Sinisilmäiselle miehelle

Elettiin elokuuta 2019. Astuit elämääni juuri kun olin saamassa sen takaisin raiteillensa. Osasin varoa, sillä sinussa on jotain merkillisen kaunista ja pelkäsin ihastuvani. Pitkään pystyinkin nähdä sinut vain mielenkiintoisena ihmisenä ilman sen henkilökohtaisempaa affektia. Vaikutit alusta alkaen innostavalta, pidin siitä miten suhtaudut intohimolla työhösi. Sitten pikkuhiljaa kävi niin kuin olin kai jossain sisimmässäni aavistellut jo ensikohtaamisestamme. Ihastuin, eikä siihen tarvittu lopulta kuin hieman huomiota sinun puoleltasi, niin helposti oli päättäväisyyteni horjutettu. Nyt en vaan enää jaksaisi tätä riuduttavaa toimintakykyä lamaannuttavaa ihastumisen tunnetta. En pääse siitä omin voimin yli. Näen kyllä että tunnet tämän sähkön välillämme, pitkät juuttuvat katseet, hymyt ja kömpelöt keskustelun avaukset. Kumpikaan ei uskalla tai halua tehdä aloitetta, on niin paljon elämää välissämme. Haluaisin oppia tuntemaan sinut paremmin. Haluaisin tietää mikä sinulle on tärkeää elämässä, mikä saa sinut nauramaan vatsa kippurassa, mikä laulu, haju tai paikka tuo kaukaisen muistikuvan lapsuudestasi hetkeksi niin lähelle että melkein tavoitat sen, mitä ajattelet kun tiskaat astioita tai kuljet räntäsateessa. Haluaisin kertoa tämän kaiken sinulle, mutta sen sijaan vuodatan tämän pateettisen tunneoksennukseni tänne kaikkien muiden kaltaisteni säälittävien tunteidensa vankien ryöpyteltäväksi. Höystin tämän muutamalla tunnisteella tiedostaen miten häviävän pieni todennäköisyys on että koskaan tänne eksyisit sitä lukemaan, mutta niinhän sitä sanotaan että "love is fool". Jos nyt kuitenkin tunnistit itsesi niin pliis tee jotain ihan oikeassa elämässä, laita vaikka sähköpostia, ihan mitä vaan tikusta asiaa tai sitten lopeta mun kärsimys ihan vaan olemalla kuin mua ei olisikaan, ei katseita, ei huomiota. Kyllä tämä sitten pikkuhiljaa sammuisi, jos et enää heitä lisää bensaa liekkeihin.