Fiksaattori

Olen 58v. Murtunut sääriluun yläosan murtuma 12.9.2022 sairaalahoito 14vkoa 2vää, josta kuntoutuksessa 1.10 alkaen. Kaksi leikkausta, ensin fiksaattori sääriluussa n.1.2 vkoa, sitten uusi leikkaus jossa kolme rinkiä, ylin rinki poistettiin 21.12. Josta kolme pikkurillin paksuista tankoa luuhun, tulehtui 14.12. Mihin ortopedi ei ottanut kantaa vaikka kefeksiini kuuri, CRP 100, kontrollikäynti 15.12. Kaksi alinta paikallaan ylemmästä kaksi piikkiä läpi polven, alhaalla sääriluussa, kuten ylinnä kolme luuhun. Olen todella tuskastunut, seuraava kontrollikäynti n.kolmen kuukauden päästä...elämäni on helvettiä. 21.12 samainen ortopedi väänsi polveni suoraksi, joten turposi ja yhtä kipeä, kuin alussa. Koneella, eikä papereissa mitään tietoa polvestani, ainoastaan sanallisesti, että polven nivel vahingoittunut. Olen todella pettynyt ammattiihmisen sanoista, kysyessäni vaihtoehtoa, joka ennen toista leikkausta oli amputaatio, samoin 15.12 käynnilläni. Olen todella yllättynyt, että polveni kipeytettiin 15min. Ylimmän ringin poistossa, sekä siitä, etten ole saanut mitään selkoa kysyessäni. Ortopedi sanoi vain nähdään kahden kuukauden kuluttua, minkä sanoi herättyäni, hoitajalle kuitenkin kirjoittamassaan paperissa, että seuraava käynti kolmen kuukauden kuluttua. Onko tämä enää todellista, kotiutus huomenna 22.12.
2251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei tämä aloitus tällä palstalla olekaan todellista....

Äänestä
  • 😍😋😍😋😍😋😍😋😍

    ❤️ ­N­­­y­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17676571B

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen 58v. Murtunut sääriluun yläosan murtuma 12.9.2022 sairaalahoito 14vkoa 2vää, josta kuntoutuksessa 1.10 alkaen. Kaksi leikkausta, ensin fiksaattori sääriluussa n.1.2 vkoa, sitten uusi leikkaus jossa kolme rinkiä, ylin rinki poistettiin 21.12. Josta kolme pikkurillin paksuista tankoa luuhun, tulehtui 14.12. Mihin ortopedi ei ottanut kantaa vaikka kefeksiini kuuri, CRP 100, kontrollikäynti 15.12. Kaksi alinta paikallaan ylemmästä kaksi piikkiä läpi polven, alhaalla sääriluussa, kuten ylinnä kolme luuhun. Olen todella tuskastunut, seuraava kontrollikäynti n.kolmen kuukauden päästä...elämäni on helvettiä. 21.12 samainen ortopedi väänsi polveni suoraksi, joten turposi ja yhtä kipeä, kuin alussa. Koneella, eikä papereissa mitään tietoa polvestani, ainoastaan sanallisesti, että polven nivel vahingoittunut. Olen todella pettynyt ammattiihmisen sanoista, kysyessäni vaihtoehtoa, joka ennen toista leikkausta oli amputaatio, samoin 15.12 käynnilläni. Olen todella yllättynyt, että polveni kipeytettiin 15min. Ylimmän ringin poistossa, sekä siitä, etten ole saanut mitään selkoa kysyessäni. Ortopedi sanoi vain nähdään kahden kuukauden kuluttua, minkä sanoi herättyäni, hoitajalle kuitenkin kirjoittamassaan paperissa, että seuraava käynti kolmen kuukauden kuluttua. Onko tämä enää todellista, kotiutus huomenna 22.12.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu