Talousarvion 2023 kohokohdat valtuustossa 12.12.202

Anonyymi-ap

Heinolan valtuusto kokoontui eilen käsittelemään ensi vuoden talousarvion. Keskustelussa nousivat esiin muutamat teemat, joista ensimmäinen oli historian siipien havina asian yllä. Yksi toisensa jälkeen valtuustoryhmien puheenvuorot toistivat huomion siitä, että vuodenvaihteen suuri uudistus - sote - merkitsee oleellista muutosta sekä kaupungin palveluissa että taloudessa.

Valtuusto näyttää odottaneen uudistusta voidakseen myöntää velkavetoisen talouden kurssin korjaamisen tarpeen. . Ensimmäiset arvailut kertovat viisastumiseen vaikuttaneen mausoleum mummon poistuminen päätöksenteon keskiöstä ja terveyspalveluiden itsenäisyyydellä ratsastaneen valtuuston kokouksessa puheenjohtajana kompuroineen siirtyminen suurempiin soteympyröihin. Mistä valaistuminen todella johtuu, jää arvailuksi ja toriparlamentin selvitettäväksi.

Talouden todellisuuden valaistuminen kuului kaupunginjohtajan puheenvuorossa sekä valtuustoryhmien yksituumaisesti myöntyessä muutosohjelman laatimiseen. Halusiko valtuusto näin palauttaa talouden tilasta ja korjaustarpeesta kuurolle valtuustolle toistuvasti kertoneen valtuutetun kunnian hyväksyessään yksimielisesti tämän toimenpidealoitteen. Liian kauan on talouden tosiasioiden tunnistaminen, tunnustaminen ja korjaustoimenpiteisiin sitoutuminen kestänyt.

Muutosohjelmaa tukeneessa puheenvuorossa muistutettiin siitä, että kaupunginjohtaja on osaltaan tuonut talouden korjaustarpeen jo usean vuoden ajan. Ilmeistä vaatimattomuutta valtuutettu osoitti jättämällä kertomatta, että hän on yksi "katkerasta kuusikosta" eli Heinolan puolesta ryhmästä. Rymähän on sinnikkäästi tuonut julki talouden tilaa ja vaatinut korjaustoimia jo vuosien ajan.

Talousarvion 2022 ja suunnittelukauden kokonaisuuteen ei keskustelussa nähty tarvetta. Sen sijaan pariin pikkuasiaan uhrattiin paljon ruutia. Tämä voi johtua ainakin kolmesta syystä: valtuutettujen ymmärrys yltää helpommin pieniin asoihin tai asian heikosta valmistelusta tai siitä, että välittömästi palveluihin kohdistuvat asiat ovat valtuutetuille kannatuskysymyksiä. Aika moni valtuutettu näkee kokouksessakin vilahtaneen valtuuston koon pienentämisen uhkana paikalleen.

Kysymys Jyrängon päiväkodin lakkauttamisesta jakoi mielipiteitä ja ilmeisesti myös ainakin demari- ja kokoomusryhmää, vaikka ne vakuuttivatkin tehneensä asiasta yksimielisen päätöksen. Näkemyseroja lakkautuksessa oli sen taloudellisista vaikutuksista, seurauksista lasten ja perheiden hyvinvointiin sekä siitä, miten asia oli valmisteltu. Valmistelun tasoa kuvaa se, että asianomainen viranhaltija ei vastannut hänelle tehtyyn kysymykseen velvoittavasta lasten, vanhempien ja henkilöstön kuulemisesta vaan kertoi, miten kaupunki on asiasta tiedottanut. Hänen mukaansa kaikkia vanhempia tullaan kuulemaan heidän toiveistaan päätöksen jälkeen. Kuulemin enenen päätöstä lienee siten ymmärretty oman äänen kuulemiseksi.

Valtuutetuilla ei näyttänyt olevan halua tai kykyä myöntää, että lasten ja nuorten tarpeisiin sijoittaminen Heinolassa on valettu uusiin seiniin. Kalliisiin seiniin, joita on rakennettu todellisuutta kaksi kertaa suuremmalle oppilasmäärälle.

Tuleville vuosille ennakoitu sopeuttamisohjelma tulee vuoren varmasti supistamaan mahdollisuuksia lasten, nuorten palveluiden ja tietenkin muidenkin toimintojen kehittämiseen.

Ilmoittautuuko moni niistä valtuutetuista, jotka aikanaan jättivät ottamatta huomioon oppilasmäärän ennusteet ja vakuuttivat investointien varmsti tuovan riittävästi uusia oppilaita.

Se, että talousarvion yksi asia nostetaan esiin valtuustokäsittelyssä, näytti närästävän kaupunginjohtajaa ja monia valtuutettuja. Vallalla on pyrkimys viedä päätöksenteko lautakuntiin, infoihin ja muihin kaupunkilaisilta piilossa oleviin tilaisuuksiin ja kabinetteihin. Tämä suuntaus on ollut viimeisimmissä valtuuston kokouksissa vahvasti esillä. Mihin ihmeeseen valtuuston kokouksia tarvitaan, jos näin on.

Vielä pari pientä ilkeyttä:
demarien ryhmäpuheenvuorossa kerrottiin kaupungille jäävän hyvinvoinnin ennalta ehkäisyn....
Hallituksen puheenjohtaja esitti listan kaupungin panostuksista lapsiin ja nuoriin, mutta mikään näistä asioista tuskin lämmittää Jyrängön päiväkodista muualle joutuvia lapsia ja perheitä.....
Onkohan yksityistä palvelutuotantoa edistävällä kokoomuksella jo suunnitelma siitä, miten tarpeettomaksi jäävä päiväkoti hoidetaan yksityiseksi....

Valtuuston kokoukset löytää you tubesta esim. haulla Heinolan kaupunki.

AD

19

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos vaan tulkkauksesta

    • Anonyymi

      Käsiteltiinkö budjetissa mahdollista hankintaa ostaa uusi betoninen ponttoonilaituri Sulkavankosken myllyn rannasta kadonneen tilalle?

      • Anonyymi

        Käsiteltiinkö ?????


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsiteltiinkö ?????

        Valtuuston kokoukset löytää you tubesta esim. haulla Heinolan kaupunki.!!


    • Anonyymi

      Vähän oli sekava kokous, mut kai siinä jotain päätettiinkin.

    • Anonyymi

      Voisko näit jakaa Ituriin?

    • Anonyymi

      Upea analyysi! Tuleeko jatkoa?

    • Anonyymi

      Saisko lisää lämpöä öljymäen kaistoihin? Vielä sutii..

      • Anonyymi

        Ei vielä, tehdään uusi investointi seuraavalla kaudella.


    • Anonyymi

      Tämä demari täti joka eduskuntaan pyrkii puhui itselleen monta ääntä lisää👍 Hyvä, kohta Heinolakin isolla kirkolla edustettuna.

      • Anonyymi

        Kaikenlaisia pyrkyreitä niemennokka täynnä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikenlaisia pyrkyreitä niemennokka täynnä

        Yksinäiset ihmiset tulkaa helluntaiseurakunnan Olkkariin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikenlaisia pyrkyreitä niemennokka täynnä

        Valtuuston kokoukset löytää you tubesta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtuuston kokoukset löytää you tubesta

        Vähän oli sekava kokous !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän oli sekava kokous !

        onko ihmeellistä?


    • Anonyymi

      Sen sijaan pariin pikkuasiaan uhrattiin paljon ruutia.

      • Anonyymi

        Valtuutetuilla ei näyttänyt olevan halua tai kykyä myöntää, että lasten ja nuorten tarpeisiin sijoittaminen Heinolassa on valettu uusiin seiniin. Kalliisiin seiniin, joita on rakennettu todellisuutta kaksi kertaa suuremmalle oppilasmäärälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtuutetuilla ei näyttänyt olevan halua tai kykyä myöntää, että lasten ja nuorten tarpeisiin sijoittaminen Heinolassa on valettu uusiin seiniin. Kalliisiin seiniin, joita on rakennettu todellisuutta kaksi kertaa suuremmalle oppilasmäärälle.

        Valtuuston kokoukset löytää you tubesta esim. haulla Heinolan kaupunki.!!!!


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 319
      4635
    2. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      16
      2236
    3. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      194
      2079
    4. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      107
      1476
    5. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      77
      1363
    6. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      74
      982
    7. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      57
      967
    8. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      2
      909
    9. Martina miehensä kanssa Malediiveilla.

      Miksi täällä puhutaan erosta? Lensivät Dubaista Malediiveilĺe.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      834
    10. Ei lumous lopu koskaan

      Kerran kun tietyt sielut yhdistyvät kunnolla, ei irti pääse koskaan. Vaikka kuinka etsit muista ihmisistä sitä jotain tu
      Ikävä
      59
      756
    Aihe