Ennen oli jo näitä joita oli pakko ottaa joka puolustushaarasta eli kiintiökoulutettavia. Ressun osaltahan tämä päättyi heikosti ja osaksi tuli Hyrylän varuskunta esikuntakomppanian kouluttajana. Myöhemmin ura päättyi sitten ennenaikaisesti Vaasassa hyljeksittynä esikunta pellenä. Reijon uran huippuhetket löytyy googlesta helposti. Sotilasurasta tai urheilusaavutuksista ei ole mitään merkintöjä.
Kiintiö pioneerina kadettikouluun
9
86
Vastaukset
- Anonyymi
Toivotaan parasta.
Perhon keskustassa tapahtui jouluaattona kello aamupäivällä ulosajo. Tarkempi onnettomuuspaikka oli valtatiellä 13 välillä Perhon kiertoliittymä – Möttönen.
Keski-Pohjanmaan pelastuslaitokselta kerrotaan että syynä ulosajoon oli kuljettajan sairauskohtaus.
– Muita osallisia ei ollut. Ensihoito tutkii potilaan, eikä asiasta ole muuta tiedotettavaa. - Anonyymi
Ei voi pakottaa ketään miinoja polkemaan. Sotahullut kiihkoillkoot keskenään.
- Anonyymi
Entä jos ei suostu. Ei suostu ei.
- Anonyymi
Suur-Lohtajalta tulevat kaikkein kovimmat sotilaat,eihän täällä kokkolasa ole kuin pelkkää paskaa ollut sotilaita 60 luvulta eteenpäin,varjele millaisia pulla poikia mm pohjanmaan polisiin riveissä on yök
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127