Lapsellinen/lapseton

Kaksin, mutta ei haittaa, jos kumppanilla olis lapsia.

Kumpikin käy yhtä hyvin. Jos tulevalla kumppanilla on lapsia, silloin ollaan lapsiperhe. Mulla ei ole lapsia.

Haave on löytää oikea nainen, muu tulee mukana.

Lapsiperhe ehdottomasti.

Itsellä ei ole lapsia, mutta kyllä ne lapsetkin menisi. Tällä iällä kuitenkin toisellakin jo isompia. Ihan mukavaa, ei siinä mitään.

Ei todellakaan lapsia, ikinä. Kummallakaan. Vaikka ne olisivat jo aikuisia, niin voivat vaikuttaa yllättävänkin paljon + lastenlasten riski. En todellakaan halua mitään kakaroita elämääni missään muodossa.
Joku lapsia haluava ihminen tietysti tuskin matsaisikaan missään parisuhdemielessä, ihan liian eri ajatusmaailma.

Mulla on kaksi lasta, mutta en halua yhtään lisää.

Kahden kanssa on jo tarpeeksi säätämistä ja vaikka tottunut omaan rumbaani olenkin, niin toivon ettei toisella olisi lapsia.

Täytyy sanoa, että olen hyvin ylläynyt siitä, miten hyvin parisuhteissani on suhtauduttu mun lapsiin, mutta toki eihän olisi edes mätsännyt jos suhtautuminen olisi eri 😀

Lasten kanssa deittaillessa mulle itselle on ollut varmasti hankalinta just se, kun jossain vaiheessa on se uusi kumppani lapsille esiteltävä, ja lapsimyönteiset naiset ovat niin loistavasti tulleet juttuun heidän kanssa heti, ja sitten kun suhde on mennyt poikki parin-muutaman vuoden päästä...

Mutta totaalisesti yksin kun muksujensa kanssa elää (ei ole esim mitään vko-vko -systeemejä toisen vanhemman kanssa, olisipa!) ei vain ole mitään mahdollisuutta saada pitkää/syvää parisuhdetta erillään lapsista tai tapailla loputtomiin ilman esittelyjä...
en tykkää tietenkään siitä, että lapsillekin tulee menetys kun ero on tullut, mutta sitä ei voi mitenkään välttää, jos parisuhde ei olekaan sitten lopulta toiminut. (Lapset eivät kyllä ole mitenkään olleet ikinä syy tai ongelma suhteissa, silkasti ihan "samoja syitä" eroon ollut kuin lapsettomillakin kun ero tulee.)

On se vaikeampaa toki muksujen vanhempana yrittää uutta parisuhdetta tai näin parin pitemmän suhteen eron jälkeen uudelleen uskaltaa yrittää rakentaa sitä jälleen kerra...sitä ei pelkää vain itsen, vaan myös lasten vuoksi että mitä jos ei taaskaan onnistu?
Siksi välillä iskee olo, että en halua/uskalla edes enää yrittää, kun lapset kuitenkin niin helposti kiintyvät lapsirakkaisiin ja välittömiin ihmisiin...eikä tietysti ymmärrä täysin vieläkään niitä juttuja miksi ero tulee ja muuta, varsinkin kun nämä kumppanit on lasten näkökulmasta olleet ainoastaan ihania.

Onneksi oon tavannut fiksuja naisia ja he on osannut hoitaa erot sitten tosi kivasti yhteistyössä mahdollisimman parhain päin. Mutta ero on aina ero, surua ja muuta tunnetta mukana, ei ole helppo kannatella omien tunteiden lisäksi lasten tunteita...en ihmettele jos lapselliset saattaa lykätä ihan suosiolla deittailua tai ovat epävarmoja ja arkojakin uuden suhteen aloituksen kanssa. Syy on varmasti isolta osin että tahtoo suojella lasten sydämiä myös.

Että samoja kipeitä juttuja ne erot ja pelot suhteen epäonnistumisesta on lapsellisille kuin lapsettomille, mutta kerrottuna lisäksi suhteen ohella olevien lasten määrällä. 😔 Ja toisaalta samoja toiveita, haluja ja tunteita aikuisina ihmisinä myös lapsellisilla on, tulla rakastetuksi omana itsenään, myös niistä lapsista irrallisena.

Tällainen ikävähkö? puheenvuoro erojen vaikeudesta lasten mukana ollessa, nyt kun oon paljon joutunut miettimään jaksanko ja milloin ottaa uusia askelia mahdollisesti uutta parisuhdetta aatellen...

Elämä ja etenkin parisuhteet on hakemista, etsimistä, pettymistäkin...siltä ei oikein voi välttyä ja tietää ennen pitempää yhdessä oloa, että miten käy. 🤷‍♀️

No, ehkä uskallus löytyy vielä kerran...toivoa kyllä on. Tai sitten odottelen että muksut vielä kasvaa tuosta hiukan. Ei kai mulla kiire ole mihinkään, vaikka oman loppuelämän rakkaan minäkin elämääni toivon vielä saavani.

Itse en ole missään vaiheessa etsinyt ns toista vanhempaa tähän, vain itselleni rakasta aikuista ihmistä. Ehkä sillä tavalla oon suojannut myös mun muksuja, pitämällä tiukasti ohjat vanhempana omissa käsissä koko ajan, enkä ole (onneksi) vanhemmuuden asioita näille kumppaneille ehtinyt luottaa, esim en ole halunnut yhteenmuuttoa tms (vaikka toisella on ehkä voinut jotain toiveitakin olla siitä).
Kyllä se vaatisi mun kohdalla jo enemmän kuin parin-muutaman vuoden yhdessäoloa, kun sen verran pitkään olen tottunut itse kaiken hoitamaan ja muksut ja niiden asiat ollut kuitenkin prioriteetti 1...toki asiat muuttuu kun he kasvaa. On ihan eri deittailla/seurustella nyt kun on jo koululaisia lapsia, kuin oli joskus kun oli taaperoikäisiä.