Kuinka paljon olet ottanut selvää kaivattusi taustoista jne.?
Ikävän selvitys
Anonyymi-ap
571263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Meilläpäin ei tuolla tavalla toimita. Otamme avosylin ilman ennakkoluuloja vastaan ja jos huomataan mätää, se on sitten eri juttu.
Oikein
Sen mitä netistä lukenut
Mahotomasti
Koen uteliaisuuden vastenmieliseksi. Ja siksi en selvittele taustameriittejä tmv.
Oikein
Samoin.
Yksi vastenmielisimmistä ihmisistä, jonka olen eläessäni tavannut, aina penkoi ja selvitytti asioita ties mistä (laillisesti/laittomasti??), esimerkiksi koki oikeudekseen penkoa tuttavani vanhemman sukulaisen taloudellista tilannetta ja sitten menee itsetyytyväinen virne rumalla sammakonnaamallaan esittämään asiaa heille - kuin olisi kyse läheisestäkin ihmissuhteesta ja hänelle kuuluvista asioista... tai että se tekisi ihmissuhteesta jotenkin läheisen, että joku iljetys tunkeutuu asioihin, jotka eivät hänelle ensinnäkään kuulu. Ei hänestä pidä yksikään, joiden asioita on lähtenyt laittomasti (??) penkomaan.
Ei se, jos jolla aspergerilla on sosiaaliset taidot NOLLA, mutta tuollaisilla turhilla penkojilla ne ovat jo pitkälti pakkasen puolella. Ja luulevat saavansa jotakin olematonta valtaa tuollaisen kautta, kun "fiksuudella" eivät sellaista voikaan saada.
Jonkun verran mitä miehestä tiedän. Tai mitä hänellä lukee julkisesti kaikkialla. En muuta.
Voi vttu kaivattu ja kaivattu, hoitoon mars mars! Kenenkään asiat ei sulle kuulu, kaivele omia asioitasi!
En ole tehnyt mitään selvitystöitä. Toivon, että joskus kertoisi itsestään.
En tiedä edes syntymäpäiväänsä.
Taas tää psykoilu alko. Ja kaikki vain siksi että tunkeilija tuli kaipaamaan miestä.
Mikä tunkeilija ja missä? Täälläpä tietenkin. Taasko sinä noin huonona?
Melko paljon tiedän. Nähtyä ja kuultua.
Kuulopuheita!? Älä nyt oikeesti, ethän?!
Kaikki tietää niiden katteen! 😂
Hyvin on paikkansa puheet pitäneet.
Koska miehet ei koskaan kerro kalajuttuja
Harvoin kukaan kehuu ketään..Kokemuksesta tiedän ettei voi luottaa puheisiin..
Älä nyt noin pessimistinen ole! Hienoja on ihmiset! Meilläpäin ainakin.
tyhmä kuin teemu.... mutta itsxeäni oikexti ilahdfuttikin kun hammasjutuista eli pitäisi niitä korjata ja ääni oli mukava soittajalla :D:D Naise3lla tai siisd tytöllä :;F:;D
Ei se nyt niin tyhmä kun teemu ole.
Olen selvittänyt kaipauksen kohdetta, lukemalla Raamattua.
Kirjoitettu on.nainen, mikä on kuolemaakin katkerampi. Jumalalle mieluinen välttää
Ole rauhassa, Jeesus Kristus on Kuningas.
https://m.youtube.com/watch?v=PfpEefKiG2I
🔥🔥https://www.youtube.com/live/57bbvgVH4aI?feature=share🔥🔥🔥
No huh huh. Toi ei tee varmastikaan hyvää sinulle. Kannattaa pysyä loitolla. Kyllä sulle joku martta vielä löytyy :)
Haloo, niin mikä ei tee hyvää ja kenelle?
Salainen agentti selvittää kaikki, verovirasto julkaisee tietoa vapaasti.
Mitäpä sillä tiedolla loppujen lopuksi tekee. Ei mitään.
Tiedän sen mitä hän on itse kertonut ja mitä rekistelinumeron perusteella saa selville hänestä. Muuta en tiedä.
En mitään. Jos kohdataan niin kertoo itse mitä haluaa. Jos tunteet ovat molemminpuolisia minulle ratkaisee yhteinen tulevaisuus ja nykyhetki.
Hienosti vastattu 👍
Olen varmaan liian rikkinäinen ja arka hänelle, enkä tykkää puhua asioistani kun ne eivät kiinnosta edes minua itseäni. En halua urkkia tietoa hänestä. Mieheltä naiselle.
Onpa harmi. Jospa jokin alkaisi kiinnostaa.
Kaivattu ja kaivattu, voi prkele.
Googled and cross-checked, private eye pursuits next. :)
Hyppää monttuun
😘😘😊
Luotan siihen, mitä hän, n on itsestään kertonut. Se onkin sitten kaikki. Hän myös tietää minusta kaiken.
Niinpä nii, eiköhän noinkin pitäisi mennä muulla tavalla, toki voi vähän etsiä, mut ei noin tonkimalla.
Kaiken selvittänyt ja poliisille juorunnut
Rikoksetkin selvittänyt
Elämä on opettanut, että ihmiset on valheellisia ja koskaan ei kannata olla liian sinisilmäinen.
Mulle on ihan se ja sama mitä tuttava tai kaveri on ns. Miehiään. Eikä mua vielä pelkkä ihastuskaan saa reagoimaan.
Mutta jos joku mies pyrkii mun kanssa lähisuhteeseen ja mulle tulee vähänkään olo et tää tyyppi on mua kohtaan nyt epärehellinen, niin kyllä mä pyrin selvittää mm. Rikostaustat ja onko taipumusta väkivaltaisuuteen.
Mulla on ns. Suhteita joiden kautta saan virallista tietä selville paljon. Tuttuja töis sellasissa viroissa.
Mulla on myöskin tuttavia jotka pystyy tonkiin asioita epävirallisia teitä. Jotain hyötyä siitäkin et on ollu huostaanotettuna ja kytköksiä on vähän sitä kautta viranomaisiin sekä ns. Alamaailman heppuihin.
Mä koen niin että aivan sama mitä kukakin tekee, jos ei pyri mun privaatti elämään, arkeeni, kotiini, iholleni ja pöksyihini.
Siinä kulkee raja, jossa alan reagoimaan jos haistan palaneen käryä.
Tullu vastaan semmosiakin vempuloita rikosrekistereineen ja kärjessä rekistereissä väkivaltarikokset ja surullisen usein ex-tyttöystäviin kohdistettuna et en kyl jää toimettomaks vaan käytän menneisyyteni kytköksiä laillisiin ja laittomiin teihin millä kaivan totuuden esiin. Suojelen itseäni, elämääni ja kotiani vääränlaisilta tunkeutujilta
T: Karoliina
Sinä olet niin paljon palstalla. että tuskin ehdit muita tavata
Taustoista voi ottaa selvää käytännössä tasan yhteystietojen verran, muu on epänormaalia ja tekosyy törylle. Hyi
No siis entinen kaivattu sekoitti faktaa ja fiktiota niin paljon ja usein että pitihän sitä pikkuisen tarkistella.
Enhän mä sitä tiennyt ettei hän halua mitään vakavaa kun puhui kuitenkin aivan muuta, jos oisin tiennyt totuuden niin en ois vaivautunut.
Suurin oppi tästä oli se että mä luotan nyt täysin omaan intuitiooni
Kuka tuommoisen vakoojan haluaa? Saa jatkossakin tyytyä selvittämään muualta kuin suoraa kysymällä.
Minua ei ole sitten rokotettu koronavirusta vastaan. Naiselle tiedoksi. Enkä aio rokottautua. En luota viranomaisiin tässä asiassa. Poliitikot ovat todella epäluotettavia, puhuvat hyvin harvoin totta. Lääkäritkin ovat politiikalle alttiita, jos joku ei usko niin ei tarvitse sanoa kuin:"Josef Mengele". Lääkärit ja hoitajatkin äänestävät vaaleissa.
Okei ei se mitään. Miten sinun annetaan olla töissä ilman rokotusta?
Kavereilta saa kaikkein luotettavimmin mahdollisimman epäluotettavan epäluotettavat lausekkeet. Älkää kokeilko.
Tuo on totta. Kaverit on vaan katellisii.
Itselläni yksi nettideitti haki kaiken tiedon netistä minusta, perheestäni ja muista sukulaisistani. Todella ikävää, ei tullut seuraavaa tapaamista, koska minusta ei ole asiallista, että etukäteen pengotaan kaikki mahdollinen.
Eiköhän se riitä mitä itse itsestään julki tuo eli kertoo? En tiedä pitäiskö sitä hirveästi mitään penkoa. Aika turhauttavaa tonkia kenenkään olemisia jne.
Tämä vaan ajatuksena aiheeseen. En nyt kaipaile itse ketään tällä erää, vaikka luen ja kommentoinkin täällä.
Sen verran pitää luottaa omaan ihmistuntemukseen ja intuitioon ettei ole tullut valinneeksi huonoimmasta päästä ainakaan, siis omalta kannaltaan. Ja paljolta välttyy jo kun ei ole niin liehittelyn perään kun ne pahimmat nuljaskat karsiutuu jo ensimetreillä. Että antaa ajan selvittää mistä hänet sitten on loppujen lopuksi tehtykään.
Paljonpa säkin tiedät.
Selvittäkää nyt ensin omien mahdollisuuksienne taustat.
En ole. Osoitteen jouduin googlaamaan ihan luvallisella asialla.
Tarot korteilla selvitin kaikki ja vielä tulevankin.
En ole vielä löytänyt sellaista johon olisin tykästynyt.
Mahdollisuuksien ja kuulopuheiden mukaisesti päätellyt, että nyt on jotain.