Hei,
Kaipailisin kovasti apua tunnistamaan kuvissa näkyvät kaksi naista.
Heidän nimensä tarvitaan koska muutama viikko sitten ryöstivät, pahoinpitelivät ja riistäneen ihmisen vapauden.
Avaan vain pääpiirteittään tapahtumat. Tuttavani lähti ulos näiden naisten kanssa jotka hän oli tuntenut vain muutaman tunnin. Baari-illan jälkeen lähdettiin jatkoille naisten kotiin Riihimäellä. Tuttavani sammui pian heidän sohvalle.
Aamulla hän heräsi siihen kun hänen vaatteensa olivat töhritty kauttaaltaan ulosteeseen, kahdet kotiavaimet, kaikki kortit lompakosta sekä henkilöllisyystodistus, koruja sekä noin rapiat 100€ rahaa sekä häntä oli lyöty useita kertaa naamaan. Myös viikon vanha puhelin oli viety.
Herättyään häntä lyötiin lisää. Myös perjantain ostokset olivat viety.
Tässä vain jäävuoren huippu.
Nämä kaksi asuvat Riihimäellä pienkerrostalossa. Pitkähiuksisen naisen ikä on 19 vuotta häntä kutsutaan kukkiiseksi, toinen nainen oli tuttavani muistaakseni 36-38 ikävuoden välissä ja häntä kutsuttiin Aleksiksi ja hän oli maskuliininen tyyliltään. Häntä voi ensi luulla mieheksi, olemukseltaan.
Jos pystyt auttamaan minua tunnistamaan heidät ja saamaan tutulleni oikeutta ehkä myös kotiavaimet takaisin. Toivotaan henkilöllisyystodistus löytyy ja pois kierrosta netistä/kaduilta. Sekä, että hän pystyy tekemään rikosilmoituksen.
Ratkaisevan vihjeen antajalle annetaan pieni palkkio.
Voit lähettää minulle tietojasi sähköpostiin joka on: [email protected]
Pyydän ei trollausta tai paskan jauhamista tapauksesta, voin vastata viedä kysymyksiä katsomolla ne sopivaksi. Toivotaan saamme rikosilmoituksen tehtyä kun nimet selvillä.
Heidän kuvansa saa spostilla pyytäen jos epäilet tietäväsi tämän pariskunnan. En muuten vain kiinnostuneille jaa kuvia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Avasin riksun palstalla ketjun tätävarten. Ei julkaistu. -Poliisille vaan tiedoksi, kuvineen.