Pelottaa :(

olin viime viikolla ta:lla voimakkaan allergisen reaktion vuoksi. Lääkäri otti myös vetenpaineen. Enaimmäisellä mittauksella alapaine oli yli sadan. Toisella alapaine oli laskenut vähän alle 90, mutta syke oli yli sadan.
Lääkäri katsoi tiedoista, että sykkeeni on yleensa noin 60 ja siksi päätti ottaa EKG:n. Käyrä näytti eteisvärinää...
Sain lääkitykseksi Eliquis 5 mg x 2 ja Bisoprolol 5 mg x 1.
En osannut määritellä, milloin oireeni oli alkaneet, mutta kerroi olleeni viimeisen kuukauden aikana todella voimaton, joka tuli erityisesti esille osallistuessani ryhmäliikuntatunneille. Lisäksi minulla oli usein tunne, että käyn kierroksilla.
Sain allergisen reaktioni vuoksi sairauslomaa viikon.

Sovittiin, että syön lääkkeitä ja noin kuukauden päästä olisi rytmin siirto.
Eilen puhuessamme puhelimessa kerroin, että tunnen oloni todella levolliseksi. Lääkärin kanssa päättelimme, että rytmini olisi kääntynyt sinukseksi ja olin tästä tiedosta todella iloinen.
Tänään menin sovitusti ekg:hen ja se näytti taas flimmeriä. Petyin niin pahasti, etten voinut kuin itkeä. :-(

Luulen että rytmini kääntyi taas monen levollisen päivän jälkeen yöllä. Heräsin noin neljän aikaan ja tuntui, että käyn kierroksilla. Vaikutti, etten nukahda ihan kohta. Otin Yantra-maton ja ajattelin kokeilla sen avulla. Nukahdin sen päälle ja heräsin vasta yhdeksän jälkeen...
Masentaa jos olen nyt ns sydänsairas..

Mietin myös tuota piikkimattoa, että oliko sen käytön suhteen joitain rajoituksia. Googletin, mutten löytänyt.
Aamulla verenpaikeet heitteli todella paljon ja olo oli levoton ja ahdistunut.
Iltapäivällä menin kevyehkööb jumppaan, jonka jälkeen olo tuntuu taas normaalilta. Voisiko rytmi kääntyä sinukseksi taas jumpassa?? Onko muilla kokemuksia?
2456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pohdittuamme lekurin kanssa mahdollista alkamisajankohtaa tulimme molemmat siihen johtopäätökseen, että minulla on ollut flimmeri jo jonkin aikaa. Minulla oli toisinaan epämukavaa tuntemusta, mitä en alkanut selvittelemään.
Kysyin liikunnasta, mutta lääkäri sanoi, että olethan tähänkin asti sitä tehnyt, joten sain siunauksen liikuntaharrastukselleni. :)
Tänään tultuani EKG:stä palelin kuin horkassa ja tunsin oloni huonoksi. Mtös väsymyt on ollut viimr aikojen oireina.
Lähdin kuitenkin kevyehkölle jumppatunnille, jonka jälkeen oloni oli taas normaali. Voisiko jumppa kääntää taas rytmin sinukseksi?
No oli miten oli, odotan nyt aikaa kardiologille kun olen syönyt kuukauden Eliquista.
Yritän olla antamatta peloille valtaa ja jatkaa elämääni kuin ennenkin. :)

Äänestä

Ethän käytä vain alkoholia. Jos vähänkään, lopeta kuukaudeksi . Ks. Mitä tapahtuu ja kerro muillekkin. Ei siis lainkaan, viiniä ,olutta tai yhtään muita alkoholipitoisia juomia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

olin viime viikolla ta:lla voimakkaan allergisen reaktion vuoksi. Lääkäri otti myös vetenpaineen. Enaimmäisellä mittauksella alapaine oli yli sadan. Toisella alapaine oli laskenut vähän alle 90, mutta syke oli yli sadan.
Lääkäri katsoi tiedoista, että sykkeeni on yleensa noin 60 ja siksi päätti ottaa EKG:n. Käyrä näytti eteisvärinää...
Sain lääkitykseksi Eliquis 5 mg x 2 ja Bisoprolol 5 mg x 1.
En osannut määritellä, milloin oireeni oli alkaneet, mutta kerroi olleeni viimeisen kuukauden aikana todella voimaton, joka tuli erityisesti esille osallistuessani ryhmäliikuntatunneille. Lisäksi minulla oli usein tunne, että käyn kierroksilla.
Sain allergisen reaktioni vuoksi sairauslomaa viikon.

Sovittiin, että syön lääkkeitä ja noin kuukauden päästä olisi rytmin siirto.
Eilen puhuessamme puhelimessa kerroin, että tunnen oloni todella levolliseksi. Lääkärin kanssa päättelimme, että rytmini olisi kääntynyt sinukseksi ja olin tästä tiedosta todella iloinen.
Tänään menin sovitusti ekg:hen ja se näytti taas flimmeriä. Petyin niin pahasti, etten voinut kuin itkeä. :-(

Luulen että rytmini kääntyi taas monen levollisen päivän jälkeen yöllä. Heräsin noin neljän aikaan ja tuntui, että käyn kierroksilla. Vaikutti, etten nukahda ihan kohta. Otin Yantra-maton ja ajattelin kokeilla sen avulla. Nukahdin sen päälle ja heräsin vasta yhdeksän jälkeen...
Masentaa jos olen nyt ns sydänsairas..

Mietin myös tuota piikkimattoa, että oliko sen käytön suhteen joitain rajoituksia. Googletin, mutten löytänyt.
Aamulla verenpaikeet heitteli todella paljon ja olo oli levoton ja ahdistunut.
Iltapäivällä menin kevyehkööb jumppaan, jonka jälkeen olo tuntuu taas normaalilta. Voisiko rytmi kääntyä sinukseksi taas jumpassa?? Onko muilla kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu