Suomenuutiset: paljastus bannauksista, osa 2

Toinen Twitter Files -paljastus julki: alustalla harjoitettu konservatiivien systemaattista varjobannaamista

POLITIIKKA
Toinen paljastus Twitterin viime vuosien poliittisesta puolueellisuudesta julkaistiin loppuviikosta. Uusi omistaja Elon Musk avasi yrityksensä sisäiset asiakirjat tutkittavaksi aiemmin kuun vaihteessa. Yhtiötä tutkinut journalisti Bari Weiss raportoi useista tapauksista, jotka osoittavat työntekijöiden varjobannanneen konservatiivisia ja valtavirrasta poikkeavia käyttäjiä. Vuonna 2018 Twitterin johtajat vakuuttelivat, ettei alustalla harjoitettaisi varjobannaamista. Tuoreen selvityksen mukaan yhtiössä oli kuitenkin vakiintunut toimintatavaksi “suodattaa näkyvyyttä” valikoiduilta henkilöiltä ja päivityksiltä. Vasemmistohenkiset mediat ovat tuominneet paljastukset mm. ”noitajahtina” ja toivovat, etteivät ne saisi enempää huomiota.

Twitterin uusi omistaja Elon Musk on avannut yrityksensä sisäiset asiakirjat tutkittavaksi. Viikko sitten julkaistiin ensimmäinen osa “Twitter Files” -paljastussarjasta, joka käsitteli mm. somealustan puolueellisuutta presidentinvaalien alla. Paljastuksille luvattiin pikaista jatkoa.

Torstaina journalisti Bari Weiss raportoi toisesta Twitter Files -paljastuksesta. Tutkinnassa paljastui, että Twitterin työntekijät keräsivät “mustia listoja”, estivät ei-toivottuina pidettyjä twiittejä trendaamasta ja rajoittivat käyttäjätilien näkyvyyttä. Tämä tapahtui käyttäjiltä salassa.

joulukuu 11, 202212:37

https://www.suomenuutiset.fi/toinen-twitter-files-paljastus-julki-alustalla-harjoitettu-konservatiivien-systemaattista-varjobannaamista/
1124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Paras lehti Suomen Uutiset!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toinen Twitter Files -paljastus julki: alustalla harjoitettu konservatiivien systemaattista varjobannaamista

POLITIIKKA
Toinen paljastus Twitterin viime vuosien poliittisesta puolueellisuudesta julkaistiin loppuviikosta. Uusi omistaja Elon Musk avasi yrityksensä sisäiset asiakirjat tutkittavaksi aiemmin kuun vaihteessa. Yhtiötä tutkinut journalisti Bari Weiss raportoi useista tapauksista, jotka osoittavat työntekijöiden varjobannanneen konservatiivisia ja valtavirrasta poikkeavia käyttäjiä. Vuonna 2018 Twitterin johtajat vakuuttelivat, ettei alustalla harjoitettaisi varjobannaamista. Tuoreen selvityksen mukaan yhtiössä oli kuitenkin vakiintunut toimintatavaksi “suodattaa näkyvyyttä” valikoiduilta henkilöiltä ja päivityksiltä. Vasemmistohenkiset mediat ovat tuominneet paljastukset mm. ”noitajahtina” ja toivovat, etteivät ne saisi enempää huomiota.

Twitterin uusi omistaja Elon Musk on avannut yrityksensä sisäiset asiakirjat tutkittavaksi. Viikko sitten julkaistiin ensimmäinen osa “Twitter Files” -paljastussarjasta, joka käsitteli mm. somealustan puolueellisuutta presidentinvaalien alla. Paljastuksille luvattiin pikaista jatkoa.

Torstaina journalisti Bari Weiss raportoi toisesta Twitter Files -paljastuksesta. Tutkinnassa paljastui, että Twitterin työntekijät keräsivät “mustia listoja”, estivät ei-toivottuina pidettyjä twiittejä trendaamasta ja rajoittivat käyttäjätilien näkyvyyttä. Tämä tapahtui käyttäjiltä salassa.

joulukuu 11, 202212:37

https://www.suomenuutiset.fi/toinen-twitter-files-paljastus-julki-alustalla-harjoitettu-konservatiivien-systemaattista-varjobannaamista/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu