Mulla on vakava dilemma. Olen ollut ihastunut yhteen jätkään jo kaksi ja puoli vuotta. Olen melkoisen ujo, joten en ole uskaltanut tehdä asialle yhtään mitään. Muutama kuukausi sitten kuitenkin rohkaisin mieleni ja menin juttelemaan. Hän ei työntänyt minua pois luotaan mutta ei myöskään ollut kovin aktiivinen. Sen jälkeen hän kuitenkin alkoi itse tervehtiä minua vastaan tullessaan. Rohkaisin mieleni toistamiseen ja menin rupattelemaan. Tilanne näytti jo paremmalta. Nyt hän hymyilee, moikkailee ja vilkuttelee minulle kun törmäämme jossain. Olen onneni kukkuloilla, sillä luulen, että hänellä saattaa olla jotain tunteita minua kohtaan..(vai?) Mutta, kuvioihin astui toinenki jätkä, joka on todella kiinnostunut minusta. Hän ei millään vedä vertoja SuurelleIhastukselleni, mutta kiehtoo minua paljon. Pelkään kuitenkin, että pilaan mahdollisuuteni SuurenIhastukseni suhteen jos hän näkee meidät yhdessä. Otanko siis riskin, että en saa kumpaakaan eli dumppaan tämän toisen jätkän nyt jo heti alkuunsa, vai katsonko mitä tämän toisen jätkän kanssa tapahtuu silläkin uhalla, että menetän SuurenIhastukseni huomion, mikäli hän nyt edes minuun on ihastunut? En siis todellakaan voi olla varma, mitä tämä SuuriIhastukseni minusta ajattelee, olenko hänelle vain "mukava tuttu", "kaveri" vai jotain enemmän. En usko että hän nyt minua inhoaakaan kun kerran niin minua kohtaan käyttäytyy... Olen melkoisessa sekamelskassa, eikä minulla ole hajuakaan mitä teen.. Ideoita?
Dilemma
NeitiX
6675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ärsyttävä tilanne, tiedetään..
Ilmeisesti tunnet molemmat tapaukset edes jotenkin? En osaa neuvoa muuten kuin, että pyri tutustumaan molempien kanssa kaveritasolla paremmin, niin ehkä vastaus rupeaa löytymään.
Niin. Ei auttanut yhtään, tiedetään sekin..
Pidä kiinni Suuresta ihastuksesta! Jos tuo mies on todella susta kiinnostunut, se ei hellitä hetkessä (ihan niinkuin et säkään, vai? ;)). Ei kannata antaa Herra Mahtavan mennä. Jos käykin niin, ettei Herra M. ollutkaan 'sopiva', niin kyllä se todellinen ihailija tulee silloin sun luokse, jos selität hänelle tilanteen (että olit ensin ihastunut.. ja enään et ole). Mutta toisaalta, jos ei sinun ihailijasi sitä asiaa hyväksi, niin eipä ole suuri ihailija! Luulen, että Herra Mahtava merkitsee sinulle paljon enemmän kuin mitä sinä sille toiselle miehelle. Olethan sentään ollut jo yli kaksi vuotta ihastunut!! Älä anna mennä, sen sanon...
"Jos tuo mies on todella susta kiinnostunut, se ei hellitä hetkessä". Tarkoitan siis sitä SINUN ihailijaa. Eli en siis herra Mahtavaa.
lue tekstini uudestaan, nyt kun olet saanut selvennystä :) (muuten se kuulostaa aika sekvalta).
Joo, ymmärsin kyllä mitä tarkoitat, kiitos avusta :) Samaan lopputulokseen olen alkanut tulla myös itse, kun asiaa olen pohtinut. Kuitenkin SuuriIhastukseni on minulle niin tärkeä, että en voi tyytyä toiseksi parhaaseen. Hmm, eli jos pyytäisin Häntä vaikka kahville tai leffaan... Siinähän se selviäisi onko hän kiinnostunut minusta, eikö vain?
miehet ovat vähän monimutkaisempia.Mitä suurempi ihailun kohde,sitä helpommin pommppukin tulee jos ei täytä vaatimuksia.Tämän asian kumoamisyrityksissä naiset tekee eniten ja suurimpia virheitä.
Tuo että joku nainen jopa vähän pelkää menettävänsä ihailijansa jos rupeaa kuljeksimaan toisen kanssa,kuvastaa jopa määrättyä älykkyyttä.Useimmiten yritetään tehdä suuri ihastus mustasukkaiseksi maleksimalla jonkun toisen kanssa.Tässä tilanteessa on auttamattomasti asetettu itsensä vain ja ainoastaan seksiobjektiksi.