Mikä pitää paikkansa?

Anonyymi-ap

6

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paskapuhetta!
      Suomi maksaa tukia riittävästi!

      • Anonyymi

        Ei ylikallista asumista pidä tukea yhtään yhteiskunnan varoin. Jokainen meistä
        joutuu etsimään sellaisen asunnon, mihin varat riittää. Se on tasapuolista.
        Holtittomasti lainaa ottavat hallituksen jäsenet pitää äänestää ulos
        koko eduskunnasta ja palauttaa kunnollinen kulukuri.

      • Anonyymi

        Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta on saanut Business Finlandilta 350 000 euron rahoituksen yhteishankkeeseen. Mukana on useita yrityksiä, muun muassa Volvo ja Wetteri.
        Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan dekaani, palvelumuotoilun professori Satu Miettinen kertoo, että hankkeen tavoitteena on edistää luovien alojen kilpailukykyä uusien menetelmien, mallien ja työkalujen kautta. Nämä mallit hyödyttävät erityisesti luovien alojen yrityksiä ja asiantuntijoita.
        Hankkeen tuloksia tullaan jakamaan aktiivisesti erilaisissa tilaisuuksissa sekä tieteelliselle yleisölle että luovien alojen ammattilaisille, jotta myös muut yritykset ja toimijat pääsevät hyödyntämään uutta tutkimustietoa ja osaamista. VOI JUMALAUTA! EIPÄ TURHEMPAAN VERORAHOJA VOI KÄYTTÄÄ. ...TULLAAN JAKAMAAN AKTIIVISESTI...!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ONKO BUSINESS FINLANDIN PÄÄTTÄJÄT NAISIA? VAIN NAISET VOIVAT SYYLLISTYÄ NÄIN TYPERIIN VIRHEARVIOINTEIHIN.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ONKO BUSINESS FINLANDIN PÄÄTTÄJÄT NAISIA? VAIN NAISET VOIVAT SYYLLISTYÄ NÄIN TYPERIIN VIRHEARVIOINTEIHIN.

        OLETKO MIES? VAIN MIEHET VOIVAT SYYLLISTYÄ NÄIN TYPERIEN KOMMENTTIEN KIRJOITTAMISEEN.

      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        😍 ­­­N­­­y­m­­f­­­o­­­m­a­­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17679925N

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      62
      1214
    2. Suhun ihastuminen oli liikaa mulle ...

      Se meni jo sairauden ja sekavuuden puolelle. Oisin tehnyt melkein mitä vain, että saisin sut ja se ei ole tervettä. Vars
      Ikävä
      34
      1020
    3. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      63
      1010
    4. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      26
      1007
    5. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      69
      955
    6. Onko kaivattunne puhelias

      Vai hiljainen hissukka.
      Ikävä
      46
      941
    7. Jiille kysymys

      Oletko kuitenkin mennyt eteenpäin ja sinulla joku uusi nainen kuvioissa? 🥹
      Ikävä
      73
      892
    8. Suomussalmen mustalaiset

      Uutena suomussalmelaisena mietin, että millasta porukkaa ovat?
      Suomussalmi
      17
      870
    9. Oletko mielestäsi kaivattusi

      ihannetyyppi ulkoisesti?
      Ikävä
      56
      852
    10. Minkälaiset hiukset

      kaivatullasi on? Miehellä Kenties ananas, puolikalju jne jne Naisella kenties vaaleat kiharat jne jne
      Ikävä
      27
      836
    Aihe