Kertokaahan kokemuksia premico kodeista. Omani eivät ole niin positiivisia :
Leikki-ikäinen lapsi teloi noin puoli vuotta sitten jalkansa taloyhtiön saunassa. Syynä se että alalauteen laudelaudat olivat irti ja heiluivat minne sattuu.
Asian tiimoilta otettiin viestitse yhteyttä huoltoon ja isännöintiin (Premico). Viestiin liitettiin kuvat ja pyyntö korjauttaa lauteet.
Viestiin ei saatu lainkaan vastausta.
Huollon ukot hakivat n. 4kk tapahtuman jälkeen lauteen pois ja ilmeisesti korjailivat sitä perunamassalla ja pyhällähengellä. Eli eivät korjanneet.
Sama laude aiheutti samalle leikki-ikäiselle uuden tapaturman n kuukausi sitten. Hän löi silmäkulmansa ja sai otsaan kunnon mustelman. Onneksi sain otettua lasta vähän vastaan ettei mennyt lattiaan pää edellä koko painollaan. Asiasta oltiin jälleen kuvien kera yhteydessä isännöintiin. Myös vakuutusyhtiölle ilmoitettiin tapahtunut.
Tällä kertaa isännöinti vastasi ja kertoi ottaneensa asian tiimoilta huoltoon yhteyttä. Ja että laude hoidetaan hetimmiten kuntoon. Ei olla hoidettu.
Silmä jonka lapsi saunassa löi todettiin eilen lähes sokeaksi. Samaa silmää ollaan tutkittu neuvolassa ja lääkärissä karsastusepäilyn vuoksi. Karsastusta ei kuitenkaan ole löydetty.
Eli. Jos nyt lähdemme etsimään vastuussa olevaa vammalle, osoittaa jokainen taho takuulla sormella toinen toistaan syypäänä.
Tunteeko joku lukijoista sattumalta sen verran lakia että osaa kertoa kuinka asiassa kannattaa edetä?
Itse olen sen verran kyynistynyt etten usko kenenkään syyttelyn auttavan ja koko asian jäävän sosiaalisesti ja taloudellisesti vanhempien kontolle.
**Premico on kuulemma kieltänyt huoltoa korjaamasta lauteita kunnolla. **
Premico kokemuksia?
1
705
Vastaukset 1
- Anonyymi
Vammantuottamus, premico vastuuseen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791762
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109923Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo110783En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209674- 133638
- 52601
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä20590Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 37556