Kuusi tuotiin sisään, käytiin saunassa ja penskoile jotain lahjoja, siinä se joulun vietto. Laatikoista ja lipeäkalasta ei oltu kuultukaan. Rikkailla saattoi olla kinkkua pöydässä. Perheen isät sortuivat juopotteluun eli ne jouluviinat piti ostaa mikä teki monen perheen joulun tosi ikäväksi.
Aattokin oli työpäivä, tosin työt taisivat loppua jo kello 12.
Lieksassa ei ennen paljon joulua vietetty !
55
709
Vastaukset
- Anonyymi
Ei tosiaan ja ei sitä osattu kaivatakaan.
- Anonyymi
Moni juopotteleva mies oli sodassa traumatisoituneita miehiä. Sota jätti jälkensä moneen mieheen.
- Anonyymi
Vuonna 1960 sodasta oli kulunu 16 vuotta, eli rauhanaikaa oli noin vähän, lisäksi oltiin köyhiä.
Senmukanen se joulu sitten oli. - Anonyymi
Joulukinkusta oli luettu Karjalaisesta tai Kansan Voimasta tai Karjalan maasta tai jostain muusta mutta kukaan ei ollut sitä nähnyt eikä varsinkaan syönyt. Tiedettiin kyllä mikä se on mutta makuelämys puuttui.
- Anonyymi
Kyllä kinkkua syötiin ja jos ei, niin ainakin tiedettiin jo ennen sotia. Maalaistalossa tapettiin possu jouluruuaksi, sieltä sai ostaa lihaa, jos oli rahaa.
Peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikoita oli ruokana pitkin talvea, jos itsellä oli ollut kesällä kasvimaa. Ei ne mitään erikoisuuksia olleet.
Riisiä, luumuja ja omenoita sai ostaa, jos sattui kaupassa olemaan, ne olivat tuontituotteita, eikä niitä saanut kuin vähän, jos sitäkään. Sieltä juontaa juurensa riisin arvostus, se oli herrojen herkku.
- Anonyymi
Silloin kaikki oli härski-hartikaisia puhuttiin vähän mutta tupakkia meni paljon
- Anonyymi
sitä ei nyky pennut nämä lorvijat tiedäkään minkälaista on aikoinaan ollut jos on syntynyt -40, 50, 60 ja vielä 70-luvulla syntyneetkään eivät kovin kaukana ole sodasta ja sen jälkeisestä ajasta olleet. -70 lukukin vielä kantoi vahvasti sodan jäänteitä yhteiskunnassa. nämä nyky apinat jotka ovat 80 tai joskus 90 jälkeen syntyneet pitäisi laittaa opetukseen että mikään ei tule helpolla. nyky apina huutaa vain kotonaan ja nostaa oikeudetta rahaa.
- Anonyymi
Ei ollut koulukuljetuksia. Pakkasessa käveltiin tai hiihdettiin peltojen poikki koulutielle. Lauantaina oli koulua, omat eväät voipaperiin käärittynä koulussa sai laihan keiton. Lehmänkellolla soitettiin koulun rappurilla välitunnilta luokkaan, opettaja tarkasti ajoittain kaikkien oppilaitten hiukset onko täitä ja katsoi onko kynnet ja kädet likaiset....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Syksyllä oli perunannostoloma, taitaa nykyään olla syysloman nimellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syksyllä oli perunannostoloma, taitaa nykyään olla syysloman nimellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syksyllä oli perunannostoloma, taitaa nykyään olla syysloman nimellä.
tämä oli hyvä huomio. ennen oli lomia jotta pääsi tekemään töitä. nykyään on lomia jotta pennut pääsee makaamaan sohvalle äitin kylkeen kuin hylkeet. iso on ero. ei ihme että nykyään lapsista on 80% liikuntakyvyttömiä siinä määrin että se aiheuttaa jo arjessa ongelmia. parhaimmat ei saa edes sidottua kengännauhoja kun läskimaha on tiellä.
- Anonyymi
Masaiden joulusta olisi syytä ottaa mallia! 👨🏿💼🧔🏿
- Anonyymi
Sanokaa masai kun haluatte hyvää 🎅🚬
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanokaa masai kun haluatte hyvää 🎅🚬
Maaaaazzaaaiiiiii!!
- Anonyymi
Kyllä lieksalainen joulu meni ennen ohi melko kevyesti, ei kukaan ottanut ressiä. Joulupäivänä oli lihapaisti.
- Anonyymi
Tummelin ja ahnuksen merkeissä meni joulu.
T: bemaripoju- Anonyymi
Ahnus on viron kieltä ja tarkoittaa ahneutta.
"bemaripoju" et ole kun puhut tummelista ja tummeli on tuttu sille joka eläinten kanssa tekemisissä. - Anonyymi
Trolli taas esillä. On ollut lampolanovi Lukossa. Ja tummelipurkki pudonnut matkalla. Oli koko reissu hänellä vain paskareissu. Mää mää.
- Anonyymi
Ilmankos teistä jälkipolvista on kasvanut tollasia idiootteja, vittu vinkuvat täällä kun mikki hiiret kun ei ole mihinkään muuhun. Se ankea lapsuus on varmaan syy ja seuraus Lieksalaisuuden autismiin.
- Anonyymi
Mökkiläisen kakarat näki ja söi koko vuoden ainoat omenat ja appelsiinit jouluna. Vain lapset söivät, aikuisilla ei ollut varaa siihen.
- Anonyymi
Minä haluaisin muistaa lapsuudestani vain ne hyvät asiat; kyllä niitäkin oli paljon. Tiedän että vanhempani tekivät parhaansa,
niissä olosuhteissa jotka silloin vallitsivat. Isä sodan käynyt mies, lievästi rintamalla invalidisoitunut. Heidän avioliittonsa ei ollut
kaikilla tavoilla onnellinen, vanhemmiten tosin sopuisa kaveriavioliitto.
Suhtaudun ymmärryksellä, että ajat ja tavat muuttuvat ja siksi on käsittämätöntä sodanjälkeisen sukupolvien vihamielisyys nuoria kohtaan. Kaupungin päättäjien pitäisi katsoa peiliin, teissä se vika on, ei nuorissa. Homoja on ollut iät ajat ja se ei muutu teidän vastusteluista huolimatta. - Anonyymi
Kansakoulussa oli joka lauantai sekehedelmäsoppa. Silloin köyhänkin pennut sai vitamiineja. Lyseossa syötiin eväitä, maitoa pullosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansakoulussa oli joka lauantai sekehedelmäsoppa. Silloin köyhänkin pennut sai vitamiineja. Lyseossa syötiin eväitä, maitoa pullosta.
Lauantaina oli marjapuuro (itse poimittu puolukka) ja kaksi palaa leipää. Leipä oli yhtenä päivänä viikossa ja se oli launtaina. Ja sitä ihmeteliin ja siunailtiin että nyt on leipä päivä.
Kaikkina muina päivinä piti eväät kulettaa kotoolta repussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lauantaina oli marjapuuro (itse poimittu puolukka) ja kaksi palaa leipää. Leipä oli yhtenä päivänä viikossa ja se oli launtaina. Ja sitä ihmeteliin ja siunailtiin että nyt on leipä päivä.
Kaikkina muina päivinä piti eväät kulettaa kotoolta repussa.Mannavelliä ( pohjaan palanutta),
riisivelliä, hernesoppaa, perunamaitoa. Ei leipää eikä maitoa koulun puolesta. Kyllä maha huusi hoosiannaa koko pitkän päivän, vaikka 8 - 15. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansakoulussa oli joka lauantai sekehedelmäsoppa. Silloin köyhänkin pennut sai vitamiineja. Lyseossa syötiin eväitä, maitoa pullosta.
Köyhien pennut eivät päässeet edes lyseoon, kun ei ollut varaa maksaa koulun käynnistä. Hyvä kun kansakoulu tarjoili sitä sekametelisoppaa. Saattoi siinä jäädä monikin köyhän pentu pelkäksi duunariksi ja toisaalta moni tyydyttävän arvoinen sai tilaisuuden kouluttautumiseen.
Jotkut köyhän pennut saattoivat olla hyvinkin pärjääviä kansakoulussa. Kun ei päässyt lyseoon, otti vastaan työtä kuin työtä.
- Anonyymi
Kyllä siinä kuusen koristelun ja saunan välissä ehdittiin ajamaan vaimo ja lapsetkin välillä lumihankeen.
- Anonyymi
Nykyisin ei jää hyviä muistoja lapsista meille vänhemmalle väelle kun lukee juttuja ja kuuntelee uutisia. pennut on höpelöitä järkijään ja masentuneita pölvästejä, huumeenkäyttäjä narkkareita ja puukkojen kanssa riehuvia ryöstäjiä, osa mustanaamaisia gangstereita,,ainakin Helsingin seudulla.
Ei hyvältä näytä maamme tulevaisuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyisin ei jää hyviä muistoja lapsista meille vänhemmalle väelle kun lukee juttuja ja kuuntelee uutisia. pennut on höpelöitä järkijään ja masentuneita pölvästejä, huumeenkäyttäjä narkkareita ja puukkojen kanssa riehuvia ryöstäjiä, osa mustanaamaisia gangstereita,,ainakin Helsingin seudulla.
Ei hyvältä näytä maamme tulevaisuus.Ota selvää älä yleistä kaikkia nuoria ja Helsingin asuinalueita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ota selvää älä yleistä kaikkia nuoria ja Helsingin asuinalueita.
Siellähän etelässä on ne pahimmat kusipäät jengiytyneet ja ryöstävät ihmisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellähän etelässä on ne pahimmat kusipäät jengiytyneet ja ryöstävät ihmisiä.
Joulu on raskasta aikaa. Kaikki muistot, niin hyvät ja huonot nousee mieleen. Äiti, se kodin "hengetär" laittaa joulua uupuneena, että koko perheelle saataisiin se "ihana" joulutunnelma. Taidan liittyä Jehovan todistajiin, sillä he ei vietä joulua. Kunnioitan heidän vakaumustaan, kun eivät ole lähteneet mukaan joulun kaupalliseen markkinahumuun.

Kun on ensiksi leivottu ja paistettu, tehty ruokia jo ennen joulua, ostettu lahjat ja siivottu, aattona vielä passataan ja ruokitaan perhe, niin äiti on kaikkein väsynein aattoillasta. Joskus olisi hyvä muistaa tarjota äideille vapaa ja valmis joulu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joulu on raskasta aikaa. Kaikki muistot, niin hyvät ja huonot nousee mieleen. Äiti, se kodin "hengetär" laittaa joulua uupuneena, että koko perheelle saataisiin se "ihana" joulutunnelma. Taidan liittyä Jehovan todistajiin, sillä he ei vietä joulua. Kunnioitan heidän vakaumustaan, kun eivät ole lähteneet mukaan joulun kaupalliseen markkinahumuun.
"Taidan liittyä Jehovan todistajiin, sillä he ei vietä joulua."
Ei tarvitse liittyä mihinkään seurakuntaan kun tekee vain päätöksen, että joulua voi viettää ilman kiirettä ja hössötystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joulu on raskasta aikaa. Kaikki muistot, niin hyvät ja huonot nousee mieleen. Äiti, se kodin "hengetär" laittaa joulua uupuneena, että koko perheelle saataisiin se "ihana" joulutunnelma. Taidan liittyä Jehovan todistajiin, sillä he ei vietä joulua. Kunnioitan heidän vakaumustaan, kun eivät ole lähteneet mukaan joulun kaupalliseen markkinahumuun.
Ei tarvitse liittyä mihinkäänlahkoon. Eikä ole pakko ottaapulttia joulusta. Itse olen ostanut 3 omenaa ja tehnyt kalakeiton jouluksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvitse liittyä mihinkäänlahkoon. Eikä ole pakko ottaapulttia joulusta. Itse olen ostanut 3 omenaa ja tehnyt kalakeiton jouluksi.
Nostan hattua. 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ota selvää älä yleistä kaikkia nuoria ja Helsingin asuinalueita.
No näin se vain on, eikä tarvitse edes yleistää. Etelän mustat hetelmät tyrannisoivat alueita kuin alueita. Gangsterit asustavat keskustan uusissa tornitaloissa meren rannalla maksamatta asumisestaan mitään, niihin taloihin ei tavallisella työssäkäyvällä ole mitään asiaa, niin kalliita asuntoja ovat.
Kyllä Suomi pitää huolen kaikista rikollisista ja terroristeistä, kunhan vain ovat mustia tai ainakin kiharapäitä.
Onneksi ovat ja pysyvät siellä, ei ole ikävä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Taidan liittyä Jehovan todistajiin, sillä he ei vietä joulua."
Ei tarvitse liittyä mihinkään seurakuntaan kun tekee vain päätöksen, että joulua voi viettää ilman kiirettä ja hössötystä.Ei kenenkään ole pakko viettää joulua. Voi elää vain ihan niinkuin haluaa. Voi syödä mistä tykkää ja tehdä mitä haluaa.
- Anonyymi
Joo, oli ne joulut ennen sentään jouluja.
Ei ollu kinkkuja eikä paisteja,
tortuista ja piirakoista puhumattakaan.
Pärettä polteltiin ja sillinsuolavettä lipitettiin.
Jouluomenan isä veisti puusta ja maalasi siniseksi kun ei muuta maalia ollut.
Kyllä oli joulut siihen aikaan tunnelmallisia, niitä aina kaipaa. - Anonyymi
60 luvulla hiihdettiin kouluun joka päivä, 40km suunta. Lounaaksi saatiin rautanauloja ja illalla paskannetiin kettinkiä. Tuvassa oli lämpö -20 mutta ei valitettu. Sunnuntaisin savottaan ja viddu pokasahalla mettää nurin hehtaarikaupalla! Kyllä ennen oli kaikki paremmin, ei oltu vässyköitä!
- Anonyymi
Sotajoulut ne oli vasta muistorikkaita. Muistan pikkupoikana kun isä oli rintamalla ja joulusaunassa ukki pani minua persieen, siinä kyllä äkkiä pääsi joulutunnelmaan ja ihan ilman kallista tummelia. Se oli tummeli kortilla siihen aikaan, kuivana piti vaan pistellä, niin.
- Anonyymi
Siinäpä onkin ollut perinteinen lieksalainen joulu...
- Anonyymi
Ennen syötiin perunamaitoo tai kapakeitoo ja kun rupes huikomaan, syötiin päälle tönkkösuolattuja muikkuja, voileivän kans. Kyllä se oli hyvää kun kun muikut oli kovia ja punainen mäti sisällä. Niitä kun nakkeli muutaman niin tunti että "nyt menee lujaa"
- Anonyymi
Kyllä muistan kun koulluun hidettiin 32,7 kilometriä kesähelteellä ja kuivaa maanteitä pitkin, ei ollut perkele luistovoiteesta tietoakaan, saati jostain pyöreistä pienistä rullista suksissa että olisi matka mennyt joutuimmin. Naapurikylän pojat vielä persekeles oli laittanyt pihkaa sannkotolkulla siihen tielle ja luisto häivisi lopuilleen. Koulusta myöhöstyttiin tietystii ja IKL liikkeen kannattaja opettaja oli raivona meille ja pakotti laulamaan IKl Laulua " Kytösavun aukeilla mailla" parituntia koulun pihakentällä. Kyllä silloin otti pattiin. Mutta vanhemmiten muistan lämmöllä tuota tapahtumaa ja nyt olen paikallisen kokoomuksen kantavia voimia, vaikka olen köyhästä työläisperheestä lähtöisin ja vihaann köyhiä.
- Anonyymi
Vähän oli iloja tänäkään jouluna. Kauneimmat jouluvalotkin oli anopin auton perävalot...
- Anonyymi
Ei ollut Lieksassa edes lipeäkalaa. Mikä se sellainen joulu on kun paras herkku puuttuu pöydästä.
- Anonyymi
Siksi puuttuu monestakin pöydästä kun kristityt ei syö paskaa.
- Anonyymi
Hyi helevetti! En ymmärrä miksi moista sontaa on koskaan edes syömään ruvettu?
Jokin pula-ajan hätäruoka jota pitää edelleen nostalgian vuoksi väkisin syödä...?
Hyvä kala pilattu syömäkelvottomaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyi helevetti! En ymmärrä miksi moista sontaa on koskaan edes syömään ruvettu?
Jokin pula-ajan hätäruoka jota pitää edelleen nostalgian vuoksi väkisin syödä...?
Hyvä kala pilattu syömäkelvottomaksi.Puhut kai KINKUSTA, sitähän ei syö kukaan täysipäinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut kai KINKUSTA, sitähän ei syö kukaan täysipäinen.
Puhuu lipeäkalasta joka on hyvää.
Lipeäkala tai livekala on keskiajalta periytyvä ruokalaji, jota syödään erityisesti jouluna. Nykyisin Suomessa ja Ruotsissa kaupattavasta lipeäkalasta 99 prosenttia on molvaa, kun taas Norjassa käytetään vieläkin 90-prosenttisesti turskaa. Erityisesti norjalaisten herkku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhuu lipeäkalasta joka on hyvää.
Lipeäkala tai livekala on keskiajalta periytyvä ruokalaji, jota syödään erityisesti jouluna. Nykyisin Suomessa ja Ruotsissa kaupattavasta lipeäkalasta 99 prosenttia on molvaa, kun taas Norjassa käytetään vieläkin 90-prosenttisesti turskaa. Erityisesti norjalaisten herkku.Sairas maku, mistä pohjautunee...?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sairas maku, mistä pohjautunee...?
Lieksassa tykätään kaikesta joka maistuu paskalle.
- Anonyymi
en ole viettänyt joulua koskaa korkeintaa vähän lapsena työttömyys ja nyt kansaneläkkeellä ei joulua täyttä hömppää aikuiselle ihmiselle enkä sähköä käytä turhaa
- Anonyymi
Oli ne entiset joulut kyllä erilaisia, niin lämpimiä muistoja jäi niistä salomökin jouluista.
Mitä oli isä, äiti, mummo ja ukki, sekä minä, kaksi veljeä ja neljä siskoa.
Aattoiltana ennen saunaan menoa kannettiin pirtin lattialle puhtaat oljet.
Saunassa piti olla ihan hiljaa, puhua ei saanut, löylyteltiin kunnolla ja peseydyttiin hyvin.
Saunan jälkeen marssittiin kaikki jonossa pirttiin ja pyllähdettiin kaikki alastomina puhtaille oljille ja naitiin kaikki toinen toisiamme niin että oljet pölisi.
Sitten syötiin vasta.
En koskaan unohda noita salomökin jouluja.- Anonyymi
Sinähän se vahingossa ja kiireessä panit lattialla olkien läpi vahingossa lattialankun oksanreikään? Sitten kehuit että ompa tiukkaa tavaraa ennekuin huomasit tilanteen. Piti leikata lankusta pala ja viedä sinut se pala mulkussa lääkäriin ja ne sai sen palan mulkustasi irti, mutta joulusi oli pilalla sen jälkeen. 😄

Ai sinäkin olet viettänyt lapsuutesi yamalissa... Ah niitä jouluja...
- Anonyymi
tätähän minä olen yrittänyt sanoa että lieksa on syvä joki. en epäile hetkeäkään että oljet ovat pölisseet. ihan varmasti on.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2893173Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232824TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.201903- 1301871
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351664Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1151626Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71380Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21173Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91133- 621083