Lahjaideoita +70v naiselle??

Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Haluaisin keksiä jonkin mieleisen joululahjan 70v naiselle. En vain keksi mitään hauskaa / hienoa! Hintaa saisi olla max n. 200e. Saaja pitää kovasti mm. runoudesta, puutarhanhoidosta ja naisten elämäkerroista, mutta puutarhatarvikkeita hänellä on jo yllin kyllin ja kaunokirjallisuutta ja elämäkertoja olen antanut hänelle paljon jo aiemmin. Nyt haluaisin keksiä jotakin erilaista. Jokin elämyksellinen lahja tai jokin kaunis käytännöllinen lahja voisi olla hyvä (käytännöllisyydellä en kuitenkaan tarkoita tässä kohtaa paistinpannua, esiliinaa, hammastahnaa tms. arkista käyttö- tai kulutustavaraa).

Neulon hänelle parhaillaan hartiahuivia, mutta alan olla skeptinen että saisin sen ajoissa valmiiksi, joten tarvitsen jonkin suunnitelma B:n. Saaja on minulle rakas, ja haluaisin antaa hänelle tänä vuonna jotakin erityisen kivaa ja mieleistä.

Rajoitteita alla:
- henkilö asuu maalla eikä hänellä ole ajokorttia -> kaupungin kulttuuririennot hankala järjestää
- saajan liikkuminen on fyysisestikin vaivalloista, joten liikunnalliset aktiviteetit ja urheilutarvikkeet yms. ovat poissuljettuja
- puutarhan ja kirjallisuuden lisäksi henkilöllä ei juurikaan ole muita harrastuksia
- keittiötarvikkeita, tekstiilejä, sisustusesineitä yms. henkilöllä on jo koti pullollaan
- henkilö ei käytä koruja, tuoksuja tai kosmetiikkaa eikä innostu kauneudenhoitopalveluista
- henkilö ei välitä merkkituotteista (esim. käsilaukut)
- ruokalahjat tai muut jaettavat lahjat ovat myös vähän nounou; haluaisin että lahja olisi henkilökohtainen ja juuri hänelle.

Ehdotuksia..?
5331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä tuossa tilanteessa järjestäisin sitä aikaa ja veisin hänet ensin vaikka ravintolaan syömään ja sitten teatteriin, konserttiin tms elämykseen sinne kaupunkiin .

Äänestä

https://piirretty.myshopify.com/
Jos on samanlainen kissanainen/koiranomistaja kun minun äitini...
ehdottomasti iso suositus tälle palvelulle!

Äänestä

Iso suositus piirretty.com verkkokaupalle! Tekevät muotokuvia koirista ja kissoista, eli eläimenomistajalle aivan erinomainen lahja! (jos siis löytyy kissoja/koiria)

Äänestä

lemmikkikuvat.com sivustolta voi ostaa halvalla tyylikkäitä muotokuvia jos sattuu olemaan samanlainen kissatäti niinkun minun äitini :) Ostettiin hänelle taulu, sekä koristetyyny hänen kissan kuvalla, ja kovasti tykkäsi molemmista

Äänestä

https://lemmikkikuvat.com sivustolle suositus! Jos sattuu minkään sortin lemmikkejä löytymään niin tuolta esimerkiksi tyyny tai viltti tosi hauska lahjaideana!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen. Haluaisin keksiä jonkin mieleisen joululahjan 70v naiselle. En vain keksi mitään hauskaa / hienoa! Hintaa saisi olla max n. 200e. Saaja pitää kovasti mm. runoudesta, puutarhanhoidosta ja naisten elämäkerroista, mutta puutarhatarvikkeita hänellä on jo yllin kyllin ja kaunokirjallisuutta ja elämäkertoja olen antanut hänelle paljon jo aiemmin. Nyt haluaisin keksiä jotakin erilaista. Jokin elämyksellinen lahja tai jokin kaunis käytännöllinen lahja voisi olla hyvä (käytännöllisyydellä en kuitenkaan tarkoita tässä kohtaa paistinpannua, esiliinaa, hammastahnaa tms. arkista käyttö- tai kulutustavaraa).

Neulon hänelle parhaillaan hartiahuivia, mutta alan olla skeptinen että saisin sen ajoissa valmiiksi, joten tarvitsen jonkin suunnitelma B:n. Saaja on minulle rakas, ja haluaisin antaa hänelle tänä vuonna jotakin erityisen kivaa ja mieleistä.

Rajoitteita alla:
- henkilö asuu maalla eikä hänellä ole ajokorttia -> kaupungin kulttuuririennot hankala järjestää
- saajan liikkuminen on fyysisestikin vaivalloista, joten liikunnalliset aktiviteetit ja urheilutarvikkeet yms. ovat poissuljettuja
- puutarhan ja kirjallisuuden lisäksi henkilöllä ei juurikaan ole muita harrastuksia
- keittiötarvikkeita, tekstiilejä, sisustusesineitä yms. henkilöllä on jo koti pullollaan
- henkilö ei käytä koruja, tuoksuja tai kosmetiikkaa eikä innostu kauneudenhoitopalveluista
- henkilö ei välitä merkkituotteista (esim. käsilaukut)
- ruokalahjat tai muut jaettavat lahjat ovat myös vähän nounou; haluaisin että lahja olisi henkilökohtainen ja juuri hänelle.

Ehdotuksia..?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu