasu oikein käytettynä on oiva apu eikä vaikuta synnytyksen kulkuun muuten.

ottakaapas ote omiin käsiinne ja hankkikaa tietoa eri synnytystavoista ja asennoista. meillä aikanaan käytiin niitä valmennuksessa läpi ja sairaalallakin vierailtiin tutustumassa paikkoihin, samalla saatiin paperi välttämättömistä tarvikkeista ja tietoa sairaalan resursseista. esim vesisynnyts tiettyyn aikaan ja yhdessä huoneessa, vesisänky useammassa, penkkiä, palloa yms. jotkut neropatithan jättää moiset väliin vaikka ei niistä kellekkään voi haittaa olla.

myös oman kehon kuuntelu ja tunteminen on ihan asiaa. kun kuulostelee itseään ja tuntemuksiaan pysyy tilanteen herrana eikä supistus tule ja vie mennessään! sehän olen minä joka siellä synnyttää ja minun tavallani eikä siinä kukaan toinen voi oikeasti tietää mikä on parasta voi vaan yrittää auttaa ja neuvoa.

Äänestä
  • Onko tässä nyt joku heti ovelta sitä huudellut? Kai tässä aloittajakin vaan on miettinyt sitä vaihtoehtoa.?.?

    Ja miksi epiduraali? No siksi että ilokaasusta ei ollut apua ja muita kuin epi ei ole ainakaan mun synnytyssairaalassa saatavissa. Tutustumiskäynnillä heti sasnottiin että mahdollisuuksia on suihku, ilokaasu, petidiini ja epiduraali. Petidiini oksetti ja ilokaasu eilä suihku auttanut. Jäikö vaihtoehtoja?

    Ei ollut palloja eikä vesisänkyjä, saati sitten ammeita... Akvarakkuloita osasi laittaa vaan kaksi kätilöä eikä kumpikaan ollut paikalla.

    Ja vielä ekalla kerralla olin tunnin suihkussa ja sitten kävelin kaksi tuntia pitkin käytävää, kunnes kätilö patisti synnytyssaliin. Kävele siellä sitten 10 neliön kopissa edestakaisin..

    Äänestä

  • Äiti kirjoitti:

    Onko tässä nyt joku heti ovelta sitä huudellut? Kai tässä aloittajakin vaan on miettinyt sitä vaihtoehtoa.?.?

    Ja miksi epiduraali? No siksi että ilokaasusta ei ollut apua ja muita kuin epi ei ole ainakaan mun synnytyssairaalassa saatavissa. Tutustumiskäynnillä heti sasnottiin että mahdollisuuksia on suihku, ilokaasu, petidiini ja epiduraali. Petidiini oksetti ja ilokaasu eilä suihku auttanut. Jäikö vaihtoehtoja?

    Ei ollut palloja eikä vesisänkyjä, saati sitten ammeita... Akvarakkuloita osasi laittaa vaan kaksi kätilöä eikä kumpikaan ollut paikalla.

    Ja vielä ekalla kerralla olin tunnin suihkussa ja sitten kävelin kaksi tuntia pitkin käytävää, kunnes kätilö patisti synnytyssaliin. Kävele siellä sitten 10 neliön kopissa edestakaisin..

    saa kyllä sen käsityksen että jos kokovartalopuudutuksen sais annalta sovittuna aikana niin kaikki ois hyvin.

    mulla on onneton kipukynnys ja onkin todella ihme että synnytys ei ole ollut painajainen. tosin kätilön mukaan olen aktiivinen synnyttäjä vaikka aiheesta en ole sen enempää opiskellut niin sitä voi kyllä opetellakkin. ja onneni on ollut osaavat kätilöt kohdallani.

    Äänestä

epiduraalin laitto sattui. makuulleen yritti laittaa kolme kertaa eikä saanu sit istualleen ja neljännellä kerralla onnistui et semmosta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elina kirjoitti:

nyt synnytyksen lähestyessä minua on alkanut pelottamaan synnytyksessä käytettävät piikit yms. aion ottaa puudutuksen jos saan, mutta pelkään, että ne sattuu paljon, eli olisiko jollain kokemusta puudutuksista esim. epiduraalista, sattuiko sen laittaminen ja selässä olo?
onhan tämä noloa vähästä valittaa, mutta, mutta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu