Ihan mielenkiinnolla kerron uneni teidän ihmeteltäväksi kun tämmöinenkin palsta on keksitty.
Unessa tavallaan heräsin. Huomasin peitolla kärpäsen ja yritin tappaa sen, mutta se lensi pois. Sitten se tuli takaisin siihen peitolle ja niitä taisi olla useampia.
Sitten nousin ja menin keittiöön. Lampun ympärillä pörräsi taas yksi kärpänen. Otin kärpäslätkän ja yritin osua siihen. Se lensi ympäri huonetta kunnes vihdoin osuin siihen ja se putosi lattialle. Sitten se lähti uudestaan lentoon ja tätä tapahtui muutaman kerran ennen kuin veljeni tuli ja hakkas sen lattiaan. Vieläkin se olisi lähtenyt, mutta veljeni piti sitä siivistä lattiaa vasten (kärpänen oli kasvanut n 2cm pitkäksi). Sitten veljeni liiskasi laudan pätkän alle ja siihen se loppui.
Sitä edellisenä yönä näin unta pakettiautosta ja kaveristani joka tanssi kissani kanssa, mutta tän voitte unohtaa. Olen 17v ja taitaa olla hieman vilkas mielikuvitus.
Kärpäsiä unessa
2
6699
Vastaukset
- Cathy
Suuri Suomalainen unikirja kertoo kärpästen unessa kertovan hermostollisista häiriöistä. "Unen voi tulkita niin, että syvä ärtymys ja hermostuneisuus sai kärpästen ilmiasun. Mutta koska ne kuolivat samassa unessa, uni vihjaisi, että ärtymys oli hetkellistä."
Mitenköhän näitä asioita on oikein tutkittu? Kun minut on pari päivää sitten jätetty ja minua suoraan sanottuna v*tuttaa koko asia. Ei koko aikaa vaan aamulla tai illalla kun tunteet on pinnassa.
Kiitoksia tästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 313010
- 951626
- 1271464
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa381306- 821209
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo261099- 541018
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270971MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil230958Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall124937