Kokoomus nyt ehdottaa sähkön huippuhinnan puolittamista

Maakaasu ei yksinomaan määrittäisi sähkön markkinaehtoista spot-hintoja. Kokoomuksen Heikki Vestman on tämän ehdotuksen takana. Muistakaa äänestys on pian!
693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onneksi parempia ehdotuksia tulee hallituspulueiden ulkopuolelta!

Äänestä

Semmoinen on skenario että miljoonalla Suomalaisista on sähkölaskuja joista ei selviä😟

Äänestä

Kyllä kokoomuslaisiltakin voi tulla hyviä esityksiä, mutta ei tämä yksi esitys tee kokoomuksesta parasta tavallisen suomalaisen puoluetta, koska heillä linjana yleensä on, että rahoja pitää ohjata eniten niille, joilla rahaa on jo ennestäänkin eniten!

Äänestä
  • Ihmisiä on niin monenlaisia.

    Jos ihmisillä on sama lähtökohta ja sama tulo koko elämänsä ajan niin osa ihmisistä on kartuttanut varallisuutta ja osa on pistänyt rahansa menemään.
    Sitten eläkkeelle jäädessä kurnutetaan, että tuolla on ja minulla ei.

    Pitäisikö tämän taloudellisesti eläneen rahat ja mahdolliset pääoma ja muut tulot sosialisoida niin, että taas ollaan samassa tilanteessa? On vain käynyt niin, että ei ole rahat menneet sanotaanko hurvitteluun.

    Mutta näinhän siinä tosielämässä käy, Jos olen elänyt säästeliäästi ja ehkä on jotain jäänyt pussinpohjalle, niin vanhuksena ne sitten sosialisoidaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ihmisiä on niin monenlaisia.

    Mitä sinä höpötät? Siis miten sosialisoida jonkun omat säästöt ja sijoitukset? Jo on kokoomuslaisella pahat painajaiset.

    Kukaan ei ole edes ehdottanut sellaista, siihen ei suostuisi edes kommarit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Maakaasu ei yksinomaan määrittäisi sähkön markkinaehtoista spot-hintoja. Kokoomuksen Heikki Vestman on tämän ehdotuksen takana. Muistakaa äänestys on pian!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu