Ukrainan ilmatorjunta on ollut avainroolissa Venäjän hyökkäyksen aikana. Venäjän on arvioitu laukaisseen Ukrainaan tähän mennessä jo pitkästi yli 4 000 ballistista ja risteilyohjusta. Tämän pitäisi merkitä sitä, että ainakin edistyneempien ohjusten osalta varastossa alkaa pohja häämöttää.
Yksi mahdollinen syy Patriot-toimitusten kiirehtimiseen ovatkin tiedot Iranin aikeista toimittaa Venäjälle ballistisia ohjuksia. Venäjän oma ohjustuotanto on sodan kulutuksen ja talouspakotteiden vuoksi vaikeuksissa.
PATRIOT on tehokas suoja esimerkiksi Venäjän risteilyohjuksia sekä lyhyen ja keskikantaman ballistisia ohjuksia vastaan. Venäjä voisi käyttää niitä toteuttaakseen mahdollisen taktisen ydinaseiskun.
Yhdysvallat ehkä toimittaa Ukrainalle kahdesta neljään Patriot-lavettia, joissa kussakin on vähintään neljän ohjuksen kasetti. Amerikkalaiseen Patriot-patteristoon kuuluu neljästä kahdeksaan lavettia, joten Ukrainalle toimitettava määrä riittäisi ehkä vain muutaman tärkeän kohteen, esimerkiksi Kiovan suojaamiseen.
VENÄJÄN entinen presidentti Dmitri Medvedev on aiemmin varoittanut Natoa antamasta Kiovalle Patrioteja. Kreml saattaa kokea ohjusten eskaloivan sotaa. Pian alkaa pakolaista venäjältä tuleen. Äkkiä aitaan pystyyn niin ei niitä ryssiä tarvitse täällä elättää.
Patriotit kehiin
Anonyymi-ap
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Viattomia siviilejä päinhän tuo ryssä on lähes kaikilta osin ohjuksiaan suunnannut.
- Anonyymi
Miksi Suomi hyysää ryssiä? Pois maasta joka suippolakki
- Anonyymi
Ressukin pääsee vankileirin komendantiksi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3287925Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit01720epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161452- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91291Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601230Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411101