Hei,
onko teillä muilla tällaista kokemusta: raskaus on sujunut hyvin, olen nyt rv 29 alussa ja maha on kasvanut kovasti. Minulla on ollut kaikenlaista vaivaa (närästys, ummetus yms.) mutta ei mitään erityistä, paitsi nyt sokeriarvot ovat heitelleet liikaa ja olen menossa äitiyspolille kontrolliin niistä. Nyt on ihan viime aikoina iskenyt tosi voimakas pelko siitä, että vauvalle sattuu jotain, ettei hän voikaan hyvin masussa. RAskauden alkuajan olin rauhallinen, nyt huomaan usein murehtivani, että mitä jos sattuu jotain... Ja esim. viikonloppuna kun tuntui tosi vähän liikkeitä (yleensä vauva potkii iltaisin kovasti), olin tosi murheissani ja pois tolaltani, kunnes sitten illalla mies laski liikkeitä ja tuli yli 10 liikettä puolessa tunnissa eli enemmän kuin liikelaskenta vaatii.
Oletteko te muut murehtineet tässä vaiheessa liikaa? En edes tiedä, mitä murehdin, kai sitä, että voiko vauva hyvin. Ja pelkään, että vaikka on näin pitkälle päästy, että hänelle sattuu jotain. Onko tällaiset tuntemukset tuttuja muille odottajille? Odotan esikoista eli minulla ei ole ennestään kokemusta siitä mikä on normaali tuntemus ja mikä ei...
Kiitos kommentoijille, olisi hienoa kuulla muiden kokemuksia!
onko teillä muilla tällaista kokemusta: raskaus on sujunut hyvin, olen nyt rv 29 alussa ja maha on kasvanut kovasti. Minulla on ollut kaikenlaista vaivaa (närästys, ummetus yms.) mutta ei mitään erityistä, paitsi nyt sokeriarvot ovat heitelleet liikaa ja olen menossa äitiyspolille kontrolliin niistä. Nyt on ihan viime aikoina iskenyt tosi voimakas pelko siitä, että vauvalle sattuu jotain, ettei hän voikaan hyvin masussa. RAskauden alkuajan olin rauhallinen, nyt huomaan usein murehtivani, että mitä jos sattuu jotain... Ja esim. viikonloppuna kun tuntui tosi vähän liikkeitä (yleensä vauva potkii iltaisin kovasti), olin tosi murheissani ja pois tolaltani, kunnes sitten illalla mies laski liikkeitä ja tuli yli 10 liikettä puolessa tunnissa eli enemmän kuin liikelaskenta vaatii.
Oletteko te muut murehtineet tässä vaiheessa liikaa? En edes tiedä, mitä murehdin, kai sitä, että voiko vauva hyvin. Ja pelkään, että vaikka on näin pitkälle päästy, että hänelle sattuu jotain. Onko tällaiset tuntemukset tuttuja muille odottajille? Odotan esikoista eli minulla ei ole ennestään kokemusta siitä mikä on normaali tuntemus ja mikä ei...
Kiitos kommentoijille, olisi hienoa kuulla muiden kokemuksia!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi kuule tutulta kuulostaa! Mulla on nyt synnytyksestä kulunut 2.5 vuotta ja muistan kuinka usein pelkäsin että vauvalle voisi sattua jotakin. Ennen jokaista neuvolakäyntiä jännitin, kuuluvatko sydänäänet vielä. Koko raskaus sujui hyvin ja syntyi terve vauva. Raskausaika ei ollut minulle kovin miellyttävä aika, oli vaikea rentoutua pelolta. Seuraavan raskauden voisin ehkä ottaa jo vähän rennommin. Kaiken lisäksi olen itse kätilöopiskelija. Onko sulla joku läheinen,mies, äiti tms jolle voit purkaa pelkoasi? yksin ollessa pelot vain suurenevat,toinen ihminen voi aina tuoda asiaan objektiivisempaa näkökulmaa. Sokeriarvot nousevat usein raskauden aikana, vauva varmaan voi ihan hyvin! Joskus ne nousevat, vaikkei mitään syytä loppuen lopuksi löydettäisikään. Sulla on jo niin paljon viikkojakin että pahin on jo ohitse! Vauvan liikkeet kertovat aika hyvin vauvan voinnista, jos sinua epäilyttää, ota yhteys äitiyspolille! Voit ainakin keskustella heidän kanssan, vaikkei syytä olsikaan välttämättä tulla tutkimuksiin! Se voi hieman rauhoittaa! ONNEA JA ILOA ODOTUKSEEN!
Jotenkin helpottaa kuulla, että muillakin ollut samoja tuntemuksia. Pystyn kyllä juttelemaan miehen kanssa, hän on tunnustellut liikkeitä ja etsinyt mulle tietoja netistä ja kyllä kuuntelee, mutta ehkä minua eniten auttaisi kuitenkin jutella jonkun äidin kanssa, joka on kokenut itse saman. Olen jutellut äitini kanssa, hän kuuntelee, mutta hänen raskaudestaan on niin kauan, ettei muista kaikkea :-)
Murehdin myös paljon. Puoli vuotta aiemmin oli veljeni saanut sairaan lapsen, joten pelkäsin sitä. Maksa-arvot oli koholla, ja olin todella huonossa kunnossa. Sairaalassa maatessani oli hirveän paljon aikaa asioita miettiä.
Toisessa raskaudessa en enää niin paljon asioita miettinyt, siitä piti kyllä huolta jo aikaisempi lapsikin.
Uskon, että nuo pelot ovat osa naisen äitiyteen kasvamista, ja ihan normaaleja. On kuitenkin yritettävä pitää huolta siitä, että ne eivät hallitse elämää kokonaan.
Loppujen lopuksi elämä on arvaamatonta. Vaarat ja pelonaiheet eivät lopu lapsen syntymään, mutta on asioita joille ei kertakaikkiaan voi mitään.
Ja itseasiassa ei sairaan lapsen syntymä ole mikään maailmanloppu, vaan se voi olla myös portti uudenlaiseen elämään. Työssäni näen, että esimerkiksi kehitysvammaisen lapsi antaa paljon, ja tekee elämää rikkaammaksi.
Nauti loppuraskaudestasi, jos vain pystyt. Juttele peloistasi äläkä jää murehtimaan. Hyvää keväänjatkoa!!
toi sanonta, että vammainen lapsi tekee elämän rikkaaksi! Mä en voi mitenkään kuvitella kuin se voi niin olla, ettei sit terve lapsi vai tee?
Tottakai on kamalan surullista, että joskus syntyy vammaisia lapsia ja siihen on sit sopeuduttava, mut miks pitää aina sanoo, että elämä on rikasta vammaisen kanssa. Kyllä mua ainakin ottais sairaasti pattiin jos vammainen lapsi olis itelle syntynyt, ihan voin avoimesti myöntää! Suvussamme on yksi autistinen poika ja voin kyllä vakuuttaa, että elämä on vanhemmillaan todella vaikeaa!!! Ei millään pahalla kenellekään!
Minä en oikeastaan osaa edes murehtia mitään sairautta tai muuta, en ole koskaan puhunut tätä "kun tulisi terve lapsi" lausetta mitä paljon kuulee. Minulla on itselläni astma ja allergiat, kroonisia vaivoja, jotka molemmat vaikuttavat elämääni päivittäin. Mutta muunlaisesta elämästä minä en tiedä, nämä vaivat ovat olleet minulla aina olen olen ihan tyytyväinen ja onnellinen elämässäni.
Tämä minun murehtimiseni viikonloppuna oli jotenkin sellaista, että pelkäsin, että vauva ei selviä, että hän kuristuu napanuoraan tai jotain, ettei vauva selviä hengissä. En tiedä miksi pelkään juuri tuota, ei aavistustakaan mistä tuo pelko tuli. Se alkaa helpottaa nyt tällä kirjoittamisella...
Totta, tämä on varmaasti normaalia, mutta yritän jotenkin saada tätä olotilaa purettua niin, että pääsisin takaisin "omaan tavallisempaan olotilaan"... tämä juttelu aiheesta auttaa siihen yllättävän paljon. Minua juuri muistutti yksi työkaveri, että sitten myöhemmin murehdit vauvan vointia ja sitä, miten hän pärjää kerhossa tai hoidossa tai koulussa tai pyörällä ajaessa jne... eli ainahan on jotain, mitä äiti voi lapsensa olosta ja asioista murehtia. Niinhän se minunkin äitini nyt miettii, miten minä esikoista odottaessa jaksan...
Kiitos kommenteista!
Minäkin odotan esikoistani. Tämä lapsi ei todellakaan ole mikään "itsestäänselvyys", luulin etten voisi tulla raskaaksi ilman hedelmöityshoitoja, mutta luonto päättikin toisin. Varmaan mm. tuosta seikasta johtuen, että lapsen tulo ei ollut todellakaan itsestään selvää, olen koko raskausajan ollut enemmän tai vähemmän huolissani milloin mistäkin. Ihan alussa pelkäsin keskenmenoa, ja olen murehtinut minäkin sitä miksi vauva ei aina liiku paljon (on ollut päiviä että ei ole liikkunut kuin pari kertaa), välillä olen vahingossa syönyt jotain raskaana olevalle kiellettyä ruokaa ja pelännyt saaneeni listerian tai toksoplasman jne jne jne... Työskentelen ammatikseni kehitysvammaisten ihmisten parissa, ja sekään ei murheitani ole vähentänyt, kun näkee sillä saralla kaikenlaista ja kun tietää mitkä 1000 eri asiaa suurinpiirtein voi kehitysvammaisuutta aiheuttaa missäkin sikiön tai lapsen kehitysvaiheessa jne. Onneksi mieheni on ns. jalat maassa-tyyppiä, ja saanut aina taottua minulle järkeä päähän eri asioissa. :)
Vasta viime viikkojen aikana olen uskaltanut alkaa kunnolla nauttiakin raskaudestani, enää en niin pelkää ja stressaa. Nyt rv 38 1.
vaikkei syytä murehtimisiin olisikaan. Raskausaikana murehtii vauvan hyvinvointia siellä masussa, sitten tulevaa synnytystä meneekö kaikki hyvin, sitten murehtii synytymän jälkeen että entäs jos vauvalle tapahtuu jotain muusta perheestä puhumattakaan. Ei noille peloille voi itse mitään, täytyisi käydä lobotomialeikkauksessa ettei niitä mietiskelisi.
Itse pelkään ja mietin harva se päivä että entäs jos tuolle vauvalle tapahtuu jotain, tänäänkin eksyin puolihuolimattomasti kätkytkuolema-sivuille ja siitäkös on lanttu ollut taas ihan sekaisin ja itku herkässä, tuntuu että hulluko sitä on kun täytyy oikein provosoida itseään ja lietsoa päähänsä kaikenmaailman pelkoja ja panikointia!
Kyllä ne on nuo hormonit mitkä vieläkin jyllää ja pistävät tuonne pääkoppaan kaikenlaista, mutta ihan normaaliahan se on! Vaikka sanonkin sinulle että kyllä, murehdit nyt ihan turhaan niin ei se silti mitään auta, murehdit kuitenkin ja kun lopetat murehtimasta niin on jo uusi murhe mielessä. Se on tätä äitiyttä sekin! Jaksamista sinulle ja meille kaikille äippäliineille!
Samassa veneessä mennään... raskaus menee varmaan kesken alkumetreillä... tai sit se kuristuu napanuoraan... tai sit tulee itse syötyä jotain, johon se kuolee... tai touhuaa liikaa ja taas se kuolee... tai nukkuu väärässä asennossa, että napanuora on jossain puristuksissa ja taas se kuolee.... ihan hullua, mutta eipä näistä ajatuksista tahdo päästä pois, vaikkei näillä ajatuksilla mihinkään voi vaikuttaa. Voi kun sitä osaisi vain nauttia ja olla onnellinen raskaudesta... Luulen, että jokainen raskaana oleva käy läpi näitä samoja tuntemuksia. Jos yhtään lohduttaa, niin todennäköisyys sille, että nyt vielä joku menee pieleen, niin on itse asiassa erittäin pieni. Et eipä muuta kuin tsemppiä ja voimia!
Kyllä mulla velloi koko raskausajan pelko siitä että menee kesken tai että vauvalle sattuu jotakin.Aina välillä nuo ajatukset saivat yliotteen ja sitten itkin monta tuntia putkeen.No mun vauveli on nyt 10kk ja yhä edelleen aina välillä iskee pieni pelkotila että entä jos jotain sattuu ja siitä tulee niin ahdistava olo, kun pientään niin rakastaa.
Ja minun tyttö oli vastasyntyneestä asti sellainen että nukkui öisin aina 5tuntia putkeen ellei enemmänkin ja kun heräsin itse syvästä unestani olin ihan paniikissa, kun vauva ei ole herännyt syömään.Pinnasängyn luo kun menin kuului tasainen tuhina sängystä aina :)
Onnea tulevan vauvasi johdosta ja hyvää kesän alkua!