Yksilön alku ei tarkka tapahtuma

Anonyymi-ap

Biologitkaan eivät väitä tietävänsä mistä ihmisyksilön elämä alkaa. Lähinnä nettimutuilijat ja trollit on niitä jotka tietää kaiken, ilman minkään alan oppia ja mitään koulutusta tai kokemusta, kotisohvalta ja fiilispohjalta kuten se sketsihahmo jamo475568 (tai joku numero) parodioi Putouksessa taannoin.

Tässä biologi kertoo:

"Viimeaikaiset aborttikeskustelut ovat saaneet monet jälleen kerran väittelemään muun muassa siitä, mistä ihmisen elämä alkaa. Biologin näkemys voisi olla, että elämän, saati sitten ihmisyksilön elämän alku ei ole mustavalkoinen tapahtuma. En ainakaan minä osaa määrittää sitä tapahtumaa, jolloin proteiinien, lipidien ja sokereiden muodostama mikroskooppinen yhden solun kokonaisuus hyppää yhtäkkiä luvusta 0 lukuun 100 elämän prosenttiasteikolla. Vaikka käytössä olisi raja-arvoja apuna käyttävä matematiikka, jonka avulla vähän vastaavanlaisia ongelmia selvitetään, pidän elämän alun tarkkaa määrittämistä melko keinotekoisena. Alkion kiinnittyminen eli implantaatio tai hedelmöitys voidaan tapahtumana jakaa niin moneen osa-alueeseen, että sen käyttäminen elämän määritelmän osana ei oikein istu tarkkaan kielenkäyttöön. Olisiko esimerkiksi hedelmöityksen maaginen hetki muna- ja siittiösolujen kalvojen yhdistyminen, munasolun toinen meioottinen jakautuminen, vai mikä? Jos ihmiselämän määritelmä perustuisi hedelmöityksen läpikäymiseen, triploidiset (69, XXY) alkiot vaatisivat oman määritelmän, sillä prosessi ei niissä tapahdu tämän kaavan mukaan. Sama kai koskisi partenogeneettistä tai kloonattua, tuman siirrolla aikaansaatua alkiota ja raskautta. Kloonauksella alkanutta ihmisraskautta ei kylläkään tiettävästi ole toteutettu."

Niin se on että mitä enemmän koulutusta sitä vähemmän varma omasta oikeassa olosta on. Tiede kehittyy.

Koko juttu
https://blogs.helsinki.fi/med-viikonjuttu/2018/09/10/enta-jos-ihmiselama-ei-ala-mistaan/

Koulutetut ihmiset on harvoin jyrkkiä mielipiteissään. Koska he tietävät että asiat ei ole mustavalkoisia ja tiede löytää koko ajan uusia juttuja.

Luotan koulutettuihin ihmisiin ja lääkäreihin kuten johtaviin gynekologeihin aborttiasiassakin. Hehän oli tahtomassa lakimuutosta aborttiilakiin. Ja luotan niihin jotka ei sotke tieteeseen omia paranoidisia uskomuksiaan ja uskontoja siitä että nainen on vähempiarvoinen kuin mies vain sen vuoksi että on erilainen sukupuolielimiltään. Biologia ei arvota ihmisiä. Biologi ei voi osoittaa biologiassa ominaisuutta joka tekee naisesta eriarvoisen mieheen verrattuna.

13

398

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin on!

      Biologia on varsin eksakti tieteenala, tutkittavissa ja testattavissa ja on aina aina riippumaton yhteiskunnan, yksittäisten tiedemiesten ja kansalaisten mielipiteistä tai arvoista.

      • Anonyymi

        Näin on!
        Uuden yksilön elämä alkaa munasolun hedelmöittymisellä, joka on sinänsä lähes ihmeellinen tapahtuma. Siittiö hedelmöittää munasolun munanjohtimen kärjen lähellä, josta munanjohtimen hetulamaiset lonkerot, munasarjaripsut (fimbria ovarica) nappaavat sen ja ohjaavat sen munanjohtimen sisään. Matka kohti kohtua alkaa. duodecimlehti.fi/duo15309 Miten hienosti biologit ovatkaan kyenneet todentamaan ja havaitsemaan ihmisyksilönkin elämän alkuhetket, ilman minkäänlaisia epäilyksiä. Kumma kyllä, kun koulussa ei ole tuota tärkeää asiaa opetettu! Tosiasioita on täälläkin hyvä pitää esillä ainaisen propagandan keskellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on!
        Uuden yksilön elämä alkaa munasolun hedelmöittymisellä, joka on sinänsä lähes ihmeellinen tapahtuma. Siittiö hedelmöittää munasolun munanjohtimen kärjen lähellä, josta munanjohtimen hetulamaiset lonkerot, munasarjaripsut (fimbria ovarica) nappaavat sen ja ohjaavat sen munanjohtimen sisään. Matka kohti kohtua alkaa. duodecimlehti.fi/duo15309 Miten hienosti biologit ovatkaan kyenneet todentamaan ja havaitsemaan ihmisyksilönkin elämän alkuhetket, ilman minkäänlaisia epäilyksiä. Kumma kyllä, kun koulussa ei ole tuota tärkeää asiaa opetettu! Tosiasioita on täälläkin hyvä pitää esillä ainaisen propagandan keskellä.

        Lääkäriliitto,edunvalvonta-työelämä, liiton-ohjeet,syntymätön- sivustolta löytyy ydintieto, se kristalli, johon on helppo vedota, kun puhutaan sikiön oikeudesta omaan elämäänsä kaikissa tilanteissa:
        "Oikeus elämään
        Tärkein oikeuksista on oikeus elämään ja se on myös äitinsä kohtuun kiinnittyneen alkion perusoikeus."

        Lääkäriliiton jäsenet, lääkärit ovat kyllä ihmisen biologiaa lukeneet aivan oikein, eivät he muuten lääkäreitä olisikaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lääkäriliitto,edunvalvonta-työelämä, liiton-ohjeet,syntymätön- sivustolta löytyy ydintieto, se kristalli, johon on helppo vedota, kun puhutaan sikiön oikeudesta omaan elämäänsä kaikissa tilanteissa:
        "Oikeus elämään
        Tärkein oikeuksista on oikeus elämään ja se on myös äitinsä kohtuun kiinnittyneen alkion perusoikeus."

        Lääkäriliiton jäsenet, lääkärit ovat kyllä ihmisen biologiaa lukeneet aivan oikein, eivät he muuten lääkäreitä olisikaan!

        Niinpä oikeassa olet ja tietoonsa perustuen he kannattaa vapaata aborttia! 👌


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä oikeassa olet ja tietoonsa perustuen he kannattaa vapaata aborttia! 👌

        Oikeastaan suuri osa lääkäreistä valitsee työnantajat ja tehtäväalueet, joissa ei ole pakotettu tekemään abortteja. Ihminen äänestää jaloillaan tässäkin asiassa. Onneksi on valinnan vapaus!


    • Anonyymi

      "Biologin näkemys voisi olla,"

      Nimenomaan, YKSITTÄISEN biologin NÄKEMYS!! Tietenkin aina joitakin yleisesti tunnetusta tieteen faktoista omiin tulkintamutuihin ym. omille teilleen hairahtuneita riittää. Ja sinä toki mieluiten uskot niitä jotka tukee omaa hörhöpropagandaasi.

      "pidän elämän alun tarkkaa määrittämistä melko keinotekoisena. Alkion kiinnittyminen eli implantaatio tai hedelmöitys voidaan tapahtumana jakaa niin moneen osa-alueeseen"

      Ei siinä ole mitään vaikeaa, jollei sitten jostain omista syistään yritä vääntämällä vääntää sitä tuhannen mutkalle. Uusi yksilö on olemasa silloin kun hedelmöityksessä kromosmit on järjestäytyneet valmiiksi, uuden yksilön geenistöksi, eli on olemassa valmis tsygootti.

      "Hehän oli tahtomassa lakimuutosta aborttiilakiin"
      "tietoonsa perustuen he kannattaa vapaata aborttia! 👌"

      Jotkut harvat, valtaosa tuskin. Eikä kansan enemmistöltä koskaan ole kysyttykään.

      "Onneksi on valinnan vapaus!"

      Niinpä, käytännössä onnistunee, vaikkei Suomi lähes ainoana Euroopan häpeällisenä takapajulana olekaan sitä virallisena lakina antanut. Vaan edelleen jotkut pakotetaan lain voimalla näihin likaisiin pyövelin hommiin...

      • Anonyymi

        "Nimenomaan, YKSITTÄISEN biologin NÄKEMYS!! "

        Yksittäiset biologit ihan perustaa näkemyksensä biologiaan. Ei tiede ole mielipideasia.

        Kyllä tämä yksi biologi tietää enemmän kuin elämänkoululainen tai takuueläköitynyt elämäntapaloinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Nimenomaan, YKSITTÄISEN biologin NÄKEMYS!! "

        Yksittäiset biologit ihan perustaa näkemyksensä biologiaan. Ei tiede ole mielipideasia.

        Kyllä tämä yksi biologi tietää enemmän kuin elämänkoululainen tai takuueläköitynyt elämäntapaloinen.

        Yleisesti valtaosa tieteen faktat tuntevista biologeista tietää enemmän kuin propagandan vääristämiä mutujaan levittävät muka-asiantuntijat.

        "elämänkoululainen tai takuueläköitynyt elämäntapaloinen."

        Tällä tarkoitat ilmeisesti itseäsi.


    • Anonyymi

      Se on muuten yleinen ilmiö että mitä vähemmän asiasta tietää ja on lukenut, sen varmemmin kuvittelee olevansa oikeassa.

      Fiilispohjalta ollaan asiantuntijoita, kuin Putouksen Jamo-sketsihahmo.

      • Anonyymi

        Kyllähän sen huomaa siitäkin että persut on kaikkein heikoimmin koulutettuja ja eniten rikollisuutta. Mitä hurskaampi uskis niin sitä enemmän rötöksiä naisten ahdisteluja ja talousrikoksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän sen huomaa siitäkin että persut on kaikkein heikoimmin koulutettuja ja eniten rikollisuutta. Mitä hurskaampi uskis niin sitä enemmän rötöksiä naisten ahdisteluja ja talousrikoksia.

        "persut on kaikkein heikoimmin koulutettuja ja eniten rikollisuutta"

        Ja oliko taas tällekään toivemutuharhallesi missään ensimmäistäkään todistetta olemassa? :D Taisi uskishöpinäkin olla sitä samaa hatusta vetäisytyä huttua kuin kaikki muutkin trollauksesi.


    • Anonyymi

      "Biologia ei arvota ihmisiä. Biologi ei voi osoittaa biologiassa ominaisuutta joka tekee naisesta eriarvoisen mieheen verrattuna."
      Totta ja sellaista ei kukkaan ole edes väittänytkään. Vedä hyvästä kopiostasi oikeat johtopäätökset sekoamatta ihan asian sivusta oleviin jaarituksiisi ja trollauksiisi.

      Biologi tosiaan näkee yksilön perimän, siis yksilöllisen yksilön jo hyvin varhain perimänsä perusteella. Hän näkee perimästä yksilön sukupuolen, siis feministisen tai maskuliinisen yksilön sekä myös perimässä tapahtuneen mahdollisen virhekoodin. Hän ei voi nähdä perimästä, kumpi on arvokkaampi yksilönä, feminiini vai maskuliini eikä sitä voi nähdä kukaan muukaan.

      "Koulutetut ihmiset on harvoin jyrkkiä mielipiteissään. Koska he tietävät että asiat ei ole mustavalkoisia ja tiede löytää koko ajan uusia juttuja." Biologia on varsin eksakti, ei siis mustavalkoinen tieteenala, jossa ei ole edes tarvetta eikä sijaa mustavalkoiseen ajatteluun eikä mahdollisuutta arvottaa ihmistä, ei naista eikä miestä, vaan biologit näkevät heidät biologiansa perusteella feminiineiksi tai maskuliineiksi sekä sitten muutaman poikkeuksen vaikeammin määriteltäväksi.

      Mutta biologit kyllä tietävät satavarmasti, milloin ihmisyksilön elämä alkaa! Se on eksaktia faktaa, että ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksestä. Tottakai sekin voidaan jakaa pienempiin osiin, jotka nekin ovat heille tuttuja. Jos olet kiinnostunut biologisista faktoista, voit lukea varsin selkokielisen esityksen vaikka osoitteesta https://www.duodecimlehti.fi/duo15309 . Ymmärrän kyllä, jos et halua tutustua faktoihin, kuten niin moni muukin ovat jättäneet lukematta ja trollaavat sitten mutuja, joita esitellään kovasti tieteelliseltä tuntuvin sanakääntein. Kannattaa muistaa, ettei kaikki ole sitä, miltä se on saatettu näyttäväksi. Joskus se on tahallista valehtelemista ja tosiasioiden väärentämistä. Aborttikeskustelussa sitä nähdään niin usein.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1551
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1184
    3. 85
      1048
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      857
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      826
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      784
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      749
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      686
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      620
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      74
      557
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      556
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      44
      538
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe