Tietääkseni vl:t uskovat, että syntien anteeksiantamiseen kuuluu äänellinen evankeliumi. Samoin olen kuullut uskon henkilökohtaisuudesta, että ei voi uskoa toisen puolesta.
Silmääni kuitenkin on tarttunut pariin otteseen sellaiset nettisaarnaamiset, jossa tässä keskustelupalstalla saarnataan ja pyydetään anteeksi syntejä Jeesuksen nimessä ja veressä.
Perustuuko vl-oppi siihen, että kun tulee langettua syntiin niin ties keneltä anonyymisti netissä pyydetään anteeksi ja sitten ollaankin taas taivaskelpoisia? Ei ole äänellistä reaaliaikaista evankeliumia eikä anonymiteetin takia usko henkilökohtaista.
Selatessani noita edellisiä, kysyisin ainakin Kamaelin mielipidettä asiasta?
Silmääni kuitenkin on tarttunut pariin otteseen sellaiset nettisaarnaamiset, jossa tässä keskustelupalstalla saarnataan ja pyydetään anteeksi syntejä Jeesuksen nimessä ja veressä.
Perustuuko vl-oppi siihen, että kun tulee langettua syntiin niin ties keneltä anonyymisti netissä pyydetään anteeksi ja sitten ollaankin taas taivaskelpoisia? Ei ole äänellistä reaaliaikaista evankeliumia eikä anonymiteetin takia usko henkilökohtaista.
Selatessani noita edellisiä, kysyisin ainakin Kamaelin mielipidettä asiasta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eikö Jeesus oo sanonu, että Herran henki on siellä, missä vaikka kaksikin ihmistä oo koolla?
Itse olen vl ja olen sitä mieltä että parannusta voi tehdä vain äänellisesti ja yhdessä keskustelemalla. Ei minun mielestä netissä sovittu anteeksipyyntö kelpaa taas kunnolliseen parannukseen. Mutta eri asia tietenkin on, että jos ei tunne tätä kyseistä tyyppiä ollenkaa, tällä palstalla vaikka vain tullut vähän kinaa.
..ja toinen kuuntelee koneeltaan, niin pitäis olla okei.
...silloin tietää siitä toisesta ihmisestä paremmin. Mutta muuten mites jos käykin sillain, että ihminen jolta pyydät syntejä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ei olekaan uskovainen? Eihän sitä koskaan tiedä kenen kanssa täällä netissä juttelee!
ja kuulo Jumalan sanan kautta. Henki tekee eläväksi, mutta kirjain kuolettaa.
Ei tulisi mieleenikään itse pyytää SYNTEJÄ anteeksi netissä, saati saarnata niitä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Sen sijaan voi ja on mielestäni asiallista pyytää netissä anteeksi keskusteluissa tehtyjä loukkauksia, jotka ovat RIKKOMUKSIA LÄHIMMÄISIÄ VASTAAN, mutta epäilen ettei niissä voi olla taivaallista anteeksiantoa. Syy on se, että minä en ole minä tällä palstalla, vaan minä olen minä oikeassa elämässäni ja tällä palstalla O.M. Tällä palstalla vastaan vain O.M:nä kirjoittamistani kirjoituksista ja joskus kadun niitä, jolloin myös joskus koen tarpeelliseksi pyytää anteeksi niiltä, joita olen kirjoituksillani loukannut. Sen sijaan Jumalan edessä vastaan sekä "oikeassa minässäni" että "nettipersoonassani" tekemistäni synneistä ja rikkomuksista. Laitan niitä pois nimellisinäkin, jos niin koen tarpeelliseksi.
Jos tällä palstalla rikon toista vastaan, synnintekijä (toista vastaan rikkoja) olen kuitenkin viime kädessä minä eikä O.M. Kuinka nimimerkki voisi saarnata synnin anteeksi nimimerkille? Eiköhän anteeksiantamus ole ihmisiä eikä nimimerkkejä varten...
Kirjoitin joskus aiemmin, että en tiedä, voiko syntejä saada anteeksi netissä. Asiasta on nyt keskusteltu täällä paljon ja olen lueskellut kantoja. Sydämeni sanoo, että syntejä ei voi saada anteeksi netissä. Olen erään uskovaisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä, ettei meidän jotka kuulemme luonnollisilla korvillamme, kannata uhrata aikaamme miettimiseen voiko muutenkin kuin korvilla "kuulla". Kuurot kuulevat viittomakielestä ja apostolit antoivat synnit anteeksi usein kätten päälle panemisen kautta. Ei ole aina mainintaa, lausuttiinko siinä enää puhuttelusaarnan jälkeen mitään, vai oliko kätten päälle paneminen "viittomakieltä". Oleellista on nähdäkseni uskovaisen ihmisen läsnäolo. Puhelimessa tämä läsnäolo toteutuu, mutta jos epäuskoinen/syntiä tehnyt uskovainen soittaa uskovaiselle anonyymisti, liekö hän tällöin oikealla tunnontilalla? Itse en anteeksiantamusta kieltäisi, mutta se on myös uskolla otettava vastaan, koko edellisen elämänsä epäusko anteeksi uskoen. Ja jääkö siitä Jumalan seurakunnalle todistus, joka yrittää uskoa syntinsä anteeksi anonyymisti?
Henkilökohtaisesti (=omalla nimellä oikeille ihmisille kirjoitetut) toiselle osoitetut kirjeet, sähköpostit ja tekstiviestit ovat siinä suhteessa erilaisia kuin anonyymeille nimimerkeille kirjoitetut siunaamiset, että niissä sentään oikea ihminen "puhuu" toiselle oikealle ihmiselle. Käppäilijä perusteli kantaansa melko hyvin. Olipa miten oli, en itse halua kikkailla anteeksiantamuksen kanssa, asettaa uskoani koetukselle yrittämällä uskoa syntejä anteeksi kirjoitetusta sanasta vaan haluan ne uskoa anteeksi niin kuin anteeksiannosta on Raamatussa säädetty. Usko tulee kuulosta, ja kuulo Jumalan sanan kautta.
"Olipa miten oli, en itse halua kikkailla anteeksiantamuksen kanssa."
Olen tässä omalla kohdallani samaa mieltä. Haluan käyttää aina mahdollisimman normaalia rippiä mahdollisuuksien mukaan.
Mutta joskus voi jollakin olla tilanne, ettei ole muita keinoja kuin vaikkapa keskustelupalsta käytettävissä evankeliumin julistuksen vastaanotto kanavana.
Voimmeko me silloin olla ahdasmielisiä ja vaikkapa kieltäytyä julistamasta evankeliumia.
Ei niin tule tehdä.
Mitä ajattelet yleisestä synninpäästöstä radion kautta(uskokaa siellä radioittenkin ääressä...)
Minä uskon, että sen voi uskoa aivan yhtä hyvin kuin seuroissa paikalla ollessa. Myöskään julistuksen muodolla ei ole merkitystä.
Jaa, no sitten jos kikkailtaisiin kirjoilla, lehdillä, kirjeillä ja äänittämisellä...
Sanoisinko että ainoat synninpäästön julistuksen pätemisen edellytykset ovat nämä: että julistaja on vielä hengissä julistusta vastaanotettaessa, Julistusta ei olla vielä kertaalleen käytetty kyseisen henkilön taholta, Julistajalla on Pyhä Henki julistaessaan, julistus otetaan nöyrästi vastaan.
Muitakin edellytyksiä voi olla, mutta siinä tapauksessa niitä ei nyt tule kaikkia mieleen tai en niitä kaikkia tiedä.
En siis itsekään ole varma, että missä uskovaisen julistaman evankeliumin pätemisen rajat jo mainitsemieni rajojen lisäksi menevät
Mutta julistus tuottaa aina silloin hedelmää, kun se saa avata sen vastaanottajan silmät näkemään Jumalan valtakunnan ja saa vastaanottajan elämään hengellisesti ja Jumalan valtakunnan asukkaaksi.
Meidän ei siis tarvitse tietää tästä asiasta kaikkea, eikä meidän tule kikkailla siinä kaikin tavoin, vaan pyrkiä aina mahdollisimman tavalliseen synninpäästön julistukseen ja mahdollisimman tavallisen synninpäästön pyytämiseen ja vastaanottamiseen.
Mutta silti ei tulisi myöskään olla ahdasmielinen jos julistus-keinot ovat vähissä.
"Usko tulee kuulosta, ja kuulo Jumalan sanan kautta."
Mutta tässä ei tarkoiteta kuulemista sanan varsinaisessa merkityksessä, siitä voimme olla varmoja kun muistamme että on olemassa kuuroja ihmisiä. Ja kuulevallakin ihmisellä voi olla tilanteita, ettei mekaanisen tärykalvon tärinän kautta voi ottaa julistusta ääniaaltoina vastaan. Ajallakaan ei ymmärtääkseni ole merkitystä, kuinka kauan kestää Julistuksen julistamisesta sen vastaanottamiseen, paitsi että ymmärtääkseni julistajan täytyy olla hengissä vastaanotettaessa julistusta.
Pätemättömän Julistuksen me tunnemme siitä, että se ei synnytä sen nöyrästi vastaanottavia ihmisiä Jumalalle lapsiksi Hengestä Jumalan valtakunnan asukkaiksi
"Mitä ajattelet yleisestä synninpäästöstä radion kautta(uskokaa siellä radioittenkin ääressä...)
Minä uskon, että sen voi uskoa aivan yhtä hyvin kuin seuroissa paikalla ollessa."
Varmasti uskovainen saa radion kautta kaipaamansa armovakuutuksen, mutta epäuskoisen kohdalla tilanne on ongelmallisempi. Jumala näkee viime kädessä ihmisen sydämeen, mutta ihmisiä on kehotettu kilvoittelemaan niin, että jäisi maan päälle todistus, että hänen sielunsa kelpasi Jumalalle. Jos joku epäuskoinen uskoo syntinsä anteeksi suviseurasaarnasta, kuolee seuraavana päivänä liikenneonnettomuudessa eikä yhteyttä pyhien kanssa ehdi muodostua, kuinka tällaisen ihmisen sielusta jäisi todistus maan päälle?
Ero uskovaisen ja epäuskoisen parannuksentekemisen välillä on hiuksenhieno. Se tapahtuu aina samalla tavalla. Sana kuullaan ja otetaan uskolla vastaan. Epäuskoinen syntyy uudesti tehdessään parannuksen. Eräällä tavalla uskovainenkin tekee niin jatkuvasti, sillä erottaahan synti uskovaisiakin Jumalasta. Uskovaisella ei kuitenkaan ole sydämellään epäuskoa, Jumalan kieltämistä tai omavanhurskautta, joka epäuskoisen on jätettävä syntinä taakseen. Toisaalta uskovan epäilykset eivät useinkaan ole kaukana epäuskosta.
"Myöskään julistuksen muodolla ei ole merkitystä."
Julistuksen muodolla ei ole merkitystä. Toisaalta tuntuisi vähän hullulta käyttää muuta sanamuotoa kuin "Jeesuksen nimessä ja veressä", koska siihen on niin tottunut.
"Sanoisinko että ainoat synninpäästön julistuksen pätemisen edellytykset ovat nämä: että julistaja on vielä hengissä julistusta vastaanotettaessa, Julistusta ei olla vielä kertaalleen käytetty kyseisen henkilön taholta, Julistajalla on Pyhä Henki julistaessaan, julistus otetaan nöyrästi vastaan."
En tyrmää mahdollisuutta, koska en ole perehtynyt asiaan riittävästi. Sydämessäni itse kykenen kuitenkin luottamaan vain reaaliaikaisuuteen. Tuntuisi todella hullulta, jos vielä elossa olevan uskovaisen 1949 kirjoittama synninpäästö Lasten siioniin aiheuttaisi epäuskoisessa lukijassa uudestisyntymisen. Toisaalta en pidä suviseurakaiuttimien aiheuttamaa muutaman sekunnin kymmenesosan viivettä tämän reaaliaikaisuuden särkymisenä. (Tätäkin spekuloitiin jossain.)
Ihminen voi tulla synnintuntoon vaikka 3000 vuotta vanhoista VT:n kirjoituksista, joita hän on lukenut lukuisia kertoja aiemminkin. Itse asiassa synnintunto voi herätä myös muissa tilanteissa, jos jostain muusta syystä tulevat mieleen. Tällöin synnintunnon aiheuttavat kirjoitukset välillisesti. Synnintuntoon tulemisesta on kuitenkin matkaa syntien anteeksi saamiseen ja uskomiseen.
"Mutta julistus tuottaa aina silloin hedelmää, kun se saa avata sen vastaanottajan silmät näkemään Jumalan valtakunnan ja saa vastaanottajan elämään hengellisesti ja Jumalan valtakunnan asukkaaksi."
Kuvitellaan, että joku tulisi tuntoihinsa lukemalla jotain kristillisyyden lehteä ja siellä ollutta syntien anteeksijulistusta. Hän tulisi ry:lle ja
a) sanoisi tulleensa tuntoihinsa kristillisyyden julkaisua lukemalla ja haluaisi saada myös kuulla omalle kohdalleen synninpäästön evankeliumin.
b) sanoisi saaneensa parannuksenarmon kristillisyyden julkaisua lukemalla, mutta haluavansa vielä kuulla saman synninpäästön myös suullisesti omalle kohdalleen. Hänelle saarnattaisiin synnit anteeksi.
Lukija ei voi varmuudella tietää, onko kirjoittaja jonka kirjoitusta hän lukee, hengissä. Särähtäisi aika lailla minun korvaani, jos joku todella väittäisi saaneensa parannuksen lukemalla kristillisyyden julkaisua. En oikein jaksa uskoa, että kohdan b tapauksia olisi, mutta sen sijaan kohdan a tapauksia voi olla lukuisiakin.
"Meidän ei siis tarvitse tietää tästä asiasta kaikkea, eikä meidän tule kikkailla siinä kaikin tavoin, vaan pyrkiä aina mahdollisimman tavalliseen synninpäästön julistukseen ja mahdollisimman tavallisen synninpäästön pyytämiseen ja vastaanottamiseen."
Olen samaa mieltä.
juttu viimekesän suviksista, eli millä tavalla eräs ihminen löysi elävän uskon.
Noin viisikymppinen nainen, mulle ennestään tuntematon, kertoi olleensa uskomassa vajaan kymmenen vuotta, Nivalan
suvikset olivat hänelle yhdeksännet.
Toistakymmentä vuotta sitten hän oli ollut isänsä hautajaisissa toisella paikkakunnalla. Hautaan siunaamisen toimittanut pappi oli puhunut muistotilaisuudessa, saarna oli koskettanut kertojan mieltä. "Tässä on jotakin...", hän oli ajatellut ja pistänyt papin nimen mieleensä.
Vuosien kuluttua sama pappi oli hakenut naapuriseurakunnan kirkkoherran virkaa. Viran hakijoille oli järjestetty yhteinen paneeli-kyselytilaisuus seurakuntalaisille. - No, nainen oli matkustanut tilaisuuteen... Joku oli kysynyt kaikilta virkaan ehdolla olijoilta, mistä kukin saa "voiman" elämäänsä.
Tämä koskettavan hautajaispuheen pitänyt pappi oli vuorollaan vastannut voima-kysymykseen; "....rauhanyhdistyksen toiminnasta...."
Ahaa, siis sinne, kertoi nainen päätelleensä. Osoite löytyi.
Itse kuulin taannoin tällaisen tarinan.
Mies muutti nuorena ulkomaille, kauas pohjan hengestä. Siellä hän eli maailmallista elämää, ahkerasti töitä tehden ja synnissä riekkuen niin kuin jumalaton nuori mies usein tekee. Myöhemmin hän perusti oman yrityksen. Uskonasiat olivat ruvenneet jo vähän kiinnostamaan, koska häntä kiinnosti, mitä hänen suomalainen vl-tuttavansa ajatteli hänen yrityksessään työskentelivistä helluntailaisista. Hän tiesi, että vl:ien usko kelpasi helluntailaisille, mutta ei toisinpäin. Hän oli myös huomannut, että jotain kitkaa näiden välillä oli, muttei osannut sanoa mitä.
Uskovainen veli kertoi Raamatun sanan mukaisesti, että Jumalan lapseksi on aina tultu uskosta uskoon. Tähän mies ihmetteli, että kuinka hän voisi autiolla saarella sitten saada evankeliumin. Uskovainen veli totesi nöyränä, että Jumala on voimallinen lähettämään sanansaattajansa vaikka autiolle saarelle. Silloin mies ajatteli, että ei se ole ihme, jos noiden kanssa ei kukaan tulekaan toimeen.
Vuosien päästä mies oli lomalla uskovaisista autiolla saarella. Hänellä oli etsikonaika, hengellinen hätä omasta tilastaan. Hänen elämänsä haki suuntaa. Saarella oli lomailemassa joukko suomalaisia ja hän ryhtyi keskustelemaan erään kanssa. Selvisi, että tämä yksi oli porukan ainut vl ja varmaan ensimmäisiä vl:ia koko paikassa ylipäätään. Mies kertoi tälle vl:lle keskustelustaan vl-tuttavansa kanssa vuosia aiemmin. Kun vl-uskova kuuli tämän, hän meni hiljaiseksi ja sanoi, että nyt hän tietää, mitä hän täällä tekee. Aiemmin hän ei oikeastaan ymmärtänyt, mikä tarkoitus tällä matkalla hänen elämälleen oli, mutta nyt hän ymmärtää, että Jumala oli hänet lähettänyt uskovaisista autioille saarelle, näyttääkseen tälle miehelle suuruutensa. Niin tämä mies sai vastaanottaa parannuksenarmon "autiolla" saarella.
todistus Jumalan seurakunnassa on tärkeää.
Olet oikeassa, että yleisestä saarnasta ei vielä olla saatu tätä todistusta. Ja Jumalan valtakunnan maaperän mullassa(uskovaisissa ihmisissä) on ainoastaan Pyhä Henki ja siten myös ainoastaan elävä evankeliumi, joka on Jumalan voima itse kullekin sen uskovalle autuudeksi.
Ja voi sitä, joka asuisi Jumalan huoneessa eikä käyttäisi evankeliumia. Kuinka käyttää evankeliumia, ellei ole yhteydessä Jumalan valtakunnan asukkaisiin?
Kuinka puun juuret imisivät ravinteita(sielun tarvitsemia ravinteita ovat Pyhä Henki ja evankeliumi sekä Jv:n neuvot), ellei sitä oltaisi istutettu Jumalan valtakunnan multaan.
Olen myös kuullut sellaisesta tapauksesta, jossa eräässä siionissa huomattiin, että joku siionille ennestään tuntematon mies-henkilö oli ruvennut käymään säännöllisesti seuroissa.
Joku paikkakunnan uskovaisista sitten jututti häntä, jolloin mies kertoi että hän tuli vl-uskooon, kun käydessään erään kerran seuroissa, kuuli yleisen evankeliumin, eli tähän tapaan: uskokaa vaan aivan jokainen omalle kohdallensa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Ja mies kertoi myös, ettei hän ollut aiemmin kertonut asiasta kenellekään uskovaiselle, mutta oli ruvennut käymään seuroissa säännöllisesti kuulemassa Jumalan sanaa ja yleistä evankeliumia.
Sitten se jo aiemmin uskovaisena ollut henkilö sanoi tuolle miehelle, että tämän olisi tärkeää ottaa vastaan myös henkilökohtainen evankeliumi, että hänestä jäisi todistus Jumalan valtakuntaan, ja että olisi tärkeää myös paljon vielä käyttää henkilökohtaista evankeliumia, että pysyisi Jumalan lasten keskinäisessä rakkaudessa sekä saisi säilyä uskomassa sekä saisi laittaa syntiä myös nimeltänsä pois. Tuo mies lupasi uskoa henkilökohtaisen evankeliumin, kun se aiemmin uskovainen henkilö saarnasi hänelle synnit anteeksi.
(näin siis tu tapaus suunnileen meni)
Tuo mies oli saanut syntinsä anteeksi jo silloin, kun hän otti nöyränä vastaan yleisen evankeliumin. Silloin hän myös parantui syntisairaudestaan ja sai Pyhän Hengen.
Tärkeää kyseisessä tapauksessa oli se, että tuo mies alkoi rakastamaan Jumalan valtakuntaa ja sen asukkaita. Sen huomaa siitä, että hän otti kuuliaisena vastaan myös tuon henkilökohtaisen evankeliumin, jota hänelle Jumalan valtakunnasta sen puuttuvaisen asukkaan kautta tarjottiin.
Rakkaus on Hengen hedelmä. Rakkaus ja siitä pakosti seuraava kuuliaisuus Jumalan valtakunnalle olivat merkki siitä, että tuo mies oli syntynyt Pyhästä Hengestä siinä yleisen evankeliumin uskomisessa. Tästä kaikesta me voimme siis päätellä, että hän oli ottanut sen yleisen evankeliumin oikealla mielellä vastaan, koska muuten hän ei olisi syntynyt Pyhästä Hengestä ja saanut Hengen hedelmiä. Hedelmistä puu tunnetaan.
Se ennestään uskovaisen henkilön teko, että hän kehoitti tuota miestä ottamaan vastaan myös henkilökohtaisen evankeliumin, on samaistettavissa Jeesuksen kysymykseen("Kuka koski vaatteisiini") seuraavassa Raamatun paikassa. Ja naisen esiin tuleminen ja koskettamisen tunnustaminen ovat taas samaistettavissa sen kertomukseni miehen lupaukseen uskoa henkilökohtainen evankeliumi.
Mark. 5
"
24 Jeesus lähti miehen mukaan, ja suuri väkijoukko seurasi häntä ja tungeksi hänen ympärillään.
25 Siellä oli myös nainen, jota kaksitoista vuotta oli vaivannut verenvuoto. 26 Hän oli kärsinyt paljon monien lääkärien käsissä ja kuluttanut kaiken omaisuutensa saamatta mitään apua; pikemminkin hänen tilansa oli huonontunut. 27 Hän oli kuullut Jeesuksesta, ja nyt hän väentungoksessa tuli Jeesuksen taakse ja kosketti hänen viittaansa. 28 Nainen näet ajatteli: "Jos pääsen koskettamaan edes hänen viittaansa, niin minä paranen." 29 Siinä samassa verenvuoto tyrehtyi ja hän tunsi ruumiissaan, että vaiva oli poissa.
30 Jeesus tunsi heti, että hänestä oli lähtenyt voimaa. Hän kääntyi tungoksessa ja kysyi: "Kuka koski vaatteisiini?" 31 Opetuslapset sanoivat hänelle: "Sinä näet, millaisen tungoksen keskellä olet, ja kysyt: kuka koski minuun?" 32 Mutta Jeesus katseli ympärilleen nähdäkseen sen, joka niin oli tehnyt. 33 Nainen vapisi pelosta, sillä hän tiesi mitä hänelle oli tapahtunut. Hän tuli Jeesuksen eteen, heittäytyi maahan ja kertoi hänelle totuudenmukaisesti kaiken. 34 Jeesus sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on parantanut sinut. Mene rauhassa, sinä olet päässyt vaivastasi."
"
Jos joku on uudestisyntynyt yleisen evankeliumin kautta Pyhästä Hengestä ja saa tietää, että hänen täytyisi päästä Jumalan lasten yhteyteen ja saada omasta tilastaan todistus Jumalan valtakuntaan, niin hänen täytyy myös tehdä näin. Jos hän tahallaan jättää sen tekemättä, niin hän tekee tahallista syntiä ja hänen saamansa elävä usko muuttuu kuolleeksi uskoksi.
Nimityksinä käytin "yleinen evankeliumi" ja "henkilökohtainen evankeliumi". Siinä mielessä ehkä harhaan johtavasti, että yleisen evankeliuminkin saa ja pitääkin uskoa aivan henkilökohtaisesti. Mutta näillä käsitteillä on kuitenkin eroa, jonka vuoksi käytin niiden toisista erottamiseksi kyseisiä nimityksiä. Ero on siinä että "yleinen evankeliumi" ei jätä sen kautta Hengestä syntyvästä todistusta Jumalan valtakuntaan yms., mutta "henkilökohtainen evankeliumi" jättää.
Todistus Jumalan valtakunnassa on siis erittäin tärkeää. Kuitenkin, jos joku yleisestä evankeliumista elävään uskoon tullut kuolee ehtimättä päästä Jumalan valtakunnan todistuksesta osalliseksi, hän kuitenkin pääsee taivaaseen, mutta tässä kohtaa täytyy olla tarkkana ja ottaa huomioon myös muut kohdat tässä kirjoituksessani. Nimittäin Jumalan valtakunnan todistusta ei saa halveksia, kuten ei kastettakaan saa halveksia. Kaikki lapset ja kehitysvammaisetkin pääsevät taivaaseen ilman Jumalan valtakunnan todistusta ja myös ilman kastetta, mutta kasteen halveksiminen kadottaa näiden huoltajat. Samoin myös epäuskosta elävään uskoon tullut pelastuu ilman kastetta ja ilman Jumalan valtakunnan todistustakin, mutta näiden halveksiminen on kuolemansynti, eli näitä halveksiva ja niistä tahallaan jättäytyvä menettää elävän uskon.