Koulukiusaaja voi olla myös opettaja

Oppilaan kiusaaja voi olla myös koulun henkilöstöön kuuluva aikuinen.
Kuka voi puuttua jos opettaja kiusaa oppilasta ?
Vanhempien oikeustajua koettelee erityisesti voimattomuus tapauksissa,
joissa kiusaamista opettajan taholta ei saada loppumaan.
Onko opettajan virkasuoja vahvempi kuin lapsen etu ?
https://yle.fi/a/3-11894786
50109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Yllättävää, että kiusaaja koulussa voi aikuinenkin. Kehen kiusatut oppilaat voivat
turvautua, jos opettajakin on kiusaaja ?

Äänestä
  • Näistäkin on erinlaisia tulkintoja. Sen huomasin omieni kanssa , että aina samat henkilöt vanhempien kokouksissa esittivät asioita jotka tulkitsivat kiusaamiseksi .
    Oma tyttäreni jolla oli pitkä otsatukka jota hän puhalteli päivät pitkät sivulle eikä halunnut sitä,leikata , niin opettaja otti vaan eräänä päivänä ja leikkasi sen , joten kaikki olivat tyytyväisiä
    Minä,opettaja ja tyttökin kun näki numerot laskutunnilla ilman että tartti puhallella

    . Mutta nämä samat , valittavat henkilöt kun kuulivat sen niin alkoivat käyttämään sitäkin aseena opettajaa vastaan .
    Niin että itse en hätkähdä mitenkään kun näkee kirjoituksia jotka on opettajista sillä omieni kanssa näin että tulkitsijasta usein riippuu väärin käsitykset, kun ajatellaa; omasta lapsesta niin korkeasti ettei sille saisi oikein sanoa mistään asioista mitä tekee väärin. Olisi ehkä paras ottaa asioita selville ja mihin mikäkin pohjaantuu.

    Sitten on joka ammattikunnassa myös ihmisiä jotka eivät sovellu virkaansa, joten kiusaajiakin on .
    Mutta juuri kouluasioissa olen itse nähnyt että miten asia suurennetaan isoksi riippuen kuka sitä tulkitsee.

    Äänestä

Ei voi olla koska opettaja voidaan haastaa
Ylesossujen propagandaa

Paateista, psyko
Opettaja vastaväittelijä taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ... ei voi olla paatti

Sen sijaan paateilla on yliedustus

papeissa, tuomareissa, pyskologeissa, rakennemuutoskonsulteissa, korjausrakentajissa, e-duskuntaporukassa, hasllituskanistereissa ...

koska näiden toimia ei voi kyseenalaistaa

Äänestä

Ihan aiheesta kirjoitit. Mutta jokainen opettaja kaikissa Suomen kouluissa on henkisen väkivallan harjoittaja kun tietä oman työpaikansa eli koulunsa Koulu kiusaus:Ohitta sen ei . Vaikeat asiat eivät kato mihinkään kun ne lakaistaan maton alle!Selityksinä resussi pulat ymm.Lian iso koulu ,oppilasmäärät,ei rittävästi välitunti valvojia. Joissain maaseudun koulut on pihalla tolppa,jota voi painaa opilaat kun välitunti jotain kiusataan henkisesti ruumiliseti.Joten se opettaja päässe ison koulun piha reali ajassa puutu asiasta.Ledet oli aihe kuin uutiset. Oliko syksluku kausi kun alkoi? Kuitenaan siihen e kai löytynyt Helsingin lähiöt koulujen taholta kinostus. Itä Helsingin eri lähiöiden kouluissa on varmaan 55v.Rehotanut koulukisaus.Mikään ei muutu.KOska sieltä päiväkodista kaikki alkaa.Samat lapset samat peruskoulut.Esim 17 vuoden takaa Päiväkodissa en leiki sun kanssa jos et tuo legoa mulle huomenna tai pokemon korttia jne.Kun päästän 1lk.Alkaa sama päivän paiste vaati rahaa tuomaan 1lk jo.Hänellä on jo se jengi sietä päiväkodista,Jos joku ei siellä tuonut leego,pokemon kortti ulkoistettin siihen asti kuin toi.Raha todella puhuu sitten 1lk. Ja aina ei rahaa tuoda hänelle,ulkoistetaan.Vatimukset kasvaa ja jos ei totella ylemällä luokala olevasisarussrjasta pydetän kuritaa,lyömään sitten sitä poika tytöä joka ei tätä pikku kunigasta totele.

Äänestä
  • Näitä resursseja on nykyään niin paljon,
    Missä nämä tarvitsevat lapset olivat ennen , kun koulumiljöö koulu ja opettaja sai tehdä työtään rauhassa , joten miksi näitä kirjain lapsia on nykyisin vähän joka paikassa.

    Niin että ennen vanhaan lapset opetettiin olemaa; luokassa hiljaa että kaikki saisivat opiskelunrauhan , ja se toimi ainakin minun koulussa joka vuosi .nykyään juostaan luokassa ja puhutaan kovalla äänellä toisten oppilaiden kanssa omista yksityis asioista.

    Luulen että asenteet ovat muuttuneet lasta ei valmistetaan koulunkäyntiin ja sääntöihin mitä koulussa on noudatettava , luulee vielä,eka luokallakin että hän on se King’s joka määrää koulussakin kuten tekee kotona, yhteispeliä ,se ei osaa muiden kanssa ja vips diagnoosi on pian tehty lapsella on kirjain diagnoosi ja tarvitsee auttajan koulussa. Niin että ei minun kouluaikana ollut auttajia eikä oppilaita joita pitäisi pitää erikois asemassa , kaikki olivat hiljaa kun opettaja puhui , siis mistä näitä erikois lapsia oikein sikiää nykyaikana , kun niitä ei ennen ollut .mutta ennen eivät myöskään vanhemmat aikoneet päätään joka asiasta tai puuttuneet koulun asioihin kuten nyt tehdään , onko se sitten oikein tai väärin, kuka ties

    Äänestä

  • Resussi pulat , mistä näitä diagnoosi lapsia riittää joka kouluun, kun. Vaikuttaa siltä ettei kukaa; ole enää tavallinen oppilas vaan tarvitsee resusseja
    Kyllä se niin on että vanhemmista riippuu paljon miten nykyajan lapset ovat. Ensin ei laiteta rajoja lapselle kotona ja sitten kun menevät kouluun niin ivat ymmällä kun eivät olekaan mitään muuta kun ainostaan lapsi muiden joukossa . Saa raivarin , ja kiikutetaan lääkäriin ja sitten laitetaan diagnoosi muutamalla kirjain yhdistelmällä ,ja sen jälkeen aloitetaan resussi haku, joka maksaa paljon.
    Tuleeko tästä,lapsesta koskaa itsenäistä ihmistä kun usein kaikki tanssivat hänen pillin mukaan ämissä nämä lapset olivat ennenvanhaan kun kouluissa eimollut resusseja ainostaan opettaja jota lapset kunnioittivat ihmisenä, . Luokassa ei juoksennellut sikin sokin vaan kaikkimpysyivät omilla paikoillaan
    Mitä,ideaa on oikeastaan ottaa resusseja ihmisille vaan siksi että hänet on kasvatettu luulemaan että hän on jotenkin enempi muut oppilaat luokassa . Säännöt lapsille laitetaan jo kotona pienestä pitäen niin moni kahakka jää käymättä koulussa kun lapsi tietää mitkä ehdot on koulunkäynnillä .

    Äänestä

  • Ei mielestäni ala päiväkodeista, vaan kotoa. Monissa paikoissa haukutaan ja solvataan tavallisia ihmisiä, vaikka nämä eivät ole paikalla. Julkisuuteen itsensä tuoneiden ihmisten edesottamuksia voidaan arvioida ja arvostella julkisesti, mutta kuka tietää totuuden jonkun taviksen tekemisistä sillä perusteella, että ilkeyksiin taipuainen henkilö/-t henkilöt yhdessä pistävät alulle vääriä juoruja. Näille löytyy tekijöitä ja kannattajia monista henkilöstöryhmistä, myös opettajista.

    Äänestä

sairaanhoitajien jälkeen opettajista tulee seuraavaksi MASSIIVINEN PULA
KUKAAN EI LÄHDE KUUNTELEMAAN PSKASAKIN HAUKKUMISTA
ei täällä ei muualla

lauma avelee päätään jopa opettajista täälläkin

ihan pienille lapsille voi mennä opettamaan ja hiukan yliopistoon mutte ei minnekään approbaturpskakursseille mutta loppupäähän laudaturiin
mutta murrosikäistä pskasakkia ei opeta enää kukaan lukiossa jne

Äänestä
  • Ihan niin on mennyt hieman överiksi ajatus koulun käynnistä . Valittavat vanhemmat voisivat laittaa pikku prinsessana ja prinssinsä yksityis kouluun ja vaatia resusseja sitä kautta . Sillä mikään kouluneuvos voi muuttaa opetustaan jonkun oppilaan vuoksi joka ei asiaa halua ymmärtää .

    Äänestä

Tottakai voi olla. Kiusaaja voi olla kuka tahansa jopa oma vanhempasi. Suomessa on vuosikymmeniä sitten siirrytty rajojen näyttämisestä suvaitsevaan päätä silittelevään ymmärtämiseen ym roskaan ja sen takia yhä pienemmät lapset ovat röyhkeitä. Omat vanhemmat on heillä ollut niin vässyköitä ettei ole pystynyt kasvattaamaan lapsiaan ja opettamaan heille kunnioitusta ja rajoja. Mukavuus on mennyt edelle. Tuloksena päätä aukova kersa joka jää muun maailman opetettavaksi. Löytää vaikean elämän ja ehkä linnasta itsensä tms.

Äänestä
  • Tuossa on totuus kaikessa karuudessaan. Pienten kullanmurujen paapojat eivät silloin ymmärrä millaisessa lirissä he myöhemmin ovat murujensa käyttäytymisen vuoksi sekä kotona, että kylällä.
    Viimeinen silaus on se kun kullanmuru jää kiinni rötöstelystä niin reaktio on se, ettei meidän lapsemme vaan ne muut!
    Eräs vaimoni työkaverin gansterin alku oli poliisin sormenjälkirekisterissä ja äidin asenne oli se, että Mattia vainotaan suotta. Matti oli oppinut varastelemaan autoja. Kun se ei Matin isän mielestä ollut sopivaa niin Matti otti isänsä auton, virallisesti ilman lupaa mutta epäilen sitä koska Matilla ei alaikäisenä ollut ajokorttia.
    Kuitenkin Matti ajoi itsensä hengiltä lähellä naapurikaupunkia päätien ja liittymän risteyksessä. Pollarit arvioivat tilannenopeudeksi noin 140km/h.
    Matin sisko häiriköi koulussa mutta sehän oli opettajien vika. Sirpukka ajautui rikoskierteeseen. Hankkiutui raskaaksi 15 vuotisena. Ajautui rikoskierteeseen ja sijoitettiin. Kuoli alle 20v ikäisenä olosuhteissa joista ei tullut tietoa.
    Kyllä kullamurujen rakastava ymmärtäminen palkitsee itsensä!

    Matin ja sirpukan vanhemmat olivat tavallisia työtä tekeviä veronmaksajia.
    Äiti oli kokopäivätyössä marketissa ja isällä oli jo pitkään ollut hyvin toimeen tuleva yhden miehen yritys.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tuossa on totuus kaikessa karuudessaan. Pienten kullanmurujen paapojat eivät silloin ymmärrä millaisessa lirissä he myöhemmin ovat murujensa käyttäytymisen vuoksi sekä kotona, että kylällä.
    Viimeinen silaus on se kun kullanmuru jää kiinni rötöstelystä niin reaktio on se, ettei meidän lapsemme vaan ne muut!
    Eräs vaimoni työkaverin gansterin alku oli poliisin sormenjälkirekisterissä ja äidin asenne oli se, että Mattia vainotaan suotta. Matti oli oppinut varastelemaan autoja. Kun se ei Matin isän mielestä ollut sopivaa niin Matti otti isänsä auton, virallisesti ilman lupaa mutta epäilen sitä koska Matilla ei alaikäisenä ollut ajokorttia.
    Kuitenkin Matti ajoi itsensä hengiltä lähellä naapurikaupunkia päätien ja liittymän risteyksessä. Pollarit arvioivat tilannenopeudeksi noin 140km/h.
    Matin sisko häiriköi koulussa mutta sehän oli opettajien vika. Sirpukka ajautui rikoskierteeseen. Hankkiutui raskaaksi 15 vuotisena. Ajautui rikoskierteeseen ja sijoitettiin. Kuoli alle 20v ikäisenä olosuhteissa joista ei tullut tietoa.
    Kyllä kullamurujen rakastava ymmärtäminen palkitsee itsensä!

    Matin ja sirpukan vanhemmat olivat tavallisia työtä tekeviä veronmaksajia.
    Äiti oli kokopäivätyössä marketissa ja isällä oli jo pitkään ollut hyvin toimeen tuleva yhden miehen yritys.

    Ihan ihan totta siihen törmää usein että luullaan että,poliiisit jahtaa pikkumkullanmuruja ja vähätellään kaikki mitä pahaa hän on tehnyt.
    itselläkin tuttava joka tanssii lapsen pillin mukaan aina, ja lapsi on vielä,tänä päivänäkin kohtauksia saava ihminen jos ei kaikki mene hänen halunsa mukaisesti, ja lääkäriin ei lähde eikä syö lääkkeitä liioin vaikka ympäristö näkee ettei hänen touhunsa ole tervettä
    Terve vanhempi näkisi asiat asioina, epäkypsä vanhempi muka puolustaa asioissa missä puolustusta elintarvitetalouden edes
    Koulunkin oppimista varten eikä sairaan hoitoa epäkypsille individeille jotka voisivat ehkä,paremmin jossain muussa laitoksessa

    Äänestä

  • Sitten että rahaa pannan resusseihin niin miksi?
    Nämä lapset tulevat tarvitsemaan niitä resusseja koko elämänsä ajan , sillä heidän ensimmäiset elinvuotensa ovat ” tähtenä” olemista ja ovat kasvaneet ” minä itse kulttuurissa ” niin mikä niitä muuttaa toiset huomioon ottaviksi ihmisiksi
    Jos näitä ojentaa niin Vanhempien mielestä se on kiusausta.
    Jos nämä esim jää kiinni varkaudesta, niin sekin on vaan lapsen kiusaamista kun opetetaan ettei saa varastaa.
    Niin että ei nämä mitään tulevaisuuden Tuki pylväitä tule olemaan koskaan . Väliaikais tiden tekijöitä niin kauan jos joku taas ” kiusaa” eikä anna parempia tehtäviä kouluttamattomalle , työ elämässä

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ihan ihan totta siihen törmää usein että luullaan että,poliiisit jahtaa pikkumkullanmuruja ja vähätellään kaikki mitä pahaa hän on tehnyt.
    itselläkin tuttava joka tanssii lapsen pillin mukaan aina, ja lapsi on vielä,tänä päivänäkin kohtauksia saava ihminen jos ei kaikki mene hänen halunsa mukaisesti, ja lääkäriin ei lähde eikä syö lääkkeitä liioin vaikka ympäristö näkee ettei hänen touhunsa ole tervettä
    Terve vanhempi näkisi asiat asioina, epäkypsä vanhempi muka puolustaa asioissa missä puolustusta elintarvitetalouden edes
    Koulunkin oppimista varten eikä sairaan hoitoa epäkypsille individeille jotka voisivat ehkä,paremmin jossain muussa laitoksessa

    Ihan totta eräs kollega oli tälläinen puolustaja ja syytteli aina muita ihmisiä poikansa rikoksista, kun poika joutui linnaan niin sekin oli polisen ja tuomarin kiusaamista josta hän jankutti meillä töissä.

    Tänään on pojan äit vaki asiakas psykiatrisessa sairaalassa ja poika on perustanut perheen ja makaa kotona lapsilaumansa kanssa

    Vaimon tehdessä töitä sillä poikaa ei huvita työnteko. Siis kaikki rahat kouluajan resusseihin eivät tehneet pojasta ihmistä joka ottaa vastuun omasta elämästään .siis resussit vaan ylläpitää työtään mutta eivät toki voi muuttaa ihmisen luonnetta , Siis hoito olisi jo lapsena ehkä tärkeämpää kun koulun resussit

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ihan ihan totta siihen törmää usein että luullaan että,poliiisit jahtaa pikkumkullanmuruja ja vähätellään kaikki mitä pahaa hän on tehnyt.
    itselläkin tuttava joka tanssii lapsen pillin mukaan aina, ja lapsi on vielä,tänä päivänäkin kohtauksia saava ihminen jos ei kaikki mene hänen halunsa mukaisesti, ja lääkäriin ei lähde eikä syö lääkkeitä liioin vaikka ympäristö näkee ettei hänen touhunsa ole tervettä
    Terve vanhempi näkisi asiat asioina, epäkypsä vanhempi muka puolustaa asioissa missä puolustusta elintarvitetalouden edes
    Koulunkin oppimista varten eikä sairaan hoitoa epäkypsille individeille jotka voisivat ehkä,paremmin jossain muussa laitoksessa

    Jännä mielipide aikoinaan oli äidiltä, kun tytär jossain kaveriporukassa oli luvatta ottanut auton käyttöön eli varastanut; mitä nyt siitä, jos vähän lainaa toisen autoa...
    Beng
    Jotkut ihmiset ovat jänniä ja joillakin on jänniä mielipiteitä.

    Äänestä

Opetaja ei voi olla kiusaaja kun hän JOUTUU VASTUUSEEN

SYYTTÄJÄ VOI KIUSATA VÄÄRILLÄ SYYTTEILLÄ RÄSÄSTÄ EIKÄ VOI MITÄÄN

vanhempi voi kiusata ilman rangaistusta

pappi voi

MUTTA OPETTAJA EI VOI

hölötys siitä että jokainen voi kiusata on ampparimiehen hömppäkeskustelua
jota tämä palsta on älykääpiötasolla pullollaan
pullo vuotaa jo yli

Äänestä

Jokunen aika sitten eräs lapsukainen valitti tulleensa opettajansa kiusaamaksi.
Voi hyvä tavaton sitä sadismia! Otti hänen puhelimensa pois!
Kullanmuru ei kertonut missä tilanteessa eikä myöskään todennut sitä ilmiselvää asiaa, että ko. sadisti luultavasti palautti puhelimen jossakin vaiheessa.
Kyllä lapsia rääkätään!

Äänestä
  • Ihan niin otti puhelimenkin pois,että kiusasi pientä auringon ; sädettä niin julmasti äjätti kai sanomatta että hän häiritsi opetusta räpläämälla puhelimen kanssa tunnilla, ja kuiskinnalla vieressä istujalle mitä sieltä puhelimesta oli urkkinut täten häiritsevällä toisen opiskelu rauhaa
    Ja jos vielä,yksinkertaisen tanhemmatkin sanovat sitä kiusaamiseksi niin ei kuuta kun koulutus vanhemmillekin että tietävät eriåon kodin ja koulukunnan välillä .
    Näinhän se usein menee kiusaaja voi ollamoppilas itse häiritsevällä järjestystä luokassa

    Äänestä

  • Kyllä minuakin kiusattiin koulussa ja vieläpä opettajan taholta!
    Kotona sitä ei uskottu, joten kerran lähti isäni mukaan seuraamaan tilannetta.
    Hän otti ylimääräisen tuolin ja istuutui luokan perälle.

    Eikä mennyt kauan, kun opettaja pyysi minua antamaan edellispävän kotitehtävät.
    Silloin käännyin isääni kohti ja hihkaisin voitonriemuisena:
    "No niin! Nyt se alkaa taas!"

    Äänestä

Ensimmäisen polven maahanmuuttajanuoria koulukiusataan suomalaisia
enemmän.
Pääkaupunkiseudun nuoret kertovat miten kiusaaminen tapahtuu:
https://yle.fi/a/74-20007235

Äänestä

THL:n kyselyn tulos oli yllätys:
Vähintään kerran viikossa koululaisen kiusaaja onkin aikuinen, opettaja.

Äänestä

Koulujakäymätön junttilauma avelee päätään opettajista

Äänestä
  • 12:25
    Eihän se noin ole.
    Meidän aikanamme kansa- ja oppikouluissa oli aika karua.
    Onko se päänaukomista, jos jollain on kokemuksia kiusaavista opettajista.
    Miksei olisi. Kaikista ammattiryhmistä löytyy.äkenkkua on se, että kohdistuu lapsiin, jotka ehkä eivät uskalla kertoa nöyryytyksistä.
    Eivät opettajat mitään erityisihmisiä ole vaikka kertovat ammattinsa usein toisessa virkkeessä.
    Eli heitä koulutetaan jo ilmeisesti luulemaan itsestään jotain.
    Edelleen löytyy 50-luvun sävyjä.
    Oikeastaan opettajan homma on helppo. Samojen asioiden toistoa vuodesta toiseen vaihtuville naamatauluille.
    Ehkä leipiintyvät. Hekin tekevät työtä varsin hyvää palkkaa vastaan.
    Turhautuvat.
    Jokin virkakierto voisi pitää heidät valppaampina.
    Koronaa uusin oppimistavoin on voinut jättää jälkeen lapsia, jotka olisivat tarvinneet ohjausta.
    Entä, jos opettaja ei osaa, ei osaakaan opettaa?
    Ei sovellu alalle.
    Beng

    Äänestä

  • Ihan niin sekin pohjaantuu tietämättömyyteen ,,tyhmä,saa olla mutta eintartte sitä näyttää kaiken maailman luulojen voimalla että muka kiusataan juntin muksua

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    12:25
    Eihän se noin ole.
    Meidän aikanamme kansa- ja oppikouluissa oli aika karua.
    Onko se päänaukomista, jos jollain on kokemuksia kiusaavista opettajista.
    Miksei olisi. Kaikista ammattiryhmistä löytyy.äkenkkua on se, että kohdistuu lapsiin, jotka ehkä eivät uskalla kertoa nöyryytyksistä.
    Eivät opettajat mitään erityisihmisiä ole vaikka kertovat ammattinsa usein toisessa virkkeessä.
    Eli heitä koulutetaan jo ilmeisesti luulemaan itsestään jotain.
    Edelleen löytyy 50-luvun sävyjä.
    Oikeastaan opettajan homma on helppo. Samojen asioiden toistoa vuodesta toiseen vaihtuville naamatauluille.
    Ehkä leipiintyvät. Hekin tekevät työtä varsin hyvää palkkaa vastaan.
    Turhautuvat.
    Jokin virkakierto voisi pitää heidät valppaampina.
    Koronaa uusin oppimistavoin on voinut jättää jälkeen lapsia, jotka olisivat tarvinneet ohjausta.
    Entä, jos opettaja ei osaa, ei osaakaan opettaa?
    Ei sovellu alalle.
    Beng

    Totta kai löytyy joka ammatti lukasta kieroja ihmisiä , mutta usein juuri koulussa opettajaa syytetään kaikesta .
    Itse en ole tuntenut missään koulussa itseäni kiusatuksi mitenkään , ja jos on opettaja huomauttanut jostain asiasta niin minut in opetettu ajattelemaan aina ensin teinkö itse jotain väärin josta opettaja sitten huomautteli.Esim kauan sitten kun kävin alaluokkaa niin oli laulukokeet vielä opetuksessa mukana .kaikkien piti laulaa vuorollaan kaikkie muiden kuullen, se jos jokin oli mielestäni kiusausta niitä lapsia kohtaan joilla ei ollut minkäänlaista nuottikorvaa eivätkä osanneet laulaa,
    minun kävi aina sääliksi yhtä poikaa joka ujona yritti laulaa toisten tirskuessa luokassa, samalla kun me jotka osaisimme laulaa ja saimme yksiä ja kymppejä todistuksiin
    . Niin että tämä tapa laittaa lapsi muiden tirskumisen kohteeksi oli minun mielestäni kiusausta johdon taholta , mutta niinhän ne tekivät muissakin kouluissa , tänään ymmärretään enemmän siitäkin asiasta eikä alisteta oppilaita asioihin mikä on heille mahdottomuus .

    Äänestä

Myös opettaja voi olla koulukiusattu.

1Äänestä
  • 14:03
    Toki.
    Aikuinen contra lapsi.
    Kouluyhteisössä opettajat voivat kiusata toisiaan.
    Voiko eri aineopettajien kesken olla kilpailua? Mikä aine tärkein? Arvostus.
    Beng

    Äänestä

Aikuinen rasisti opettajana on kamala asia.

Äänestä

Turha kiusata kun voi opettaa.
50-luvun alkupuolella kansakoulun toisella luokalla kärähdin välitunnilla lumipallon heittämisestä. Välitunnin valvoja vei minut opettajain huoneeseen jossa koulun johtajaopettaja piti minulle puhuttelun.
Puhuttelun sisältö oli lumipallon heittokiellon muistus jota tehosti fyysisesti.
Otti minua kurkusta kiinni ja nosti seinälle. Toisella kädellä tuli avokämmentä useita kertoja molemmille poskille mennen tullen.
J-ope varmisti vielä tuliko viesti perille. Vakuutin, että tuli.
Ikävä lisä ole se, että luokkakaverit tiirasivat ikkunan takan kun minä sain turpiini. Viesti meni perille muillekin.

Kyllä opettaminen on kiusaamista tehokkaampaa! Suosittelen menetelmää!

Äänestä

Persu opettajana jossa oppilaat osin maahanmuuttajataustaisia on vaara rasismin esiintymiseen.
Persu ei kykene muutenkaan opetus tehtäviin, korkeintaan keskitysleirin vartijaksi.

Äänestä
  • Demariopettaja kertoo keinot ilmaisen ruokahuollon saamiseen.

    Äänestä

  • Ei siihen aikaan mitään persuja edes ollut. Opettajat olivat oikeisto- ja maalaisliittolaisia. Opettivat rankaisumekanismeja omiensa lapsille meidän köyhien kakaroiden kautta. Ensin "keksittiin" syylliset johonkin ja sitten käytettiin koulun rankaisutapoja. Oli todella v-mäistä olla aina syyllinen johonkin, vaikka todella harvoin olin. Vanhemmat eivät uskaltaneet olla mitään mieltä ja kotona tuli vielä selkään vähintään kerran viikossa edelleen aiheettomasti.

    Äänestä

On kauheaa käydä koulua opettajaa peläten.

Äänestä

Sotkamossa ehkä aloitetaan rukoilemaan kouluruoan puolesta. Ihanaa

Äänestä

JOS
OPETTAJA on kiusaaja,,,

hän EI ole SOVELIAS opettajan virkaan, POTKUT heti opettajalle, opiskelkoon itseleen uuden ammatin,

kuhan ei ala sairaanhoitajaksi, silloin saattaa potilaatki ylläitäin kuolla kun on mielisairas entinen opettja sairaanhoitajana, huh
kammottava suomen tulevaisuus noilla näkymillä,

Äänestä
  • PSYGOLOGISET TESTIT
    pitää ehdottomasti tehdä kaikille opettaja koulutukseen pyrkiville,
    myös kaikille sairaanhoitaja koulutukseen pyrkiville, myös lääketieteen opiskelijoille,

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    PSYGOLOGISET TESTIT
    pitää ehdottomasti tehdä kaikille opettaja koulutukseen pyrkiville,
    myös kaikille sairaanhoitaja koulutukseen pyrkiville, myös lääketieteen opiskelijoille,

    Suomeen tulossa tuhansia ulkomaalaisia sairaanhoitjiksi kunha pätevyys valmis.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    PSYGOLOGISET TESTIT
    pitää ehdottomasti tehdä kaikille opettaja koulutukseen pyrkiville,
    myös kaikille sairaanhoitaja koulutukseen pyrkiville, myös lääketieteen opiskelijoille,

    calluppien mukaan psygolokiset tekstit auttavat asian tuntioita hahmottamaan
    mieli piteensä projekti kohaisesti myös opettaja valmistus laitoksessa

    Äänestä

  • onhan se menny jo vituksi jos ja kun hullut sairaanhoitajaki saattaa tappaa potilaan jos se ei sitä miellytä, tuikkaavaan piikin polilaaseen sen nukkuissa, ja aamulla potilas huomataan kuolleeksi,

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    calluppien mukaan psygolokiset tekstit auttavat asian tuntioita hahmottamaan
    mieli piteensä projekti kohaisesti myös opettaja valmistus laitoksessa

    ...psygolokiset tekstit...mitä kirjoituksia ne ovat?
    psykologi
    asiantuntija
    mielipide
    projektikohtainen
    opettajainvalmistuslaitos

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    ...psygolokiset tekstit...mitä kirjoituksia ne ovat?
    psykologi
    asiantuntija
    mielipide
    projektikohtainen
    opettajainvalmistuslaitos

    IV TUTÄÄ ei bleep ymmärrä
    avon kieltä
    nyt ollaan savossa

    VAIN SITÄ SAA KÄYTTÄÄ TÄÄLÄ
    tää bleep ei ymmärrä avon kieltä

    Äänestä

Kiusaamossa voi esittää kuinka herttaista tahansa.

Äänestä

listalla on rutosti porukkaa joiden pönttöpuheet kiusaavat minua koulussa tai ilman
ne on ilman

Äänestä

Mikä aikuisia ihmisiä vaivaa ? Itsekontrolli pettää opettajan asemassakin
olevilta ihmisiltä.

Äänestä

On kyllä omakohtaisia kokemuksia. Opettaja vainosi ja yritti saada eroamaan koulusta. Tuhosi urani alun,mutta ei minua. Vaihdoin alaa ja menestyin. En vieläkään tajua, miksi vainosi.

Äänestä
  • Jos sinulla oli "vääränlaiset" vanhemmat ...? Meidän kylällä vanhemmat merkkasivat
    minkälaista kohtelua sai koulussa.

    Äänestä

psygoloki voi olla kiusaaja samoin psyqiatri muttei opettaja
pappi voi
toiviainen on kuolukiusaaja syyttäjä joka kiusaa uhrejaan

tämä tulee siitä että gynekologille tuomarille syttyttäjälle papille
... ei voi sanoa vastaan joten sen persona kehittyy vähtellen calluppien
yläpuolelle eikä se välitä miten se rääkää uhrejaan

Äänestä
  • karmeeta sanoa, psygologi voi olla perheen tuho,
    tuttava perheen ukko meni terapiaan, psykologi terpoiki siitä miehen itseleen
    ja kaunis nuori vaimo pienten lasten äiti teki itsemurhan,
    kuoli autoonsa häkä myrkytykseen,

    Äänestä

valko kaulus paatti pysko voi tulla kadun kulmassa vastaan ja olla pyskiatri
siinä ei paljon sitten auta vaikka olisi mega pia tai tera pia tai hehto litran mitta jota viedään kuin sikaa naurussa

Äänestä

Olin koulussa open lellilapsi, en tiedä syytä, oma itseni olin enkä mielistelyä osaa vieläkään. Tietenkin otin koulun tosissani, olin ahkera ja tunnollinen.
Naapurin lapset olivat open inhokkeja. Löi jopa heitä, muistan kuinka tuntui pahalta, nytkin tulee se kurja tunne. Kerroin äidille mutta hän ei uskaltanut tai halunnut puuttua. En tiedä tiesivätkö näiden lasten vanhemmat. Eivät ainakaan mitään häiriköitä olleet, ujoja ja pelokkaita enemmänkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oppilaan kiusaaja voi olla myös koulun henkilöstöön kuuluva aikuinen.
Kuka voi puuttua jos opettaja kiusaa oppilasta ?
Vanhempien oikeustajua koettelee erityisesti voimattomuus tapauksissa,
joissa kiusaamista opettajan taholta ei saada loppumaan.
Onko opettajan virkasuoja vahvempi kuin lapsen etu ?
https://yle.fi/a/3-11894786

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu