Sinulle, -75

Vaikket täällä enää kävisikään, kirjoitan nyt silti:
Oikeastaan tuo toinen, "järkevämpi" palsta olisi kai sopivampi tavallaan, mutta kun siellä näköjään kirjoittelee lähinnä joku "hörhö" samoja juttujaan kuukaudesta toiseen.
Niin, sitä olen tässä miettinyt, että onhan sinulla kaikki hyvin? Kun on ollut niin epätavallisen hiljaista toisaalla omien kuulumistesi suhteen. Jostainhan se hiljaisuus kertoo, kai?
Olisi ollut kiva tutustua sinuun paremmin. Olet ollut edelleen mielessäni ja kun en iltaisin saa unta, ajattelen usein sinua. Muistelen niitä lyhyitä kohtaamisiamme sananvaihtoineen. Hmmm..toisaalta käytän sinun olemassaoloasi kyllä ihan hyväksenikin, vain itseni iloksi yksin ollessani...Eihän haittaa, vai joudunko antamaan selonteon? :)
9350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No väännäpä rautalangasta selonteko. Kerrankin.

Äänestä

Raportti olisi kyllä paikallaan ja mukaan havainnegraafit selkeyttämään 😁

Äänestä

Hän voisi kirjoittaa minulle noin. Olisi aika helppo kysyä kuulumisia vaikka LI. Tilannekin on sellainen, että se olisi aika luontevaa eikä missään tilanteessa aiheuta sen suurempia kunnostuksia. Tosin pelkkä kuulumisien kysely ei johda sen kummempaan, lähinnä kuulumisien vaihtoon, mutta jos kiinnostusta on se on neutraali tapa aloittaa juttu.

Jos haluat enemmän, pyydä minut kylään. kun aikaa viettää kahdestaan, asiat kyllä etenee omalla painollaan. 😉 Jos ei kyläily ei johda isompaan, saat ainakin lisää ilon aihetta. 😉

Äänestä
  • Siinä on paljon jo lupailtu

    Äänestä

Siiis TÄÄÄÄH? nimikirjain kelle menee ja mihinpäin maata?

Äänestä
  • Aika etelään..

    Äänestä

Aijaaha. Kivan kuulonen viesti, mutta siis kuuntelet mun tekemiä tallenteita ihan ilmaiseksi, tässä nämä tekijänoikeuslait kyllä nyt pahasti sakkaa. Selontekoa kyllä tarvitaan.

Äänestä
  • Teen kyllä sitäkin joskus, että kuuntelen... Mutta ehkä enemmänkin katselen, koska sitä kaipaan enemmän.
    Tosin oikeastaan tarkoitin muistelemista ja mielikuvituksen käyttämistä jossain tilanteessa.....
    Terv. nimimerkillä Nyt punastuttaa pahasti

    Äänestä

Voi rakkaani. Selonteko on kyl nyt sulla edessä...❤️

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaikket täällä enää kävisikään, kirjoitan nyt silti:
Oikeastaan tuo toinen, "järkevämpi" palsta olisi kai sopivampi tavallaan, mutta kun siellä näköjään kirjoittelee lähinnä joku "hörhö" samoja juttujaan kuukaudesta toiseen.
Niin, sitä olen tässä miettinyt, että onhan sinulla kaikki hyvin? Kun on ollut niin epätavallisen hiljaista toisaalla omien kuulumistesi suhteen. Jostainhan se hiljaisuus kertoo, kai?
Olisi ollut kiva tutustua sinuun paremmin. Olet ollut edelleen mielessäni ja kun en iltaisin saa unta, ajattelen usein sinua. Muistelen niitä lyhyitä kohtaamisiamme sananvaihtoineen. Hmmm..toisaalta käytän sinun olemassaoloasi kyllä ihan hyväksenikin, vain itseni iloksi yksin ollessani...Eihän haittaa, vai joudunko antamaan selonteon? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu