Pullan ostossa

Hei!
Näin viime yönä unta, että olimme mieheni kanssa jossain konditoriassa ostamassa pullaa tiekunnan kokousta varten. Koska olen itse joskus ollut konditoriassa töissä, olin aika kriittinen leivonnaisten suhteen. En luvannut ostaa korvapuusteja, koska meillä oli niitä kotona pakasteessa. Mieheni osti sitten omenarahkapiirakan, joka oli jäässä ja joka oli lohkeillut. Sitten hän lähti jo edeltä autolle ja minä jäin tiskille ja sanoin miesmyyjälle, että minusta tuo piirakka ei oikein ole hyvä hintaansa nähden. Maksoi yli kahdeksan euroa. Myyjä otti jotain ainetta ja korjasi piirakkaa joka olikin sitten paremman näköinen. Lähdin autolle, mutta en löytänyt sitä mistään. Kiersin rakennuksen moneen kertaan, mutta autoa ei löytynyt. Pihalla oli paljon autoja ja kävin kurkistelemassa rekisterinumeroitakin. Oli aika hämärää. Sitten ajattelin soittaa miehelle, mutta huomasin, että minulla oli sekä oma, että hänen puhelin taskussa ja lisäksi auton avaimet. Ajattelin, että mies on mennyt jonnekin lähellä asuvan tuttavan luokse odottelemaan.
Mitähän tällainen uni voisi kertoa?
3141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...niin ja kun olin jo ulkona konditoriasta, huomasin että minulla oli myös korvapuustipussi kädessä. Eli mies oli sittenkin ostanut myös korvapuusteja...

Äänestä

Olisikohan aika teidän pitää keskenänne joku "tielautakunnan kokous" eli sinun keskustella yhdessä miehesi kanssa teidän yhteisen tienne asioista?

Tuntuu siltä, ettet halua miehen tekevän omia ratkaisujaan ("en luvannut ostaa korvapuusteja") Miksi miehesi ei saisi tehdä sitä mitä tahtoo?

Häiritseekö sinua miehesi valinnat, tuntuvatko ne sinusta jäisiltä tai jotenkin lohjenneilta (tai hänen tunteensa sinuun) ???
Pitääkö kaikki saada näyttämään paremmalta (myyjä korjasi piirakkaa paremman näköiseksi)?

Kaikella on hintansa.

Miehesi ehkä kyllästyy, on ovela, et saa häneen yhteyttä? Miksi? Keneen hän turvautuu?

Tulee vain mieleen, auttaisiko keskustelu ja se ettet määräile liiaksi...

Äänestä
  • tulkinnastasi. En ihan tunnista itseäni tuosta, mutta menin peilin eteen...Totta puhuen meillä keskustellaan asioista eikä kumpikaan ole jyrääjätyyppi. Itse olen mieheni suhteen aika hellämielinen, mutta on mulla kyllä hyvä mieskin, ei ole halua eikä tarvettakaan estää häntä elämästä omaa elämäänsä. Ehkä tuo ylemmässä viestiketjussa oleva tulkinta on lähempänä totuutta. Kiitos kuitenkin, on aina hyvä pysähtyä katsomaan näitä asioita ja ainahan sitä on itselläkin parantamisen varaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Alisa kirjoitti:

Hei!
Näin viime yönä unta, että olimme mieheni kanssa jossain konditoriassa ostamassa pullaa tiekunnan kokousta varten. Koska olen itse joskus ollut konditoriassa töissä, olin aika kriittinen leivonnaisten suhteen. En luvannut ostaa korvapuusteja, koska meillä oli niitä kotona pakasteessa. Mieheni osti sitten omenarahkapiirakan, joka oli jäässä ja joka oli lohkeillut. Sitten hän lähti jo edeltä autolle ja minä jäin tiskille ja sanoin miesmyyjälle, että minusta tuo piirakka ei oikein ole hyvä hintaansa nähden. Maksoi yli kahdeksan euroa. Myyjä otti jotain ainetta ja korjasi piirakkaa joka olikin sitten paremman näköinen. Lähdin autolle, mutta en löytänyt sitä mistään. Kiersin rakennuksen moneen kertaan, mutta autoa ei löytynyt. Pihalla oli paljon autoja ja kävin kurkistelemassa rekisterinumeroitakin. Oli aika hämärää. Sitten ajattelin soittaa miehelle, mutta huomasin, että minulla oli sekä oma, että hänen puhelin taskussa ja lisäksi auton avaimet. Ajattelin, että mies on mennyt jonnekin lähellä asuvan tuttavan luokse odottelemaan.
Mitähän tällainen uni voisi kertoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu