Tämä on ilon päivä!
Kohta miljoonaperijä huomaa, että hän ei ihmisenä olekaan kiinnostava lainkaan, vaan oletetut miljoonat vain herättivät kiinnostuksen.
Kokemus on vavahduttava, mutta saattaa myös kasvattaa luonnetta, kun huomaa ettei olekaan seksuaalisesti puoleensavetävä. Meillä palomiehillä on helpompaa, ei tarvitse kuin sanoa olevansa palomies, ja naisia parveilee ympärillä ruuhkaksi asti.
Kohta miljoonaperijä huomaa, että hän ei ihmisenä olekaan kiinnostava lainkaan, vaan oletetut miljoonat vain herättivät kiinnostuksen.
Kokemus on vavahduttava, mutta saattaa myös kasvattaa luonnetta, kun huomaa ettei olekaan seksuaalisesti puoleensavetävä. Meillä palomiehillä on helpompaa, ei tarvitse kuin sanoa olevansa palomies, ja naisia parveilee ympärillä ruuhkaksi asti.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Noloa Sofian mies ei ole kiinnostava kun vanhemmat elättää aika mies poikansa, mediassa vain että rikkaan suvun perijä on mies .😡
Se mies on vain kierrätys palikka, jota missukat vuoron perään yrittävät saada verkkoonsa ja aina vaan siinä epäonnistuivat.
Ei missään ole kirjoitettu että mies itse olisi rikas tai edes työssä käyvä henkilö.Rikkaan suvun perillinen ainoastaan .
Sofia ei välitä onko miehellä massia tai ei, vaan hän on kiinnostunut pojan isän rahoista. Näin hän tuumasi oikeudessa, että Nikon isä rahoittaa. Nikon isä tätä lokkia rahoitti, sai asua ilmaiseksi ja kun kierous tuli ilmi, niin lensi ulos. Mitä teki lokki, haukkui ja haistatti Nikon isälle. Toivottavasti ei tämän uuden miehen isä haksahda rahoittamaan ja elättämään kieroa marokkolaista, jolla on tapana ottaa häpeilemättä.
Ei sitä tollonpaa naista ole!
Eikö ne miehet ole tyhmiä, eikä Sofia? 😉
Onhan se Sofialta riskipeliä jättäytyä elätiksi, koska aina vaarana pihalle lento. Eikös sekin ole jonkinsortin tyhmyyttä elää koko ajan valmiina lähtemään?
Sofia jo Nousiaisen aikana kertoi kuinka häpesi Nikon autoa mutta hänen vanhemmilla oli kaksi autoa, toinen avo-auto, jolla he sitten Nikon kanssa ajelivat.
Sofian bestis (ainakin ollut) Sara jätti tuon miehen. Ja siitä se ajatus Sofialle sitten lähti? Pitää saada kaverin exä. Kaikki kunnia Sofialle jos on alkanut viestittelemään miehelle vasta sen jälkeen kun Sara jätti. Mutta toki epäilen.
"häpesi Nikon autoa"
Please kerro, että tuo ei ole totta? Ei kai kukaan ole noin kauhea luonteeltaan, että häpeää autoa, joka on henkilön, jota oletettavasti rakastaa tai tykkää?
Kuulostaa kauhealta ja pinnalliselta!
Mahtaako perijämiljonääri saada vanhemmiltaa päivärahaa, vaiko peräti viikkorahaa?
Jostain luin, ettei tuo kaveri olisi missään töissä. (Tiedä sitten, oliko vain huhu) Toinen kaksoisveljeksistän on töissä, siis Didemin kanssa seurusteleva.
Siis onko Didemistä ja Sofiasta tulossa käylyt? Didemistä joka on Stefun nuoruudenystävä ja Stefu taitaa olla lapsensa kummikin. Ja tietenkin Didem on myös Martinan ystävä.
Onko tuo mies aivan sekaisin vai mikä on homman nimi?
...kälyt...
Piiri pieni pyörii...
Netissä video kun Sofiaa haastatellaan Miss Helsinki -kisan voiton takia. Koko haastattelussa, ei vain tuossa kohdassa, vaikuttaa pinnalliselta.
Tästä on ihan youtubessa pätkä, jossa näin sanoo.
Hieno soppa saadaan taas kun Naakka taas pokannut ystävänsä miehen. Ja kun mukana on lähipiirissä exiä Stefu jne, nauttii Lokki täysillä. Raakkuu ja haukkuu, tosin jos uusi ukkeli ei ole rikas eikä Lokki pääse isin rahoihin, saattaa kelvata Stepukin tai Rane. Jostain syystä eivät taida nämä lokkia enää nurkkiinsa ottaa.
Jaksan edelleen ihmetellä tuota miestä. Onko kateellinen veljelleen vai miksi tuollaisen sopan keittää? Koska eihän tuollaista yhtälöä voisi edes kuvitella että veljekset hengailisivat yhdessä naistensa kanssa, eli Didemin ja Sofian. Ei vain voi kuvitella.
Jospa Sara on heidän yhdessäolon aikana vain puolustanut Sofiaa ja kehunut miehelle, koska vielä pidätyksenkin jälkeen puolusteli. Voi olla että Sara häpeää että on ollut niin pitkään niin hyvä ystävä Sofian kanssa, jolla on tuollainen maine ja paljastui myös että huumeet liittyi elämään, ja Sara haluaa siksi väittää että Sofia ei ole niin paha kuin puhutaan. Oman maineensa puhdistamiseksi että miksi tuollainen bestiksenä oli niin kauan ja vielä puolusteli pidätyksen jälkeen Nuo Sofian jutut ja poliisien salakuuntelut ja syytteet tulivat mediaankin vasta sen jälkeen, kun Sara heti pidätyksen jälkeen julkisesti puolusteli ja sanoi että ei usko Sofiasta sellaista.
Samoin tuo että Sofia oli jo noin pitkään tapaillut salaa Stefua Martinan selän takana tuli tietoon vasta myöhemmin. Vaikka toki Sofia jo vuonna 2017 oli Stefun perässä ja silloin Sofia oli vielä Saran kanssa bestiksiä.