Onko kokemuksia kenelläkään Mustanmeren rannalla Romanian ja Bulgarian välisen rajan ylittämisestä? Menemme parin viikon päästä Romanian puolelle lomalle, ja ajatuksena olisi vuokrata auto ja käydä myös Bulgarian puolella. Mutta tuhrautuneeko rajamuodollisuuksiin tuntikaupalla aikaa tms?
Vastaukset 6
- Kimmo
Hei!
Ollaan menossa Romaniaa kiertelemään heinäkuussa. liikumme pääasiassa junalla ja bussilla, mutta auton vuokrauskin houkuttelisi. Kertoisitko kokemuksistasi ja vuokrahinnoista Romaniassa?- MaikkiX
Palaan linjoille, kunhan on Romanian keikka tehty; nyt vasta pakkailemme laukkuja. Taitaa olla niin, että Romanian ja Bulgarian välistä rajaa ei ainakaan yhtenään turistit ylittele, kun kellään ei ole ollut siitä aiheesta tiedonmuruja heittää. Täytyypä sitten mennä itse testaamaan ;-)
- MaikkiX
Niin jäi auto vuokraamatta Romaniassa - siellä ei ollut autovuokraamoja! Constantassa kuulemma piti olla yksi tai kaksi, mutta emme löytäneet. Muutoinkin autonvuokraus oli täysin tuntematon käsite. Kukaan ei tehnyt niin eikä ollut kuullut että kukaan olisi vuokrannut. Höö.
No, liikuimme sujuvasti minibusseilla ja tavallisilla busseilla, no taksitkin ovat tosiaan halpoja, ja junamatka tavallisen kansan 2-luokan sinisellä junalla oli mielenkiintoinen kokemus. Hauska maa, vähän erilainen. Moni asia on tosi halpaa mutta ökyhintojenkaan löytäminen ei ole vaikeaa.
- taxilla
Hei emme ole itse ylittäneet rajaa, mutta viime kesänä siellä ollessamme "pojat" olivat ottaneet taxin (ovat edullisia) ja tehneet tämän reissun
(kaikki oli mennyt hyvin), Oppaat eivät suosittele auton vuokrausta.- Anna
Olen ylittänyt rajan useammankin kerran. Paikallisilla matkatoimistoilla on retkiä Bulgariasta Romaniaan eli kyllä ainakin turistibussit ovat rajoilla joka päiväisiä. Passintarkastukset ym. ovat menneet joka kerta hyvin joutuisasti, ei mitään liikoja odotteluja. Näin siis ryhmämatkalla, helppoa ja nopeaa on ollut.
- Romaniasta
Vastaus on kysyjälle myöhässä, mutta ehkä jollekin toiselle jotain tietoa.
Kymmenisen minuuttia meni viime syksynä rajanylitykseen Bulgariasta Romanian puolelle.
Hymyttömiä ja tiukannäköisiä olivat äijät rajalla, mutta ei ongelmia. Tietulleja oli Romanian puolella ja Karpaateilla liikenne hirveää. Kuilumaiset, mutkikkaat kapeat tiet ja keskeytymättömät rekkajonot jyräävät molempiin suuntiin tehden ohituksia vaikka näkyvyyttä ja tilaa on NOLLA.
Kauhusta jäykkänä istuin henkilöautossa peläten viimeisen hetkeni tulleen milloin vain.
Romaniaa haluan nähdä uudestaankin, mutta kiertoteitä. Ei teitä, jotka vievät Länsi-Euroopan suunnasta satamaan, Constantaan.
Tosin rekat tulivat Unkarista ja Ukrainasta.
Josko se on L- Eurooppaa...?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686