Taasko se raiskaajien hyysäys alkoi?

Anonyymi-ap

"TURUN hovioikeus on lieventänyt viisivuotiaan tytön raiskauksesta tuomitun 33-vuotiaan miehen rangaistusta. Mies istuu vankeudessa neljän vuoden sijaan kolme ja puoli vuotta."

Niinkin nuoren kuin 5 vuotiaan raiskaamisesta tuomion tulisi aina olla lain mukainen maksimi. Raiskaaja on maahanmuuttaja, joten kaipa niin sanottu työvoimapula on tuon järjettömän lievennyspäätöksen takana.

Ja sitten kun tuomio on lusittu samana päivänä mulkeron tulisi olla hilut ranteissa ja poliisin saattamana mukana lentokoneessa takaisin sinne mistä on tänne tullut. Tuo tietenkin sillä rajoituksella että se samalle lennolle osuneille vihreän liiton edustajille sopii.

7

1381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todellisuudessa kyseinen raiskaaja on vankilassa 15 kuukautta, eli 1 v. 3 kk. Edellytyksenä on, että hän ei ole ollut vankeudessa viimeisen 5 v:n aikana, jolloin hän on ensikertalainen rikoksentekijä ja istuu puolet ja , ettei hän heittäydy vankilassa hankalaksi, jolloin hän pääsee 6 kk ennen tuomion päättymistä valvottuun koevapauteen.
      Enimmäisrangaistus olisi 10 vuotta, mutta onko kukaan kuullut, että sellainen olisi Suomessa joskus raiskaajalle tuomittu ?
      Tyypillinen esimerkki Suomen liberaalista kriminaalipolitiikasta. Maksimirangaistus 10 vuotta, istuu 1 v. 3 kk.

      • Anonyymi

        Törkeän lapsen raiskauksen maksimi on 12 vuotta,minimi 4 vuotta.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      USA:ssa jo 23 vuoden tuomion aikuisten naisten raiskaamisesta saanut elokuvamoguli on saamassa tuon tuomion päälle vielä toisen 24 vuoden tuomion.

      Suomessa 5 vuotiaan raiskanneen jo muutenkin liian lyhyttä tuomiota lyhennettiin lasten raikaajille niin suopeassa hovioikeudessa entisestään.

      Kysymys kuuluu kumman noista kahdesta voisi olettaa jatkavan ennenmin hauskoja harrastuksiaan tuon USAn raiskaajan vaiko tuon Suomessa hovioikeuden niin niin lutustelevan suopeuden kohteeksi päässeen moniosaavan kulttuurin rikastajan?

      • Anonyymi

        Jonkun pitäisi julkaista minkä nimiset tuomarit olivat lyhentämässä hovioikeudessa tätä tuomiota.


    • Anonyymi

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍

      😍 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

      🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      275
      3435
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      105
      1746
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      238
      1413
    4. 74
      1346
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      65
      1243
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1107
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1099
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1001
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      907
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      18
      873
    Aihe