Remonttimiestä raskaana

Anonyymi-ap

Tämä tilanne on oikeastaan juuri meneillään.

Eli olen raskaana 10 viikolla. Pahoinvointeja ei ole ollut, mutta kauhea panetus koko ajan. Raskaus on suunniteltu ja haluttu mieheni kanssa, mutta kun hän kuuli, että olen raskaana, hän ei ole enää halunnut rakastella kanssani. Ei kuulemma ole haluja...

Olen pitkään sanonut miehelleni, että vessamme ja kylppärimme on niin vanhanaikaiset ja kaipaisi remonttia. Mutta hän kun on IT-alan osaaja, niin eipä ne remontit hänen toimestaan onnistu. Päätimme nyt kuitenkin teettää remontit yhdellä remonttimiehellä, jonka tiedettiin tekevän laadukasta jälkeä. Päätös remonteista tehtiin jo alkusyksystä ja sovittiin, että remonttimies laskuttaa toteutuneiden työtuntien mukaan. Remontti oli tarkoitus tehdä vaiheittain, suurempi wc ensin, jonne laitetaan suihkukaappi, että voi sitten rauhassa remontoida kylpyhuoneen.

Määräaikainen työsuhteeni puutarha-alalla päättyi, ja huomasin siis tulleeni raskaaksi. Olin siis työttömänä remontin aikaan, joten ehdin mukavasti käydä katselemassa mm. laattoja valmiiksi.

Remontti alkoi viime viikon alussa, ja hienosti työt sujuivatkin. Itse vain olin kauheassa puutteessa, ja kyllähän tuollainen remonttimies T-paidassa alkaa herättää likaista mielikuvitusta. Silloin teki mieli panna.

Toisena päivänä purkutyöt jatkuivat kun putkimies oli käynyt irroittamassa vedet hanoista. Kyllähän purkutyö on hikistä hommaa, niinpä tarjosin remonttimiehelle, sanotaan vaikka Ramille, juotavaa keittiöstä. Vaatteita minulla oli kuosiltaan tiukka, valkoinen, suuri kaula-aukkoinen paita ja rennot collegehousut. Alle laitoin vain string-alushousut ja rintaliivejä en ollenkaan.

Rami tuli keittiöön ja varoen istuutui pöydän ääreen varoen sotkemasta paikkoja. Toin Ramille lasin mehua kumartuen hänen eteensä niin, että varmasti näkee vapaat rinnat paidan alta. Pudotin klassisesti vielä servetin lattialle jota kumarruin nostamaan niin, että stringien naru ja vähän pyllyvakoa näkyi. En ollut asiasta moksiskaan, mutta huomasin kun puna nousi Ramin naamalle.

Ramin noustessa pöydästä huomasin pullotusta hänen housun etumuksessaan ja kysyin vielä, että saako olla vielä muuta.
Rami vastasi vain, että "eiköhän nämä riitä tällä erää."
Siihen kysyin: "entäs toiseen erään?" ja kouraisin hänen housun etumustaan.
Jatkoin: "kävisikö työn etumaksu? auta puutteessa olevaan naista. Ei kukaan saa tietää."
"Varmastiko?" kysyi vielä Rami. Siihen kun nyökkäsin, lähti Ramilta paita päältä ja housut tipahti nilkkoihin. Kuinka suurelta hänen kalu näyttikään. Pillussa alkoi kihelmöimään, ja päätin, että tuota elintä otan sisääni.

Aloitin suihinoton siinä keittiössä. Rami otti tukea pöydästä, tuntui kuulemma niin hyvältä. Hetken sitä jatkoin, kunnes nousin ja riisuin omat vaatteeni hitaan viettelevästi. Rami tarttui olkapäihini ja vei selälleen pöydälle. Siinä avautui näkymä Ramille kiimaiseen, kosteaan pilluuni. Hän laskeutui nuolemaan pilluani. Se tuntui taivaalliselta. Oma mieheni ei ole antanut minulle suuseksiä enää moneen vuoteen. Meinasin jo laueta siihen paikkaan, mutta Rami lopettikin nuolemisen kuin kiusallaan.

Rami kysyi sitten: "onko sinulla kumia?"
Minä: "kumia ei käytetä, olen jo valmiiksi raskaana."
Rami alkoi empiä: "onko tämä varmasti ok?"
Minä: "jos itse olet terve, niin anna mennä pohjaan asti vaan."

Rami hieroi klitoristani munansa päällä ja kiusoitteli. Tuntui niin taivaalliselta, että jo pyysin panemaan minua. Rami työnsi munan varovasti sisään, ensin osittain, veti ulospäin, sitten pohjaan asti. Ai että tuntui hyvältä. Rami aloitti rytmikkään naimisen. Litinää ja läiskettä oli ilmassa. Sitten kuin yhteisestä ajatuksesta naiminen taukosi ja Rami vetäytyi minusta.

Nousin pöydältä, otin Ramia kädestä kiinni ja vein makuuhuoneeseen. Tönäisin Ramin sängylle ja kiipesin hänen päällensä ratsaille. Muna luiskahti helposti pilluun ja ratsastus käyntiin. Rami välillä määräsi tahdin joka oli aikas kova. Rami vielä halusi saarnaamaan, joten pyörähdin selälleni. Rami nosti jalkani hartioilleen ja työtyi syvälle sisääni. Sitten aloitti äänekkään panemisen.

Rami alkoi huohottaa ja lähestyä huippuaan. Sidoin hänet jalkojen pihtiotteella itseeni, ettei muna lipeä pillusta. Tunsin kuinka kuumat mällit lensi pyhimpäni uumeniin.

Hieman levähdettyämme palasimme keittiöön keräämään vaatteita. Mälli valui reittä pitkin. Pyyhin sen kädellä suuhuni. Olin edelleen kiimassa. Keskustelimme Ramin kanssa tapahtuneesta, ja kerroin etten saa seksiä omalta mieheltäni. En aio erota miehestäni, ja toivon, että tilanne korjaantuu kun vauva syntyy.

Rami jatkoi remonttia. Sanoin, että huomenna sitten uusiksi. Rami: "sehän onnistuu."

Kerroin miehelleni illalla, että Ramille tuli toinen kiireellinen keikka, jota hän pystyy tekemään vain klo 7-13 välillä. Sanoin sopineeni, että Rami käy klo 13-16 meidän remontissa ja huomioi tämän hinnassa. Näin sain remontin pidemmälle ajalle, ja taitaa se hinnan huomiointi johtua muista asioista.

jatkuu...

17

15990

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      jatkuu…

      Nyt alkaa valmistua isompi wc. Sitten olisi vuorossa kylpyhuone ja toinen wc. Joka päivä kun Rami tulee, olemme ensin naineet pahimmat paineet pois. Viime maanantaina olin niin kiimassa, että piti naida kaksi kertaa. Meinasi vain olla vaikeuksia saada Ramin kalu toimintakuntoon ensimmäisen kierroksen jälkeen.
      Tämä tarina varmasti herättää myös epäilyjä, mutta uskokaa pois tämä on tosi ja tapahtuu parhaillaan. Paikkakuntaa en sattuneesta syystä kerro.
      Epäilijät voivat itse kokeilla tilannetta harrastaa säännöllisesti seksiä kolme kertaa viikossa, ja lopettaa sitten yhtäkkiä kokonaan ja vieläpä raskaushormonien hyrrätessä halut ovat vain kasvaneet. Tilanne oli sietämätön. Tämä on vain väliaikaista, enkä aio jättää miestäni, enkä halua häntä loukata. Olisi vain itse antanut sitä munaa.

      Raskaana 34v

      • Anonyymi

        Ja joskus totuus on tarua ihmeellisempää😉


      • Anonyymi

        Sellainenhan sinä olet ressukka buahaa.


    • Anonyymi

      Ei sillä väliä onko tarina tosi mutta vieraalle antavat raskaana olevat naiset saavat kyllä kalun kovettumaan. Se on vapautunutta seksuaalisuutta parhaimmillaan.

    • Anonyymi

      Ihana kertomus!

    • Anonyymi

      Remppamiehen unelma :)

      • Anonyymi

        Speden löpinöitä taas kerran


    • Anonyymi

      En kyllä ymmärrä miehiä, ketkä eivät harrasta seksiä raskaana olevan vaimonsa kanssa. Raskaana oleva on nainen viehättämillään.

      • Anonyymi

        En minäkään. Nainen on raskaana naisellisin ja kaunein ja seksikkäin. Onneksi myös seksi on maistunut vaimolle raskaana todella paljon.


      • Anonyymi

        Näin on, vaimo oli viikon yli lasketun ajan minä poika edellisenä yönä kun lähtö tuli synnyttämään vetäsin mällit sisään toisin varovasti puolella varrella n. 15cm . :)


      • Anonyymi

        Mitenkä harrastelet kun nainen on pihdannut raskauden alusta asti, heti kun naiseni huomasi olevansa raskaana loppui seksi, arvattavasti myös suhde loppuu jo ennen synnytystä, ei enää yllättäisi.
        Joo, ymmärrän aloituksen olevan tarina ja ihan ok sellaiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkä harrastelet kun nainen on pihdannut raskauden alusta asti, heti kun naiseni huomasi olevansa raskaana loppui seksi, arvattavasti myös suhde loppuu jo ennen synnytystä, ei enää yllättäisi.
        Joo, ymmärrän aloituksen olevan tarina ja ihan ok sellaiseksi.

        Osalla naisista tulee erittäin voimakas kokoaikainen aamupahoinvointi, joka jatkuu ihan raskauden loppumetreille saakka. Se on niin yksilöllistä, mutta kyllä se sitten myöhemmin helpottaa. Älä vielä luovuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osalla naisista tulee erittäin voimakas kokoaikainen aamupahoinvointi, joka jatkuu ihan raskauden loppumetreille saakka. Se on niin yksilöllistä, mutta kyllä se sitten myöhemmin helpottaa. Älä vielä luovuta.

        Omalla vaimolla pahoinvointi on rajoittunut ensimmäiseen kolmannekseen ja sitten on ollut pelkkää panemista. Mikään ei ole riittänyt. Myös vieras on päässyt nauttimaan muutaman kerran raskaana olevan vaimoni iloista.


    • Anonyymi

      Ei varmaan loppuisi tapailut remontin valmistumiseen ;)

    • Anonyymi

      Täällä olis yks remonttimies vapaana , naisista tosin en paljoa ymmärrä mutta laminaati laittamien ja tapiseeraaminen on ihan ykkös juttu mulla .

    • Anonyymi

      Hyvä tarina!

    • Anonyymi

      Paritaloasunnon omistava nuoripari lähtee aamuisin yhdessä töihin. Pariskunnan hyvännäköisen vaimon, tosin toivoisin pitävän remonttimiehen iloksi edes joskus vapaapäivän! Mutta, ei.
      Tosin, eihän asiat silti kovin huonosti ole.
      Paritalon toisessa puolikkaassa asuu hyvännäköisen vaimon isosisko perheineen.
      Parhaillaan etätöitä tekevä perheenäiti ottaa siskonsa remonttimiehestä ilon irti.
      Ihanan kyltymätön naaras.

    Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6294
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3140
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe