Vaikka asiaa kuinka kääntelee, keskusta on ollut ja on yhä maanviljelijäpuolue. Yhden ammattikunnan etujen ajaminen kaikissa tilanteissa on ollut sen ydinviesti.
Maatalouden suhteen Suomi on ollut eurooppalaisittain hyvin poikkeuksellinen valtio. Tilat ovat olleet onnettoman pieniä ja tehottomia.
Massiivisilla tukiaisilla on keinotekoisesti ylläpidetty haja-asutusta pitkin erämaita. Maataloutta ei ole uudistettu vaan se museoitiin vuosikymmeniksi. Pahin esimerkki tästä on ollut tehoton luomuviljely, jonka ilmastopäästötkin ovat suuremmat kuin nykyaikaiseen teknologiaan ja tieteelliseen tutkimukseen perustuvalla maanviljelyllä.
Nykyään tilojen määrä vähenee hurjaa vauhtia, ja olemme vihdoin etenemässä kohti järkiperäisempää maataloutta. -vs
Tuettua & tehotonta
11
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tilojen määrä väheni edelliseen vuoteen verrattuna 1 078 tilalla, mutta käytössä olevan maatalousmaan eli pellon määrä pysyi ennallaan 2,27 miljoonassa hehtaarissa
Tällä hetkellä noin 45 prosenttia käytössä olevasta maatalousmaasta on nurmikasvituotannossa tai kesannoituna. - Anonyymi
Liian omakohtainen aihe palstan tukisidonnaisille maajusseille.
Eivät pysty muuta kuin vääntämään, realiteetit kun osuvat kohdilleen. - Anonyymi
Maalaisliittolaisilla on demuviha sydänveressä ja harhaisesti kuvittelette että jokainen toimintaanne arvosteleva on sossu tai vähintäänkin viherpunikki.
Voin valistaa teitä tukiasreppanoita että, on iso joukko Isänmaallisesti suuntautuneita porvareita jotka inhoavat kaltaistenne maalaisliittolaisten vuosikymmeniä jatkunutta älyllistä epärehellisyyttä sekä äänestämienne edustajien poliittista suhmurointia.
Sormet syvälle kurkkuun .. te ette ole Isänmaan edun asialla vaatiessanne ylisukupolvista ylläpitoa!- Anonyymi
Kaupunkilaiset harhaisesti kuvittelevat 1. Että kaikki keskustalaiset on maalaisia. 2. Että kaikki maalaiset on keskustalaisia. Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Jos maanviljelijöitä on reilu 3% kansasta ja Keskustan kannatus noin 10%, Se tarkoittaa, että VÄHINTÄÄN 70% keskustalaisista on muita kuin maataloudesta elantonsa saavia. Luultavasti enemmänkin kuin 70%.
- Anonyymi
Emme pysty emmekä kykene argumentoimaan ylettömän suuria tukiamme
- Anonyymi
Olemme riippuvaisia etelän veronmaksajien aimuista. t. Pohjanmaan maajussit
- Anonyymi
Älkää parjatko ikiaikaista elintapaamme jonka muut rahoittavat
- Anonyymi
Paperinpyörittäjät ja muut muka työläiset suut suppuun nyt. Niin mielellämme rahoittaisimme teidänkin elämäntapanne, mutku ei meille jää tuloja niin paljo, että menis veroja, kun tuet on niin piänet.
- Anonyymi
...mahtaakohan tuonkaan kirjoittajalla kasvaa vielä edes parta ...
- Anonyymi
Ei tollolla parta kasva.. pohjalaispoitsuilla kun on keskivertoa kovempi estrogeenituotanto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192651
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861104
- 81064
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799