Kun sitä oli 14 vuotias, seurustelin "vakavasti" ekaa kertaa, sitä ajatteli olevansa todella aikuinen ja rakastunut.
Kyllähän siinä sitten kävi niin, että sydänsuruja sain ja ne kestivätkin suhteellisen kauan, vieläkin hieman kirpaisee kun ajattelen ja tästä on jo monia vuosia.
Nyt olenkin seurustellut pari vuotta avomieheni kanssa, ja tänäkin päivänä rakkaus saa minut ihmettelemään. Olen vasta nyt tajunnut, mitä rakkaus tosiaan on, eikä se oo niitä vaaleenpunasia unelmia, joita niin moni nuori näkee. Se on todellista elämää yhdessä, eikä ruusuilla tanssimista.
Ja tähän haluan vielä lisätä, etten vieläkään täysin ymmärrä kaikkea. ;) Rakkaus on oikullinen.
Minua itseäni ainakin, täytyy myöntää, alkaa aina välillä ärsyttää ne ihmiset, jotka 13 vuotiaina tulee paasaamaan rakkaudesta, sillä olen itse aivan varma, ettei se ole todellista, ei oikeaa rakkautta. Sitä sanaa käytetään täälläkin liian heppoisin perustein.
Kyllähän siinä sitten kävi niin, että sydänsuruja sain ja ne kestivätkin suhteellisen kauan, vieläkin hieman kirpaisee kun ajattelen ja tästä on jo monia vuosia.
Nyt olenkin seurustellut pari vuotta avomieheni kanssa, ja tänäkin päivänä rakkaus saa minut ihmettelemään. Olen vasta nyt tajunnut, mitä rakkaus tosiaan on, eikä se oo niitä vaaleenpunasia unelmia, joita niin moni nuori näkee. Se on todellista elämää yhdessä, eikä ruusuilla tanssimista.
Ja tähän haluan vielä lisätä, etten vieläkään täysin ymmärrä kaikkea. ;) Rakkaus on oikullinen.
Minua itseäni ainakin, täytyy myöntää, alkaa aina välillä ärsyttää ne ihmiset, jotka 13 vuotiaina tulee paasaamaan rakkaudesta, sillä olen itse aivan varma, ettei se ole todellista, ei oikeaa rakkautta. Sitä sanaa käytetään täälläkin liian heppoisin perustein.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Tullaan varmaan saamaan aikas paljon kritiikkiä "rakastuneilta" teineiltä :D Mutta se mitä samoit on täysin totta. Nuoret käyttävät ja hokevat "minä rakastan"-lausetta ihan liikaa ja heppoisin perusteluin. Tosiasiahan on, että ei voi tietää mitä rakkaus todella on, ennenkuin on kasvanut vähän ja saanut elämänkokemusta. Vasta silloin oppii tietämään mitä arvostaa, elämältä ja kumppanilta. Tosin joitan harvoja poikkeuksia kyllä löytyy.
Se mitä teinit tuntevat on syvää välittämistä, sanottaisko ihastuksen ja rakkauden välillä. Osasyy tähän on varmaankin kaiken maailman hömppäelokuvat amerikasta. Siellä mies ja nainen tapaavat, tutustuvat toisiinsa ja vannovat rakkauttaan viikon tuntemisen jälkeen (esim. Pretty Woman).
Mutta kyllä mä teinejä ymmärrän. Kun he tuntevat jotain voimakasta, heillä ei ole vielä mitään mihin verrata sitä, joten he olettavat olevansa rakastuneita. Tässä tuleekin esille se, miks vanhemmat sanovat ettei nuoret tiedä mitä rakkaus todella on.
Mutta niille teineille se niiden rakkaus on rakkautta ja se on niille oikeeta.Ei niitten edes tarvii vielä tietää jotain aikuisten rakkaudesta niin ihan hyvä että niillä on oma rakkaus.
Jos kukaan tajuaa mitä koitan selittää.
Tuskin tajuaa.
olen nii nteini ja en tajuu mitää.
takkkutukka... minä ymmärrän (tai ainakin luulen niin.. ;)), ja olen kanssasi samaa mieltä. Se on sitä teinien rakkautta, eikä niiden tarvii vielä tajuta jotain aikuisten rakkaudesta.
Tätä "teinien rakkautta" pitäisi mielestäni kutsua ihastukseksi tai välittämiseksi.
Tuokin vain mielipide monien joukossa.
Vanja
Sinänsä se ei ole mielipidettä, sillä rakkaus on oikeasti ns. määritelty isommaksi mitä nämä pikkuiset toitottavat.
Eli kuten aikaisemmin sanottu, teineille se on rakkautta. Heille se riittää, ja se on jo iso tunne.
Ja toisaalta se, että esimerkiksi minun ikäisenä (olen 15) voin sanoa tuntevani olevani rakastunut. Se on oikeaa nyt, ehkä tunne sitten kasvaa tai katoaa, mutta se on se mitä nyt elän. Mitä nyt tunnen. Ja minulle se on jo paljon.
Rupesin muuten miettimään, mitä tietosanakirja sanoo rakkaudesta?
- Itse määrittäisin sen lähinnä välittämiseksi, suruksi. Minusta se on sitä, että ollaan alituisesti huolissaan toisesta, että tietää toisenkin välittävän. Että pystyy puhumaan vapaasti, voi olla luonnollinen. Että toinen saa hermonpäät kihelmöimään ja vatsassa on niin kutsuttuja perhosia vain siitäkin, että ajattelee toista, saatikka sitten siitä että on toisen lähellä. Että muistaa toisen kasvot nopeasti häntä ajatellessaan, hänen sanat jäävät mieleen ja voisi viettää ikuisuuden hänen lähellään.
Mutta minusta myös arkipäivän työt kuuluvat rakkauteen. Että se on myös tasapuolista tehtävien jakoa, kykyä tulla toimeen samassa taloudessa. Että pystyy purkamaan tunteensa, jopa riitelemään kovasti ilman että tarvitsee pelätä tulevansa jätetyksi tai hylätyksi. Ettei pelkää luottamuksen menetystä.
Näin minä siis pää piirteittäin sen määrittelen.
Muilla mielipiteitä?
Maya sinun kantasi olisi mielenkiintoista kuulla, vastaat aika terävästi näihin :)
Vanja
Itse olen tällä hetkellä täyttämässä 18vuotta (viikon päästä) ja se on totta, että silloin nuorempana se tuntui rakkaudelta, siltä rakkaudelta mitä toitotetaan joka paikassa. Mutta nyt.. Tunne on jotain niin erilaista. Jotain paljon suurempaa, halua viettää loppuelämänsä toisen rinnalla.
Miulle rakkaus miun miestä kohtaan on.. Sitä, että ollaan rehellisiä, ollaan tasavertaisia yhdessä. Ollaan heikompia yksin ja vahvempia yhdessä. Nähdään sydämessämme vain toisemme. Osataan elää arjessa yhdessä senkin jälkeen, kun ensihuuma on hävinnyt.
Osataan nauttia toisesta ensihuuman jälkeen, eikä kyllästytä koskaan. Jos kyllästytään, keksitään uusia juttuja joilla mielenkiinto säilyy. Keskustellaan tunteista reilusti heti kun se tulee aiheelliseksi.
Tosiaan puhdistetaan sitä ilmaa jos se on tarpeellista, vaikka sitten välillä riitelemällä, mutta osataan antaa anteeksi.
Toisen näkeminen saa hyvälle tuulelle, hymyilemään. Sydän tuntuu pakahtuvan kaikista niistä ihanan isoista tunteista, jotka rakas siussa saa aikaan, oot onnellinen että saat olla siinä. Osaat elää omaakin elämääsi, vaikka se sinänsä onkin yhteinen.
Oot iloinen tehdessäs arkiaskareita kultas kanssa ja iloinen pienistä arjen suloisuuksista. Osaat ottaa kaiken irti yhteisestä ajasta, osaat nauttia lähelläolosta ja tunnet, että tätä sie haluut tehdä koko loppuelämäs ajan. Haluut kulkee hänen vierellä.
Tuota se miulle on, ja paljon muuta. Vähän sekavaa. Miulle se on lähinnä asia, jota en osaa sanoin kuvailla. :)
Vielä: Nukahdat onnellisena joka ilta rakkaasi viereen tietoisena siitä, että aamulla saat ensimmäiseksi nähdä ihanimman ihmisen maailmassa. Tiedät, ettei hän koskaan lähde pois.
Plaa, mie alan paasaamaan ja herkistelemään vissiin. :^)
Eli samaa kuin minulle. Onnen tunnetta kai. Kaipa se luottamus on aina pohjimmaisena, ei tarvitse pelätä ettei toinen pidä, ei tarvitse pelätä toisen lähtevän. Näin se menee minusta.
Taidan teistä ns. vanhemmista kuulostaa siltä, että olen aivan hakosessa asiassa (?). :)
Vanja
Ei se ikä vaan ne ajatukset ja teot, jotka on miun mielestä hyvinkin samankaltaisia mitä mie ajattelen. :)
En mie osaa "rakkauden oikeeta muotoo" sanoilla kuvailla. Sitä ei oikeastaan miun mielestä voi kuvailla, sen voi tuntea.
Tuokin oli niin pieni osa siitä, mitä mie tunnen. :) Eikä siitä saa lähellekään niin suurta kuvaa sanoin, vain mie ja toivottavasti avokki tietää, mitä mein välillä tosiaan on. :)
Onhan se noinkin, mutta minusta myös tunteitaan voi kuvata. Kaikkea vain ei koskaan jaksa kirjoittaa ;D ja kun tuntee saavansa tekstin valmiiksi, huomaa sieltä puuttuvan joukon muita asioita, aina uudestaan ja uudestaan. :)
Kiitokseni.
Vanja
Jeps, mutten itse ainakaan osaa täysin niitä sanoin kuvailla, niin suuria ne ovat. :) Voin vain nauttia tunteesta.
Voi niitä kuvata, itse en vain löydä läheskään oikeita sanoja eikä se koskaan kuvaa täysin tai lähellekään sitä mitä tunnen. :)
Jatkoja sinne. :)