www.whyquit.com

Poltin reilut yhdeksän vuotta, noin askin päivässä. Lopettamisyrityksiä oli useita, parhaimmillaankin tauot hitsaamiseen kestivät kuitenkin vain muutamasta viikosta kuukauteen. Nikotiinikorvaushoidoilla (purkat ja tabletit) sain parhaat tulokset, jotka kuitenkin jäivät väliaikaisiksi.
Minulle toiminut tapa oli lopettaa nikotiinin käyttö kerralla (aikaisemmista lakoista viisastuneena) ilman vähentämistä ja korvaavaa nikotiinia, koska olin riippuvainen nimenomaan nikotiinista. Purkka tai tabletit vain vaihtoivat marlboron kalliimpaan riippuvuuteen.
Ensimmäiset 72 tuntia toki olivat henkistä piinaa, mutta aluksi tunnin, myöhemmin päivän kerrallaan eläminen auttoi eikä tuntunut lähellekään niin pahalta kuin purkan jauhanta surkeana röökin korvikkeena ajetellen että koskaan en saa enää polttaa. Siinä tilanteessa ei tarvitse kauaa romantisoida kun huomaa toistavansa kioskintädille mekaanisen 'pehmeä marlboro, kiitos' ja seuraavaan lakkoon saa taas motivoitua kuukauden.
Voimia teille kaikille lopettamiseen joka todella kannattaa. Kevät tuoksuu uskomattoman hyvältä. Cheers.
1283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lopetuskokemukset ovat samat, tosin tupakointikokemukset sekä ajan että määrän suhteen ovat tuplana.
Meikä ajatteli asian niin, että tupakka ei ole vihollinen, vaan nikotiini ja siitä minun tarvii päästä eroon. 3-4 ensimmäistä päivää olivat pahimmat, mutta loppujen lopuksi aika helpot nekin. Nyt kun viikko on takana, on olo jo aika tasainen.

Cold Turkey-menetelmä ei ole ehkä miellyttävin, mutta halpa ja tehokas...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-nikotinisti kirjoitti:

Poltin reilut yhdeksän vuotta, noin askin päivässä. Lopettamisyrityksiä oli useita, parhaimmillaankin tauot hitsaamiseen kestivät kuitenkin vain muutamasta viikosta kuukauteen. Nikotiinikorvaushoidoilla (purkat ja tabletit) sain parhaat tulokset, jotka kuitenkin jäivät väliaikaisiksi.
Minulle toiminut tapa oli lopettaa nikotiinin käyttö kerralla (aikaisemmista lakoista viisastuneena) ilman vähentämistä ja korvaavaa nikotiinia, koska olin riippuvainen nimenomaan nikotiinista. Purkka tai tabletit vain vaihtoivat marlboron kalliimpaan riippuvuuteen.
Ensimmäiset 72 tuntia toki olivat henkistä piinaa, mutta aluksi tunnin, myöhemmin päivän kerrallaan eläminen auttoi eikä tuntunut lähellekään niin pahalta kuin purkan jauhanta surkeana röökin korvikkeena ajetellen että koskaan en saa enää polttaa. Siinä tilanteessa ei tarvitse kauaa romantisoida kun huomaa toistavansa kioskintädille mekaanisen 'pehmeä marlboro, kiitos' ja seuraavaan lakkoon saa taas motivoitua kuukauden.
Voimia teille kaikille lopettamiseen joka todella kannattaa. Kevät tuoksuu uskomattoman hyvältä. Cheers.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu