Keskustapuolue mielletään maanviljelijäin puolueeksi. Heitä on enää vain muutama prosentti kansasta. Keskustalaisuus on saatu äidinmaidosta, ja nyt on ikään kuin vieroitus käynnissä.
Vielä se sukupolvi, joka on suoraan maatiloilta lähtöisin, äänestää keskustaa. Toinen sukupolvi ja siitä eteenpäin ovat vapaata riistaa.
Kaikilla puolueilla on keskustassa äänten tehokalastus käynnissä. Kokoomus ja perussuomalaiset ovat ehkä saaneet eniten keskustan kannattajia verkkoonsa.
Ainut toivo keskustalla on saada perussuomalaiset hallitusvastuuseen.
1983 perussuomalaisten esiaste osallistui hallitukseen, ja seuraavissa vaaleissa 17 kansanedustajan ryhmä putosi 9:ään.
Sipilän hallituksessa olleita ministereitä ei valittu jatkokaudelle eduskuntaan eikä heitä hallituskaudella pidetyssä puoluekokouksessa valittu mihinkään merkittävään tehtävään puolueessa. Sipilän hallituskausi ikään kuin ulkoistettiin: eivät perussuomalaiset osallistuneet hallitukseen vaan siniset.
Aina käy niin, että jos on luvannut kaikille kaikkea hyvää, hallitusvastuussa on asetuttava joidenkin puolelle, osa tuntee joutuneensa syrjityksi ja ääniä vapautuu.
Keskustalla on kaksi vaihtoehtoa. On joko valittava maataloustuottajien puolustaminen julkisesti. Viljelijäväestön lisäksi on aina niitä, jotka haluavat puolustaa omaa ruuan tuotantoa. Ehkä näin voi saada kannattajia lähes 10 prosenttia.
Tai sitten voi jatkaa taistelua politiikan keskustassa. Se edellyttää oloa oppositiossa haukkumassa hallituksen politiikkaa, eli tyypillistä äänten kalastelupolitiikkaa, ja tämä strategia toimii tai ei toimi.
On vahinko demokratialle, millaisessa muodossa eduskunnan kyselytunti ja välikysymyskeskustelu näyttäytyvät kansalle. Demokraattisesti tehtyjen päätösten haukkuminen on otettu päätehtäväksi. Eihän näin hallinto toimi oikeasti. Ei ihme että politiikan arvostus laskee.
Kajaanissa oleva LUMI, Euroopan nopein tietokone, pitäisi saada eduskunnan käyttöön. Kun joku esittää jonkin palvelun lisäämistä tai poistamista, niin tietokone laskisi sen vaikutukset.
Paljon käytetään sanoja: "Turhat kulut pois." Aikoinaan yritimme Ylivieskan kaupungin budjetista hakea turhia kuluja. Kun jokin kulu näytti meidän mielestämme turhalta, perusteellisesti tutkittuamme aina löytyi joku inhimillinen tarve, jota joku puolusti aivan ymmärrettävillä syillä.
Kyllä puolueiden on valittava joku selvä tavoite. Jos aikoo olla kaikkien puolella, niin hallitusvastuu pudottaa maan tasalle.
Sellainen unelmointi, että joku puolue saa enemmistön parlamenttiin, niin kuin Orbán Unkarissa, ei ole Suomessa mahdollista. Meillä on kuitenkin demokratia kehittynyt ja Yle oikoo liian valehtelun. Jos joku porukka alkaa vainota Yleä, niin sitä pitää varoa enempi kuin koronaa.
Lehtosen Kalle
Ylivieska

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kalle kirjoittaa viisaita ota tekojoki sekoilija oppia.
Olen ajanut 3,5 miljoonaa kilometriä lähinnä maakunnassa tarjous kahvin ja voipakettien perässä, hah hah haaa!!!...
Mutta tämä on faktaa.Esko Ahon eu sekoilujen ja Juha Sipilän sekoilujen jälkeen keskustan rivit ovat alkaneet pahasti rakoilla,nykyään Keskusta on enemmän kaupunkipuolue kuin esimerkiksi jopa demarit ja vielä enemän kuin vihreät jotka pvat alas ajaneet yhdessä Suomea vuosi toisensa jälkeen,Nyt Suomi on velkaantunut eniten pohjoismaista kiitti vaan punavihreät